Ajankohtaista > Ajankohtaista kaupungista >

Uutiset

Palaute sivusta   Kerro kaverille   Tulosta

Sumiaisten jätevedet Suolahteen

Sumiaisten jätevedet ohjataan tulevaisuudessa Suolahden jätevedenpuhdistamoon, kun taajaman oma jäteveden puhdistamo lopettaa toimintansa syyskuun loppuun mennessä. Parhaillaan rakennetaan jätevesi- ja yhdysvesilinjaa Sumiaisista Suolahteen. Linjalle tulee matkaa kaikkiaan 16,7 kilometriä. Osa putkistosta asennetaan Keiteleen pohjaan. Kirkkoselän ja Kuronlahden pohjaan on upotettu putkea reilun kahden kilometrin matkalle. Vihijärveltä Suolahteen maahan kaivettu linjaus noudattelee pääasiassa tieuraa.

Vesihuoltolinjan kaivu- ja asennusurakoinnista vastaa äänekoskelainen PV-Putkitus Oy. Hankkeen kustannukset ovat noin miljoona euroa, mistä noin 320 000 euroa katetaan sisäasiainministeriön ja Keski-Suomen ympäristökeskuksen avustuksilla.

- Sumiaisten jätevedenpuhdistamo puretaan ja pullokaivojen jätevesien vastaanottopiste siirtyy Vihijärven pumppaamon viereen. Keskeisellä paikalla oleva puhdistamoalue tullaan myös maisemoidaan, kertoo kaupungin kunnallistekniikan päällikkö Esko Tourunen.

 

 

Pasi Ukkonen, Jukka Huikari ja Ville Laukkanen kiinnittävät betonipainoja Keiteleen pohjaan asennettaviin putkistoihin. (Kuva: Riitta Piltonen/Sisä-Suomen Lehden arkisto)

 

 

 

 

AA    Tekstiversio   Ota yhteyttä   Sivukartta