Hietaman, Honkolan ja Parantalan yhteisessä kyläillassa tavattiin tyytyväisiä asukkaita

Äänekosken kaupungin seuraava kyläilta pidetään keväällä Mämmellä 

Hietaman, Honkolan ja Parantalan yhteisessä kyläillassa kuultiin paljon asukkaiden tyytyväisiä puheenvuoroja. Asukkaita huoletti pienten koulujen tilanne tulevaisuudessa, jos lapsimäärä laskee, sekä joukkoliikenne, joka ei aina toimi riittävän hyvin.
kaupungin työntekijöitä rivissä

Äänekosken kaupunki haluaa strategiansa mukaisesti osallistaa asukkaitaan ja kuunnella toiveita ja ideoita. Hietaman, Honkolan ja Parantalan yhteiseen kyläiltaan osallistui yli 20 asukasta ja mukana oli myös kaupungin luottamushenkilöitä. 

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen avasi puheenvuorossaan mm. kaupungin talouden näkymiä ja sote-muutoksen tuomia haasteita. 

Kyläläisiä kiinnosti pienten koulujen tilanne, jos lapsimäärät laskevat. Tähän ei voida kuitenkaan antaa vielä mitään tarkkaa arviota.

Myös joukkoliikenteen tilanne kiinnosti, silä esimerkiksi Äänekosken lukion aamukahdeksan tunnille ei ehdi bussilla. Kaupunki selvittää, voisiko kyläbussin reitityksellä auttaa asiaan.

Uimarantojen tilanne kiinnosti, ja kaupunkirakennelautakunta käsittelee asiaa joulukuun kokouksessaan.

Ville Härtsiä ja Matti Tuononen

Kyläläiset antoivat paljon myös hyvää palautetta ja kiittelivät hyvää yhteistyötä, jota on kaupungin kanssa tehty esimerkiksi osallistavan budjetoinnin ja kyläparlamenttitoiminnan myötä. Hietaman, Honkolan ja Parantalan kylillä on myös aktiivista talkooväkeä ja kyläläiset ovat tehneet paljon itse.

Seuraava Äänekosken kaupungin asukkaita osallistava kyläilta pidetään Mämmellä ensi keväänä 2023.

kaupungin työntekijöitä rivissä

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen, 020 632 2010, matti.tuononen@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 3.11.2022

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023