Ääneseudun Kehitys Oy on pääpartnerina kansainvälisessä esiselvityshankkeessa. Esiselvityshankkeen tavoitteena on löytää hyvät kansainväliset kumppanit ja saada aikaan varsinainen Uusi kylä (hankkeen nimi englanniksi Innovative Village) –projekti Pohjoisen periferian EU-ohjelmaan.
Esiselvityshanke on loppunut. Esiselvityshanke tuotti varsinaisen Innovative Village -hankeen hankehakemuksen Pohjoisen Periferian EU-ohjelmaan keväällä 2010. Hanketta ei hyväksytty, mutta idea on hyvä, joten siitä haetaan kansainvälistä Leader-hanketta. Leader-esiselvityshanketta koordinoi vuoden 2011 aikana JAMK.
Maaseudun rajut muutokset ja taantuma ovat isoja haasteita. Suomessa lisänä ovat vielä kuntaliitokset, jotka ovat toisaalta suuria muutoksia, mutta myös mahdollisuus miettiä asioita uudelta pohjalta. Näistä lähtökohdista mietittiin uutta projektia.
Alunperin lähtökohta oli hallinnollisempi. Keski-Suomessa uskotaan, että voimaannuttamalla kyliä, kasvattamalla ja resurssoimalla kyläyhdistyksiä hallitsemaan muuttuvaa ympäristöä ja vastaamaan oman alueensa päätöksistä yhdessä kuntahallinnon kanssa sekä tarkistamalla kylien rajat nykytilannetta vastaaviksi saadaan aikaan uudenlaisia, toimivia, nykypäivään sopivia kyliä.
Esiselvityshankkeen kuluessa ja Jyväskylän Ammattikorkeakoulun ottaessa vastuun varsinaisesta hankkeesta projektin painopiste siirtyi kylien liiketoimintaosaamisen vahvistamiseen.
Tulevan Innovative Village -hankkeen kohteena on kylän rahaliikenne eli sekä yritysten että yhdistysten taloudellinen toiminta. Monilla yhdistyksillähän on "myytäviä tuotteita", kuten kyläjuhlia ja urheilukilpailuja, kylätaloja ja metsästysmajoja, t-paitoja ja kotipalvelua. Jos maaseudun toimivien yhdistysten talous on kunnossa, ne tuottavat tapahtumia, harrastusmahdollisuuksia ym. elämänlaatuun vaikuttavia palveluita kylillä.
Hankeidean kehittely on alkanut syksyllä 2009. Mukana ovat olleet Keski-Suomen liitto, Jämsä (Jämsek Oy), Jyväskylä, Äänekoski (Ääneseudun Kehitys Oy) ja Saarijärvi (sekä Viisari ry).
Pääpartneriksi ja rahoituksen hakijaksi lupautui Ääneseudun Kehitys Oy ja hankepartneriksi Itä-Islannin kehitysyhtiö. Tuloksena 1.4.2009 EU:n Pohjosien periferian ohjelman rahoituspäätös. Hankkeen toteutusaika on ollut 1.2.2009 – 23.3.2010.
Keväällä 2009 on otettu kontakteja kansainvälisiin kumppaneihin.
Syksyllä ja talvella on neuvoteltu yhteisestä hankesuunnitelmasta.
Alkuvuodesta 2010 kirjoitettiin hankesuunnitelma.
Pohjoisen periferian ohjelmassa EU-maa Suomi saa 60 % rahoitusta ja EU:n ulkopuolinen Islanti 50 %. Noin vuoden mittaisen esiselvityshankkeen maksimibudjetti on 37.500 euroa. Keski-Suomen omarahoitusosuuden jakavat Keski-Suomen liitto, Jyväskylä, Jämsä, Saarijärvi ja Äänekoski.
| Kokonaisbudj. | Avustus |
Omarahoitus | |
| Keski-Suomi | 24 200 |
14 520 |
9 680 |
| Itä-Islanti | 13 300 |
6 650 |
6 650 |
| Yht. | 37 500 |
21 170 |
16 330 |