Ajankohtaista > Ajankohtaista kaupungista >

Uutiset

Palaute sivusta   Tulosta

Maaherran liikenneturvallisuuspalkinto Äänekosken kuljetussuunnittelija Tuula Flyktman-Vertaiselle

Maaherran vuoden 2007 liikenneturvallisuuspalkinnon saa kuljetussuunnittelija Tuula Flyktman-Vertainen Äänekoskelta. Palkinto jaetaan tiistaina 4.3.2008 ja sen luovuttaa läänin liikenneturvallisuusneuvottelukunnan puheenjohtaja, maaherra Rauno Saari.

Tuula Flyktman-Vertainen on huomioinut liikenneturvallisuusasiat esimerkillisesti järjestämissään lasten ja nuorten koulukuljetuksissa. Turvallisuusajattelu toimii hänen työnsä lähtökohtana. Äänekoskella liikenneympäristöä tutkitaan vuosittain, erityisesti haja-asutusalueella. Kaikki vaaratekijät ja vaaranpaikat kartoitetaan ja pyritään poistamaan mahdollisuuksien mukaan. Kuljetussopimuksissa sovitaan turvallisuuteen liittyvistä asioista. Kuljettajia koulutetaan ja heille tiedotetaan ajankohtaisista asioista säännöllisesti.

Viimeisimmän kyselytiedon mukaan vain n. 60 % läänimme kunnista huomioi liikenneturvallisuusasiat koulukuljetuksissa. Kuljetukset ovat kuitenkin yksi merkittävä liikennekasvatuksen muoto ja päivittäisen koulumatkan aikana oppilaalla on mahdollisuus omaksua oikeita liikenneasenteita tulevaisuutta varten.

Läänin muut palkinnonsaajat


Liikenneturvallisuuspalkinnot jaetaan maakunnittain. Pirkanmaalta palkinnon saa Destian johtava konsultti Christel Kautiala, joka on toiminut pitkäjänteisesti liikenne-turvallisuustoiminnan uudistamisen hyväksi. Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelta palkinnon saa Turun yliopiston liikennepsykologian tutkimusryhmä ansiokkaasta tutkimustoiminnasta. Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueelta palkinnon saa Hälsa och Trafik –raittiusjärjestön liikennekouluttaja Janne Smeds. Smeds on ansioitunut lasten ja nuorten liikenneturvallisuusvalistuksessa. Erityisesti hän on ansioitunut mopoikäisten valistamistyössä.

Palkintojen jakamisperusteet


Länsi-Suomen läänin liikenneturvallisuuspalkinto jaetaan vuosittain henkilölle tai organisaatiolle, jonka liikenneturvallisuuden eteen tekemä työ on ollut mallina ja esimerkkinä muille. Palkinnonsaajan liikenneturvallisuuden huomioiva toiminta on ollut jatkuvaa ja siitä on ollut yleistä hyötyä yhteiskunnalle. Liikenneturvallisuuspalkinnon myöntää maaherra alueellisten liikenneturvallisuuden yhteistyöryhmien esityksestä. Alueellisia liikenneturvallisuuden yhteistyöryhmiä on Länsi-Suomen läänissä neljä – Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Vaasassa. Palkinnon saajat ovat viime vuosina edustaneet useita eri tahoja: mm. kouluja, kuntia, järjestöjä ja viranomaistiedotusta. Keski-Suomessa palkinto myönnettiin viimeksi Rahtarit ry:n Jyväskylän osastolle.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Rauni Malinen, Länsi-Suomen lääninhallitus, puh. 071 87 42872 tai 040 7090339 / Keski-Suomi
Liikennesuunnittelija Soile Koivuniemi, Länsi-Suomen lääninhallitus, puh. 071 87 442315 tai 040 749 5899 / Pirkanmaa, Varsinais-Suomi ja Satakunta
Ylitarkastaja Eero Siikavirta, Länsi-Suomen lääninhallitus, puh. 071 87 42646 tai 040 5245911 / Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa

 

 

 

 


 

 

 

 

AA    Tekstiversio   Ota yhteyttä   Sivukartta