Keski-Suomessa siirrytty epidemian kiihtymisvaiheeseen

Tiedote 1.12.2020

Keski-Suomessa on siirrytty koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. 

-  Kaupungin toimet ovat olleet tähän saakka riittäviä ja Äänekosken tilanne on rauhallinen. Terveyskeskus toimii normaalisti, epidemiavastaanotto on avoinna joka päivä kertoo Äänekosken terveyskeskuksen ylilääkäri Keijo Lukkarinen. Nyt on kiinnitettävä erityishuomiota suosituksiin, jotta tilanne pysyisi hyvänä edelleen. 

Kaupunki antaa maskisuosituksen yli 15-vuotiaille äänekoskelaisille 15. tammikuuta saakka  

  • julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Suositus koskee myös ulkoilmassa olevia turnauksia ja tapahtumia, joissa on mukana laajoja yleisöjoukkoja ja turvavälejä ei voida muuten säilyttää. 
  • joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää 
  • matkalla näytteenottoon koronavirustestiin sekä ennen testituloksen valmistumista aina, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella 
  • kun saavutaan riskialueelta Suomeen ja matkustajat siirtyvät maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella. Lisätietoja: THL - Matkustaminen ja koronaviruspandemia 
Julkisilla tiloilla 

tarkoitetaan laajasti mm. kauppoja ja ostoskeskuksia, posteja, pankkeja, kirjastoja ja muita vastaavia sisätiloja. Liikuntaa ja urheilua seuratessa katsomoissa on suositeltava käyttää maskeja. THL:n ohjeen mukaisesti maskia ei tule käyttää, jos se vaikeuttaa kohtuuttomasti hengitystä tai on muita terveyteen liittyviä syitä, jotka estävät maskin käytön.

Tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäminen 

Kiihtymisvaiheessa ei suositella yli 20 henkilön yksityistilaisuuksia seuraavien kahden viikon aikana. Yleisötilaisuuksien rajoitus on tällä hetkellä 50. 

  • Yksityistilaisuuksia ovat kaikki yksityisluonteiset tapahtumat, jotka eivät ole yleisölle avoimia. Esimerkkejä yksityisistä tilaisuuksista ovat esimerkiksi syntymäpäiväjuhlat ja yksityiset illanvietot. 
  • Sisä- ja ulkotiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä on 50 henkilöä. Aluehallintoviraston mukaan yli 50 henkeä kokoavia yleisötilaisuuksia voidaan pitää vain, jos niissä voidaan varmistaa mm. turvavälien toteutuminen sekä hyvä käsihygienia. Rajoituksia on jatkettu 23.11.2020 annetulla päätöksellä joulukuun loppuun asti. 
  • Seurakunnille annetaan suositus, että sisätiloissa järjestettäviin tilaisuuksiin saa osallistua enintään 20 henkeä ajalla 1.12.–14.12.2020. 
  • Aluehallintovirasto antaa huomenna 2.12. uusia määräyksiä yleisötilaisuuksien järjestämisestä. 

 Aiemmin jo kerrottiin, että matkustamista epidemian leviämisvaiheen alueille ei suositella.  

 Kaupungin sivuille päivitetään voimassa olevat suositukset ja rajoitukset

Lisätietoja:

Keijo Lukkarinen
Ylilääkäri
Äänekosken terveyskeskus
040 5004313
keijo.lukkarinen@aanekoski.fi