Perheohjaus auttaa neuvoo, opastaa ja kuuntelee perheitä arjen tilanteissa

Vauvaa odottavia varten. Perheohjaus tukee vauvaa odottavia perheitä vanhemmuuteen virittäytymisessä, varhaisessa vuorovaikutuksessa vauvan kanssa sekä iloitsemisessa uudesta perheenjäsenestä. Perhekeskuksen ohjaaja voi olla apuna keskusteluissa vauvaperheen voimavaroista sekä vauvaperheen arkeen liittyvistä asioista.

Lapsiperheitä varten. Perhekeskuksen ohjaajan kanssa voi keskustella matalalla kynnyksellä kaikesta perheeseen, vanhemmuuteen ja kasvatukseen liittyvistä asioista. Lapsiperheen arkeen liittyviä pulmia ei tarvitse jäädä pohtimaan yksin, vaan perhekeskuksen ohjaajalta saat tarvittaessa keskusteluapua ja vinkkejä lapsiperheiden arkeen liittyvissä asioissa. Perhekeskuksen ohjaaja huolehtii perheen avuksi myös muut tarvittavat tukitoimet.

Perheohjauksen tavoitteena on perheen voimavarojen vahvistaminen sekä ilon vaaliminen vanhemman ja lapsen välillä!

Kasvatusasioissa. Perhekeskuksen ohjaajaa voit tulla tapaamaan perhekeskukselle, jossa voidaan yhdessä  pohtia kinkkisiä lasten kasvatustilanteita. Perhekeskuksen ohjaaja voi tukea luomaan selkeyttä perheen arkeen, sääntöihin ja perheenjäsenten väliseen vuorovaikutukseen.

Uuden elämäntilanteen edessä. Vauvan syntymä perheeseen tuo tullessaan paljon uutta ja ihmeellistä. Perhekeskuksen ohjaaja voi olla apunasi virittäytymisessä uuteen elämäntilanteeseen ja pienokaisen syntymään. On tärkeää, että aika vauvan kanssa olisi mahdollisimman stressitöntä ja vanhemmat voisivat nauttia täysillä pienokaisesta. Perhekeskuksen ohjaaja voi olla apuna löytämään voimavaroja ja iloa vauva-arkeen. Apua saa myös syntymän jälkeen vauvan hoitoon liittyvissä asioissa. Perhekeskus tekee tiivistä yhteistyötä neuvolan kanssa.

Uniasioissa. Voit pyytää perhekeskuksen ohjaajaa avuksi miettimään keinoja, jos vauva tai taapero valvottaa öisin. Perhekeskuksen ohjaajalta voit saada vinkkejä nukkumisjärjestelyihin tai unikouluun.

Parisuhdeasioissa. Onko parisuhteesta hankalaa puhua kotona arjen pyörityksen keskellä? Voit pyytää perhekeskuksen ohjaajaa avuksi pohtimaan kanssanne esimerkiksi vastuun jakamista lasten- ja kodinhoidossa tai vaikka puolison kanssa vietettävän yhteisen ajan löytämistä kiireisessä pikkulapsiarjessa.Perhekeskuksen ohjaajan kautta saa kontaktin tarvittaessa myös perheneuvolaan.

Avun saamisessa. Perhekeskuksen ohjaaja neuvoo ja opastaa myös oikean palvelun löytymisessä. Perheohjaukseen voi ottaa yhteyttä myös silloin, jos vanhemmalla on mielenterveys- tai päihdeongelmaa, tai perheen tilanne on muutoin hankala. Perhekeskuksen ohjaajan kanssa voi jutella myös eroon liittyvistä asioista.

Kohtaamispaikat ja vertaistuki. Varhaisen tuen perheohjaus on osa Äänekosken perhekeskustoimintaa. Perhekeskuksen ohjaaja voi auttaa sinua löytämään sopivia lapsiperheiden palveluja ja kohtaamispaikkoja, joissa voit tavata muita lapsiperheitä.

Perhekeskuksen ohjaajaan voit ottaa yhteyttä niin isoissa kuin pienissäkin pulmissa. Voit soittaa myös nimettömänä, tai laittaa sähköpostia tai WhatsApp -viestiä. Ihan miten sinulle sopii!

Yhteystiedot:
Perhekeskuksen varhaisen tuen ohjaaja
Katja Toffer, p. 040 842 2191
katja.toffer@aanekoski.fi
https://www.aanekoskenperhekeskus.fi/