Hallinto >

Hankintasääntö

Palaute sivusta   Kerro kaverille   Tulosta

Hankintasääntö

Hankintatoimessa on noudatettava avoimuuden, tasapuolisuuden, syrjimättömyyden ja suhteellisuuden periaatetta. Hankintamenettelyyn osallistuvia tarjouksentekijöitä ja tarjouksia on kohdeltava tasapuolisesti.

Hankinnat on suoritettava taloudellisesti, suunnitelmallisesti ja tarkoituksenmukaisina kokonaisuuksina ympäristönäkökohdat huomioon ottaen. Hankinnoissa on käytettävä hyväksi olemassa olevat kilpailumahdollisuudet ja pyrittävä kaupungin kannalta kokonaistaloudellisesti edullisimpaan lopputulokseen.

Hankinnoissa on otettava huomioon mahdollisuuksien mukaan kestävä kehitys, tuotteiden ja pakkausmateriaalien ympäristövaikutukset ja -kuormitukset sekä kierrätysmahdollisuudet elinkaaren aikana.

Hankinnoissa on otettava huomioon myös valtionosuus- ja työllisyyslainsäädännön edellyttämät ohjeet ja määräykset.

Kaupunki voi edellyttää, että tavaran tai palvelun toimittaja noudattaa tuotteiden valmistuksessa tai palvelusten toimittamisessa yleisesti hyväksyttyä laatu- tai muuta järjestelmää tai muuta laadunvarmistusta. Hankinnoissa on pyrittävä tarkoituksenmukaiseen yhteistyöhön kuntien, kuntayhtymien ja muiden julkisten hankintaorganisaatioiden kanssa.

AA    Tekstiversio   Ota yhteyttä   Sivukartta