Aikuiset – Äänekoski liikkeessä -terveysliikuntaprojekti
Uusien valtakunnallisten liikuntapoliittisten linjausten ja Liikkuva aikuinen -ohjelman myötä Äänekoskella on käynnistetty vuoden 2022 alussa varhaisaikuisille, työikäisille ja eläkkeelle siirtyville kohdennettu terveyden edistämisen kolumivuotinen (2022-2024) kehittämishanke. Kaupunki tarjoaa maksutonta liikuntaneuvontaa sitä tarvitseville ja käynnistää työikäisille kohdennettuja liikuntaryhmiä.
Aikuisille kunnan tarjoamaa yksilöllistä liikuntaneuvontaa
- Liikuntaneuvonnan tarkemmat kohderyhmät ovat kolmivuotisen hankkeen alussa esidiabetesta ja diabetesta sairastavat, painonhallinnan kanssa kamppailevat sekä erilaisista syistä mielenterveyden häiriöiden myötä liikkumistottumuksensa hylänneet ja uutta kipinää ja apua liikkeelle lähdössä kaipaavat. Neuvonnassa ei painotu pelkästään liikuntaneuvonta, vaan asiakkaan tilannetta tarkastellaan kokonaisuutena, tähtäimenä terveellinen elämäntapa.
- Kunnan liikuntaneuvontaan voi tulla Äänekosken terveysaseman liikuntalähetteellä joko diabetesneuvolasta, fysioterapiasta, sairaanhoidon vastaanotolta tai vaikka lääkärin vastaanotolta. Yhteistyökumppaninamme ovat myös Ilona ry ja Mehiläisen Äänekosken työterveysasema, joiden kautta kuntalainen voi saada lisää tietoa liikuntaneuvonnasta. Mutta myös oma yhteydenotto riittää, ja voi olla ensimmäinen askel terveellisempään elämäntapaan.
- Liikuntaa ja liikkeelle lähtöä rakennetaan yhdessä asiakkaan kanssa. Puolen vuoden ajan projektityöntekijä saattelee asiakkaan matkaa ja pikkuhiljaa löydetään kullekin sopiva tapa lisätä askeleita arkeen. Tapaamisia on liikunnnaohjaajan kanssa puolen vuoden aikana 5-7 riippuen asiakkaan yksilöllisistä tarpeista.
Mikäli koet, että liikuntaneuvonnasta voisi olla hyötyä juuri sinulle, ota yhteyttä projektiliikunnanohjaajaan niin jutellaan lisää.
Maria Heikkinen, 040 190 2748 tai maria.heikkinen@aanekoski.fi
Ohjatut ulkoiluryhmät kesä 2023
- Äänekoskella tiistaisin klo 17-18 ajalla 9.5.-20.6. Kokoontuminen Häränvirran avantouintikopilla.
- Suolahdessa torstaisin klo 17-18 ajalla 11.5.-22.6. Kokoontuminen Rantaraitin kuntoportailla.
- Ryhmät ovat tarkoitettu terveytensä kannalta liian vähän liikkuville työikäisille ja juuri eläköityneille.
- Hinta 15 €
- Lisätietoja ja ilmoittautuminen projektiliikunnanohjaaja maria.heikkinen@aanekoski.fi tai 040 190 2748
Kuntopiiri-harjoittelu
- Seuraava kuntopiiriryhmä käynnistyy syksyllä 2023. Lisätietoja tarkemmin lähempänä ajankohtaa.
- Ryhmä on tarkoitettu terveytensä kannalta liian vähän liikkuvilla työikäisille ja juuri eläköityneille henkilöille.
- Lisätietoja ja ilmoittautuminen projektiliikunnanohjaajalle puh. 040 190 2748 tai maria.heikkinen@aanekoski.fi
Kuntosalistartti
- Seuraava kuntosalistratti käynnistyy syksyllä 2023. Lisätietoja lähempänä ajankohtaa.
- Ryhmä on tarkoitettu terveytensä kannalta liian vähän liikkuville työikäisille ja juuri eläköityneille henkilöille.
- Lisätietoja ja ilmoittautuminen projektiliikunnanohjaajalle 040 190 2748 tai maria.heikkinen@aanekoski.fi
Aikuisten terveysluennot, terveyden teemaviikot ja testauspäivät
Edellä mainittuun liikuntaneuvontaprojektiin liittyen Äänekoskella käynnistetään myös liikunnallisen elämäntavan edistämisen hengessä työikäisille suunnattuja terveysluentoja, joita on tarkoitus pitää vuosittain. Luentoja voi tulla kuuntelemaan paikan päälle tai liittyä mukaan virtuaalisesti.
Joka syksy ja kevät järjestetään Äänekoski liikkeessä -teemapäivä, joissa on esimerkiksi erilaisia yhteisöjä esittelemässä omaa toimintaansa. Päivissä on mahdollisuus myös tehdä pienimuotoisia kuntotestauksia sekä tutustua erilaisiin liikuntalajeihin lyhyissä non stop -workshopeissa. Päivissä on myös aimo annos uusinta tietoa terveysliikunnan annostelusta ja kunnan sekä yhteisöjen meneillään olevasta toiminnasta terveyden edistämisen eteen.
Valtakunnalliset terveyden teemapäivät ja -viikot tullaan huomioimaan osana kunnan liikuntatoimintaa entistä järjestelmällisemmin vuosikellossa. Esimerkiksi huhtikuisesta opiskelijoiden mielenterveyspäivästä pyritään saamaan Äänekoskelle perinne ja eri terveysjärjestöjen teemaviikot ja -päivät, kuten valtakunnallinen diabetespäivä, halutaan saada näkyvämmäksi osaksi koko kunnan toimintaa
Luennoista ja muista tapahtumista tiedotetaan aina lisää aikataulujen tarkentuessa. Seuraa kaupungin tapahtumakalenteria.
Lisätietoja terveysliikuntaprojektista:
Äänekoski liikkeessä -projektityöntekijä
Maria Heikkinen
040 190 2748
maria.heikkinen@aanekoski.fi