Uudistuva Äänekosken ydinkeskusta 2015

Ääneseudun Kehitys Oy ja Äänekosken kaupunki ovat laadituttaneet Äänekosken ydinkeskustan kehittämisvision, jonka tarkoituksena on täsmentää ja tarkemmin ohjata kaupunginvaltuuston 1.11.2012 hyväksymän yleissuunnitelman "Äänekosken keskustan kehittäminen 2010 - 2050" maankäyttöä.

Suunnittelutyön tavoitteena on yhteisen kehitysvision luominen ja alueen toimijoiden välisen yhteistyön vahvistaminen sekä alueen maankäytön kehittäminen kaupallisia palveluita ja keskusta-asumista paremmin tukevaksi. Tavoitteena on arkkitehtoonisesti ja maisemallisesti korkeatasoinen ja kiinnostava kävelypainotteinen kaupunkikeskusta.

Suunnittelualue käsittää Viiskulma-Kauppakadun-Torikadun-Työskintien-Äänekoskentien rajaaman alueen, mutta suunnitelmassa on ehdotuksia myös suunnittelualueen pohjois- ja länsipuolisille alueille. Suunnittelutyöstä ovat vastanneet Ramboll ja Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik.

Alueelle laadittiin kaksi vaihtoehtoista luonnosta. Luonnosvaihtoehdot olivat julkisesti nähtävillä 15.5.-15.6.2015 välisen ajan. Vaihtoehdot kulkivat nimillä "Arkadikäytävät" ja "Etelätori".

Loppuraportti 

Kaavat