Opetusministeriö on myöntänyt 25 000 euron avustuksen Äänekosken kaupungille Pohjoisen Keski-Suomen nuorisotiedotus- ja osallisuushankkeeseen kaudelle 1.6.2010-31.5.2011. Avustus toteuttaa valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman kohdan 6. Digitaalinen sukupolvi tavoitteita.
Tuleva hankekausi tuo mukanaan esimerkiksi teemapäiviä, tietoiskuja ja tempauksia. Painotuksena ovat myös osallisuusryhmien koulutukset.
Pohjoisen Keski-Suomen nuorisotiedotus – osallisuushanke käynnistyi 20.8.2009. Ensimmäinen, Länsi-Suomen lääninhallituksen (1.1.2010 ELY-keskuksen) rahoittama hankekausi päättyy toukokuussa 2010. Ensimmäisen hankekauden aikana on perustettu muun muassa Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli ja järjestetty koulutuksia sekä tapahtumia.
Lisätietoja: