Ajankohtaista > Ajankohtaista kaupungista >

Uutiset

Palaute sivusta   Kerro kaverille   Tulosta

Äänekoski – Äänen Vuoksi

Äänen Vuoksi äänekoskelainen ilmaisutaitoon ja teatterityöhän keskittyvä, 13­–17-vuotiaille nuorille suunnattu hanke. Projektin ajatus on luoda nuorten kanssa nuorista itsestä kumpuava esitys. Hanke pyrkii löytämään sen, mitä paikalliset nuoret oikeasti haluavat sanoa, mitä käsitellä ja minkälaista teatteria tuottaa – siitä nimi Äänen Vuoksi.

Äänen Vuoksi on saanut tukea Huhtamäki Oyj:ltä Suomen Kulttuurirahaston Myrsky-hankkeen kautta 44 000 euroa (31.8.2010).

Äänen Vuoksi muodostuu kahdesta osaprojektista ja neljästä toimintaryhmästä. Vuonna 2010 projekti toimii Suolahden tyttöteatteriryhmänä ja Konginkankaan ryhmänä ja vuonna 2011 Äänekosken taajaman ryhmänä ja Sumiaisten ryhmänä. Jokainen ryhmä toteuttaa esityksen omalla tavallaan. Ohjaajat luovat lähtökohdat ja määränpään, mutta tarinan, henkilöt ja toiminnan kehittävät nuoret itse. Ryhmät koostuvat 15–20 jäsenestä.

Projektin ydin on oppiminen kokemusten, itsensä uudelleen määrittelemisen, asioiden tarkastelun ja henkilökohtaisen havainnoinnin kautta. Tärkeää on myös kollektiivisuus – se, että lopputuotos rakentuu asia ja kohtaus kerrallaan, yhteistoiminnan tuloksena. Tavoite on saada itsetuntoa kohottavia elämyksiä ja kokemuksia, jonka kantavat nuoria arjessa eteenpäin. Äänen Vuoksi pyrkii juurtumaan pysyväksi toiminnaksi paikkakunnalle.

Lisätietoja:
Minna Vilenius, p. 040 180 9540, minna.vilenius[at]pp1.inet.fi
Kari Kaijanaho, p. 040 571 7526, kari[at]kaijanaho.fi
www.myrsky.info


 

 

 

 

AA    Tekstiversio   Ota yhteyttä   Sivukartta