Harrastukset

Äänekosken kaupungin tiloissa järjestettävät yleisötapahtumat on peruttu 31.7. asti.

Äänekosken ja Suolahden uimahallit avataan 5.8.

Äänekosken kaupungin sisäliikuntatiloja avataan 1.6.2020 alkaen. Ensimmäisenä otetaan käyttöön Äänekoski Areena Pankkari, Asemakadun koulun liikuntatilat, Suolahden uimahallin kuntosali, Konginkankaan kuntosali, sekä Sumiaisten kuntosali ja voimailusali. 1.6.2020 käynnistyvät myös jo myönnetyt kesän sisäliikuntatilojen käyttövuorot. Tilojen käytössä on noudatettava hyvää hygieniaa, sekä aluehallintoviraston ja Äänekosken kaupungin antamia ohjeita tilojen henkilömääriin liittyen. Tilat ovat avoinna ilmoitettujen aukioloaikojen mukaisesti.

Kaupungintalo, Suolahtisali ja Painotalo ovat suljettuina toistaiseksi. Taidemuseo aukeaa ti 16.6.

Valtioneuvoston linjauksen mukaisesti kaikki Äänekosken kaupungin ulkoliikuntapaikat mukaan lukien liikuntapuiston stadionalue, tekonurmi, tenniskentät, sekä avantouimakopit on avattu käyttöön 14.5.2020. Samana päivänä käynnistyivät myös jo myönnetyt ulkoliikuntapaikkojen kesän käyttövuorot. Ulkoliikuntapaikkojen käytössä on edelleen noudatettava voimassa olevia henkilömääriin liittyviä kokoontumisrajoituksia.  Samoin on noudatettava ohjeistuksia turvaväleistä ja yskimishygieniasta sekä vältettävä lähikontakteja. Riskiryhmien osallistumista ryhmäliikuntaan tai vastaavaan toimintaan ei suositella.

    

Kirjastoissa käytössä normaali lainaustoiminta  ja eKirjasto


Kirjastoissa on auennut 1.6. alkaen normaali lainaustoiminta, mutta suppeammilla aukioloajoilla ja palvelutarjonnalla. Aluehallintoviraston linjausten mukaan omatoimikirjastoja ei avata eikä omatoimiaikoja ole. Kirjastoissa noudatetaan yleisiä ohjeistuksia. Turvavälien pitämistä varmistetaan opastein ja tilajärjestelyin. Asiakkaiden toivotaan tulevan kirjastoon vain terveenä ja asiointi on hyvä pitää mahdollisimman lyhyenä. Asiakkaita pyydetään suosimaan aineistojen varaamista verkosta ja käyttämään edelleen mahdollisuuksien mukaan e-kirjaston valikoimaa.

Eräpäiviä on siirretty 11.6. asti, jonka jälkeen lainat erääntyvät normaalisti. Kertyneitä maksuja otetaan kesän aikana vastaan ainoastaan korttimaksulla kirjastoissa ja verkkopankkimaksuina verkkokirjaston kautta.

Kirjaston neuvontapuhelimet ja sähköpostit vastaavat aukioloaikoina. Kaukopalvelua ei kesän aikana ole. Kirjastojen varattavissa olevista tiloista on käytössä kesän aikana vain osa. Tilojen käytön mahdollisuus kannattaa varmistaa kirjastosta. Hoikkassalin näyttelyt ovat avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaan.

Aukioloajat 1.6.-7.8.2020

Pääkirjasto

Ma-To klo 12-18
Pe klo 12-16

Suolahti

Ma-Ke klo 14.00-18.00
To-Pe klo 12.00-16.00

Konginkangas

Ti klo 14.00-18.00

Sumiainen

Ke klo 14.00-18.00

Kaikki kirjastot ovat viikonloppuisin suljettuina. Kirjastot ovat kiinni juhannusaattona 19.6. Torstaina 18.6. pääkirjasto ja Suolahden kirjasto ovat avoinna kello 16 saakka.

Kesän aikana kirjastopalveluiden aukioloja ja palvelutarjontaa saatetaan muuttaa esimerkiksi Suomen hallituksen, Äänekosken kaupungin tai aluehallintoviraston linjausten ja suositusten pohjalta.


Keski-kirjastojen eKirjasto löytyy täältä

  • Ellibs - e-kirjat ja e-äänikirjat (yli 2000 julkaisua, omat kokoelmat aikuisille ja lapsille)
  • Naxos Spoken Word Library - vieraskieliset e-äänikirjat (yli 6000 äänikirjaa)
  • eMagz - kotimaiset aikakauslehdet (mm. Suomen kuvalehti, Tekniikan maailma, Seura, Anna...)
  • Rockway - soitto- ja laulukurssit (n. 40 kurssia)

Tarvitsetko kirjastokortillesi PIN-koodin eKirjaston käyttöön?

Jos kirjastokorttiisi on liitettynä sähköpostiosoite, voit tilata PIN-koodin Keski-kirjastojen sivuilla ("Unohtuiko PIN-koodisi? Vaihda tai luo uusi" -toiminto.

Jos et saa koodia sähköpostiisi muutaman minuutin kuluessa, ota yhteyttä kirjastoon soittamalla palvelunumeroon 020 632 3283 (pääkirjaston neuvonta) arkisin kello 10.00-15.00 välisenä aikana.Tarkistamme kirjastokortin numeron ja henkilötiedot ennen PIN-koodin luovutusta.

Liikuntapalvelut

Äänekosken kaupungin liikunnanohjaajat ovat tuottaneet videomateriaalia ja treenivinkkejä liikuntapalveluiden facebook -sivulle. Lähiaikoina videoita ja treenivinkkejä on tulossa myös lisää.

https://fi-fi.facebook.com/aanekoskiliikuntapalvelut/

Äänekosken liikuntapalveluiden puistojumppa

 Äänekosken liikuntapalveluiden HIIT-kehonpainotreeni

Äänekosken kaupungin ulkoliikuntapaikat mukaan lukien liikuntapuiston stadionalue, tekonurmi, tenniskentät, sekä avantouimakopit ovat käytössä. Ulkoliikuntapaikkojen käytössä on edelleen noudatettava voimassa olevia henkilömääriin liittyviä kokoontumisrajoituksia. 

Aluehallintoviraston suosituksen mukaisesti

  • Pienillä ulkoliikuntapaikoilla voi olla samanaikaisesti enintään 10 henkilöä.
  • Suurilla kentillä kuten jalkapallo-, yleisurheilu- ja muut vastaavat kentät voi samanaikaisesti olla yhteensä enintään 30 henkilöä ja hekin enintään 10 henkilön ryhmiin jakautuneina siten, ettei lähikontakteja synny

Muista turvaväli liikunnan harrastamisessa myös ulkona!

Lue alta Suomen Ladun julkaisemat ohjeet pandemian aikaiseen ulkoiluun.

Ohjeet pandemian aikaiseen ulkoiluun

Äänekoskella on paljon upeita ja rauhallisia luontokohteita

Tutustu www.visitaanekoski.fi sivuilta luontoreitteihin ja luontokohteisiin.

Luontokohteet

Paikallisilta yksityisiltä kuntosaleilta kannattaa kysyä välineitä kotivuokraukseen

Esimerkiksi podypump tangot ja lisäpainot, kahvakuulat, käsipainot ja kuminauhat mahdollistavat hyvät treenit myös kotona. Seuraa myös paikallisten kuntosalien ja urheiluseurojen somekanavia, joissa julkaistaan erilaisia kotitreenejä.

Äänekosken liikuntapalvelut julkaisee omatoimitreenivinkkejä sosiaalisessa mediassa
Äänekosken liikuntapalvelujen Facebook 
Äänesudun kuntokeskus ja fysio 
Ole fit Äänekoski 
Suolahden liikuntakeskus Likea
Äänekosken urheilijat

Tietoa ja taitoja yhdistyksille

Koronaviruksen leviämisen myötä muuttuneessa tilanteessa apua on tarjolla ja yhdistykset voivat toimia, kenties aivan uusilla tavoilla. Alla tietoa KYT-järjestöpalveluiden ja muiden toimijoiden maksuttomista palveluista ja ryhmistä yhdistystoimijoille.

Tietoa ja taitoja yhdistyksille