Ajankohtaista > Ajankohtaista kaupungista >

Uutiset

Palaute sivusta   Kerro kaverille   Tulosta

Uutta ajattelua aluekehittämiseen

Maakunnan monet toimijat valoivat uskoa Jyväskylä-Äänekoski- kasvualuehankeen mahdollisuuksiin maanantaina 11. helmikuuta Jyväskylän Paviljongissa koolla olleessa foorumissa. Kasvualuehankkeen uskottiin olevan tärkeä työkalu koko maakunnan kehittämiseen tulevina vuosina. Äänekoski-Jyväskylä-alueella nyt käynnistyvä uudenlainen, kuntarajat ylittävä yhteistyö tulee niveltymään käynnistyvään Jämsä-Jyväskylä-Äänekoski- kasvuvyöhykehankkeeseen.

- Jämsä-Jyväskylä-Äänekoski-kasvuvyöhyke on entisestään vahvistuva ja kehittyvä maakunnan teollinen selkäranka, kiteytti foorumipäivän toinen puheenjohtaja, Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Uljas Valkeinen.

Kasvualuehanke edustaa uutta tapaa alueellisessa kehittämistyössä. Tutkija Hannu Taavitsainen kertoi foorumille vastaavan tyyppisestä trendistä muissa Euroopan maissa. Taavitsaisen mukaan esimerkiksi Alankomaissa ja Irlannissa aluesuunnittelua ja -politiikka on muutettu kaupunkien yhteistyöverkostoja suosivaksi. Uudenlainen kaupunkiverkostopolitiikka menee eteenpäin muuallakin EU:ssa. Tutkija Janne Antikainen muistutti, että kehittämistyössä on uskallettava ottaa rohkeasti myös riskejä.

Foorumin avannut työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen kirjasi puheenvuorossaan Äänekoski-Jyväskylä-alueen vahvuuksia ja haasteita. Äänekoski on valtakunnan kärkialueita tuottavan teollisuuden paikkakuntana. Yritysilmasto on Äänekosken iso mahdollisuus, kun elinkeinorakennetta pyritään monipuolistamaan. Jyväskylän osaamispotentiaali on huippuluokkaa, mutta nopeasti kehittyviä, runsaasti työllistäviä, kansainvälistyviä innovaatioyrityksiä syntyy kuitenkin hitaaseen tahtiin.

Pekkarisen mukaan erityisen tärkeää on huolehtia saavutettavuuden parantamisesta.

- Äänekoski ja Jyväskylä linkittyvät logistisesti hyvin yhteen. Yhteinen lentokenttä on niitti, jolla nämä kaksi napaa liittyvät luontevasti toisiinsa. Nyt on pohdittava lentokentän mahdollisuuksien parempaa hyödyntämistä – puolin ja toisin.

Monissa foorumin puheenvuoroissa peräänkuulutettiin Nelostieväylän nopeaa kehittämistä – vaikka vaiheittain. Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen nosti toivelistalle myös henkilöraideliikenteen uudelleen herättämisen Jyväskylä-Äänekoski-välillä. Ministeri Pekkarisen mielestä Jyväskylä-Haapajärvi-radan uudelleen elvyttäminen kannattaa nostaa myös esille. Pitkittäisradan kunnossa pitäminen on jälleen tärkeä, kun pohditaan bioenergiaratkaisuja ja teollisuuden puuhuollon varmistamisesta.


Äänekoski ja Jyväskylä etsivät uusia kehittymisen avaimia kasvualuehankkeen avulla. Äänekosken kaupunginjohtaja Hannu Javanainen ja Jyväskylän kaupungin aluekehittämisjohtaja Jouni Juutilainen olivat tyytyväisiä kasvualuefoorumin kannustavaan ilmapiiriin.

 

 

AA    Tekstiversio   Ota yhteyttä   Sivukartta