Äänekosken kouluilla monipuolista harrastustoimintaa
Äänekoskella on toteutettu oppilaslähtöistä harrastustoimintaa kouluilla laajamittaisesti lukuvuodesta 2021 alkaen.
Toiminnan rahoituksen edellytyksenä oli koululaisille tehty kysely, jossa oppilaat saivat kertoa toiveitaan kerhotoiminnasta.
- Toiveiden pohjalta lähdettiin ideoimaan kerhoja ja järjestävinä tahoina on niin äänekoskelaisia kuin jyväskyläläisiäkin kolmannen sektorin toimijoita, kertoo kerhokoordinaattori ja musiikkipedagogi Susanna Tuhkala.
Kerhotoimintaa järjestetään sekä ala- että yläkouluilla. Kouluilla on omia kerhoja kuten teatteri-, musiikki- ja kirjoittamiskerhot ja lisäksi järjestetään yhteisiä kerhoja. Urhon aktiivit ovat vetäneet jääkiekkokerhoa ja Pankkari Bowling järjesti taannoin keilailukerhon. Parkourohjaaja tulee Parkour-akatemialta. Kerhonohjaajina toimivat myös koulujen opettajat. Jyväskylän Laajiksesta on mukana laskettelunopettaja, joka opettaa Äänemäessä lapsille ja nuorille laskettelua ja lautailua! Kovasti on toivottu kokkikerhoja ja niitäkin on tulossa.
Kerhotoiminnan tarkoituksena on tarjota maksuton harrastusmahdollisuus kaikille Äänekosken koulujen oppilaille. Tavoitteena on lasten hyvinvoinnin lisääminen mieluisan harrastuksen kautta. Kerhot toteutetaan osana koulupäivää tai mahdollisimman pian koulupäivän päätteeksi.
Lisätietoja:
Kerhokoordinaattori
Susanna Tuhkala
0400 115475
kaikki.harrastamaan@aanekoski.fi
Uutinen julkaistu 18.2.2021, muokattu 29.6.2023 klo 13:11