Kunnan vastuulla olevan jätehuollon järjestämisestä huolehtii tekninen toimi ja sen valvonnasta ympäristötoimi. Kaikkien kiinteistöjen, joilla syntyy muutoin kuin kertaluontoisesti yhdyskuntajätettä, tulee liittyä järjestettyyn jätehuoltoon.
Vapautuksia ei ole mahdollista
myöntää.
Sammakkokangas Oy toimii loppusijoituspaikkana.
Tuottajavastuulle kuuluvasta jätehuollosta saa tietoa tuottajayhteisöiltä ja niiden sopimuskumppaneilta. Tuottajavastuu koskee ajoneuvojen renkaita, sähkö- ja elektroniikkalaitteista , romutettavia ajoneuvoja, keräyspaperia, akkuja ja paristoja sekä osittaisena pakkausjätteitä. Tuottajavastuu
Akkujen ja paristojen osalta tuottajavastuuseen siirryttiin 26.9.2008.