Suolahtelainen kansanmusiikin modernisoinnista tunnetun Wäinötär-yhtyeen
laulaja Mirka Sirkkanen on sävellyksellään Laula
kultani sijoittunut 13-14.6 pidetyssä J. H. Erkko -lausunta- ja
laulusävellyskilpailussa toiselle sijalle.
Kilpailu käytiin kolmessa osassa, joista kaksi viimeistä Tuusulassa hyökkälän
koulun auditoriossa elävän yleisön edessä.
Mirkan sävellys erottui kaiken kaikkiaan noin 70 kilpailuun lähetetyn
kilpailusävellyksen joukosta eritysesti esityksen kauneuden ja herkän
tunnelmansa ansiosta, kiitteli tilaisuuden ansioutunut tuomaristo.
Mirka on yhtyeensä Wäinöttären kanssa tällä hetkellä valmistelemassa myöhemmin
syksyllä julkaistavaa toista albumiaan, jolla palkittu sävelmä tullaan
kuulemaan bonus-raitana.