Ajankohtaista > Ajankohtaista kaupungista >

Uutiset

Palaute sivusta   Kerro kaverille   Tulosta

Vihreä väylä -maisematie

yhdistää kehittyvät kylät

Äänekosken kaupunki, Laukaan kunta ja Ääneseudun Kehitys Oy käynnistivät keväällä kolmen kylän, Äijälän, Sumiaisten ja Konginkankaan verkostomaisen kehityshankeen, jonka tavoitteena on löytää uutta puhtia kylien tulevaisuuteen.  Verkottunut projekti pyrkii etsimään uusia mahdollisuuksia ja yhdistämään vahvuuksia ja mahdollisuuksia kylien kehittämiseen.

”Kylät kasvualueen reunalla”-hankkeen esiselvityksen loppuraportti julkaistiin äskettäin. Esiselvityksessä on esitetty hankekehys ja resurssitarpeet vuoteen 2013 saakka. Käytännön yhteistoiminnan vauhdittamiseksi olisi tärkeää saada hankkeelle kyläkoordinaattori.

Esiselvityksessä esitetään seitsemää eri toimenpidekokonaisuutta. Kyliä yhdistäväksi mahdollisuudeksi näyttää nousevan yhteistyö Vihreä-väylä-maisematien kehittämiseksi, ja se tullaankin nostamaan yhteiseksi kehittämisen teemaksi ja brändiksi. Vihreällä väylällä on jatkossa entistä tärkeämpi symboli- ja imagoarvo. Väylän päätepisteitä Lintulahtea ja Kuusaata rakennetaan opastus- ja palvelukeskuksiksi. Perinteiseen kylätoiminta ajatteluun haetaan verkostoutuneita malleja. Uutta voimaa toivotaan saatavan myös liiketoiminta-ajatteluun perustuvilla tutkimus- ja suunnitteluhankkeilla, jotka toteutetaan yhteistyössä Tampereen teknillisen korkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston kanssa. Matkailukohteiden kehittämiseen haetaan yhteistoiminnalla ja verkostoitumisella uutta potkua. Ympäristöltään ja sijainniltaan ainutlaatuiset  Matilanvirran alue ja Sumiaisraitin ympäristö nähdään potentiaalisina kehityskohteina.

Esiselvitystyön yhteydessä järjestettiin kylien edustajille neljä seminaaria, joihin osallistui satakunta henkeä.

Kolmen kylän yhteistyö rakentuisi alkuvaiheessa Vihreä väylä -yhdistyksen ympärille. Hankkeelle pyritään saamaan rahoitus useista eri lähteistä. Samanaikaiseksi on käynnistymässä useita osahankkeita, muun muassa kylien kehittämissuunnitelmia, joita on tarkoitus viedä eteenpäin Leader-rahoituksella.

”Kylät kasvualueen reunalla” -esiselvityksen loppuraportti

 

 


Klikkaa suurempi kuva

 Idyllinen ja miljööltään ainutlaatuinen Sumiaisraitti palveluineen antaa vankan pohjan alueen kehittämiseen.

 

 

 

AA    Tekstiversio   Ota yhteyttä   Sivukartta