Äänekosken kaupunki muistaa henkilöstöään 400 euron koronapalkkiolla

Äänekosken kaupunki palkitsee koronapandemian aiheuttaman ylimääräisen työn ja vaivannäön vuoksi koko henkilöstönsä, joka on joutunut jo pitkään joustamaan ja venymään tautitilanteen vaatimalla tavalla. Äänekosken kaupunki palkitsee henkilöstöään 400 euron ePassi-edulla ensi vuonna 2022. 

Koronapalkitsemisen kustannus tietää Äänekosken kaupungin ensi vuoden talousarvioon noin 350.000 euroa lisäkustannusta.

 – Palkitseminen osoitetaan tasapuolisesti koko henkilöstölle. Ammattitaitoiset ja osaavat työntekijämme ovat esimerkillisesti pystyneet joustamaan ja mukautumaan muuttuvien tilanteiden mukaan, kaupunginjohtaja Matti Tuononen kiittää.

"Koko henkilöstöltä aivan upeaa toimintaa"

– Summa on melkoinen nosto tavanomaiseen ePassi-rahaan, ja olemme tästä kiitollisia ja innoissamme, toteaa Äänekosken kaupungin JUKOn pääluottamusmies Mirja Hallikainen. 

– Olemme käyneet neuvotteluja henkilöstön koronamuistamisesta, mutta se, että kiitos kohdistetaan näin koko henkilöstöön, on aivan upea juttu.

Hallikainen muistuttaa, että toki korona onkin kohdellut kaupungin työntekijöitä eri tavoin: ensimmäisenä koronkeväänä osa työntekijöistä joutui väliaikaisesti kokonaan uusiin työtehtäviin, jotkut ovat etäopettaneet ja tiedottamisen tarve on kasvanut kaikilla toimialoilla - sote-puolen ammattilaisten kohtaamista haasteista nyt puhumattakaan. 

Henkilöstön jaksaminen on ollut tiukilla ja työkuorma on lisääntynyt esimerkiksi sijaispulan ja karanteenien vuoksi. Samaan aikaan on tehty digiloikkaa kaikessa kaupungin toiminnassa. Etätyöt ovat sopineet joillekin, mutta osaa ne ovat kuormittaneet entisestään.

– Äänekoskella työntekijät ovat olleet hienosti mukana tässä. Koko henkilöstöltä oli aivan upeaa toimintaa myös silloin, kun ohjeistukset muuttuivat välillä jopa päivittäin, JHL:n pääluottamusmies Eija Kajakulma muistuttaa.

Mirja Hallikainen ja Eija Kajakulma kiittävät Äänekosken kaupunkia siitä, ettei se ole missään vaiheessa lomauttanut henkilöstöään ja esimerkiksi päiväkodit on voitu pitää auki koko ajan. 

– Kun kuuntelee kollegoita, niin koronatilanteessa moni kaupunki on vähentänyt tai poistanut henkilöstön etuja, niin meillä Äänekoskella niitä taas on lisätty, Kajakulma sanoo.

– Kaikki eivät osaa hyödyntää ePassia ja jotkut luulevat, että se toimii vain Äänekoskella. Sillä voi kuitenkin ostaa liput vaikka Finnkinon elokuvateatteriin. Minäkin olen Bondin käynyt katsomassa työnantajan piikkiin, Hallikainen kertoo. – Nyt ePassin tarjontaa on laajennettu myös hyvinvointipalveluihin, kuten hierontaan ja fysioterapiaan. Tiskillä kun näyttää sovellusta puhelimesta, niin ePassi-rahaa saa käytettyä.

Äänekosken kaupungilla on noin 1 300 työntekijää ja henkilöstön työpanosta arvostetaan myös erilaisin eduin. Tavallisesti Äänekosken kaupungin työntekijät saavat ePassi-rahaa 150 euroa vuodessa, eli koronapalkitsemisessa on kyse merkittävästä nostosta. Äänekosken kaupungin henkilöstöllä on lisäksi tällä hetkellä työkenkäetu ja yksiköille on varattu jouluruokailu- ja tyhy-rahaa.

Äänekosken kaupungin koronapalkitseminen on mukana ensi vuoden talousarviossa, jonka kaupunginvaltuusto hyväksyy kokouksessaan 7.12. 

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen, 020 632 2010, matti.tuononen@aanekoski.fi

Henkilöstöjohtaja Arja-Leena Kriivarinmäki, 020 632 2045, arja-leena.kriivarinmaki@aanekoski.fi

Pääluottamusmiehet Hallikainen ja Kajakulma

Äänekosken kaupungin JUKOn pääluottamusmies Mirja Hallikainen ja JHL:n pääluottamusmies Eija Kajakulma.

Uutinen julkaistu 17.11.2021

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023

Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta 19.4.2023

Osana Koskelan 80-vuotisjuhlaviikkoa kaupungintalolla vietettiin 19.4.2023 ”Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta” -tapahtumaa! Ympäristötoimen väki esitteli Äänekosken kaupungin tekemää kunnianhimoista ja strategista ilmastotyötä. Tavoitteena on 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä, mikä on viisi vuotta edellä kansallisista tavoitteista. Ympäristö- ja ilmastovahtisivustolle on koottu kaikki konkreettiset toimenpiteet, mitä ilmaston eteen on tehty, mitä on suunniteltu ja mitkä ovat kesken.

24.4.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen Äänekosken kouluterveydenhuollon tiedot (15.2.2023)

Kouluterveydenhoitaja on terveyden edistämisen asiantuntija koulussa. Hän vastaa hoitotyön asiantuntijuudesta opiskeluhuollossa. Terveydenhoitajan tehtävät liittyvät kouluyhteisöön ja ympäristöön, yksittäiseen oppilaaseen ja perheeseen sekä monialaiseen yhteistyöhön. Kouluterveydenhoitaja osallistuu opiskeluhuoltoryhmiin, opiskeluhuoltosuunnitelman laatimiseen sekä kouluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden edistämiseen ja seurantaan.

15.2.2023

Asukkaat olivat yksimielisiä kaavoittamisen iltapäivässä Suolahdessa: Kukkulanmäen alue on oikea helmi

Äänekosken kaupungin kaavoittamisen iltapäivän 8.2.2023 työpajan aiheena oli Suolahden Kukkulan ja lähiympäristön asemakaavan muutos. Tavoitteena on saada tämän vuoden aikana alueesta kaavaluonnokset ja vanhat kaavamääräykset päivitetään ajantasaisiksi. Äänekosken kaupunki halusi hyvissä ajoin jo ennen luonnosten laatimista osallistaa asukkaita ja kuulla heidän toiveitaan, joita alueen kaavoittamisessa otetaan huomioon.

10.2.2023

Äänekoski-lisän myöntämisen perusteita yhdenmukaistettiin muiden kuntakokeilukuntien kanssa: ”Näemme pienissä yrityksissämme kasvupotentiaalin”

Jyväskylän työllisyyden kuntakokeilun kunnat, eli Äänekoski, Jyväskylä, Laukaa ja Muurame, yhdenmukaistivat työllistämisen kuntalisän myöntämisen periaatteensa. Äänekoskella muutokset astuvat voimaan 1.3.2023 alkaen. Muutokset aiempaan ovat kuntakokeilun kunnissa melko pieniä. Merkittävin muutos on kuitenkin se, että jatkossa yksinyrittäjien on helpompi palkata yrityksensä ensimmäinen työntekijä.

9.2.2023