Koronatilanne edelleen rauhallinen Äänekoskella - Tapahtumien järjestämiseen liittyviin koronarajoituksiin muutoksia

Äänekoskella on todettu kuluneella viikolla kaksi uutta koronavirustartuntaa. Altistuneet on asetettu karanteeniin.

Koronarokotteen ensiannoksen on tähän mennessä saanut 13044 äänekoskelaista, joka on noin 71 % asukkaista. Toisen annoksen on saanut 9538 äänekoskelaista, joka on noin 52 % prosenttia asukkaista.

Äänekosken kaupunki kehottaa vielä rokottamattomia ihmisiä ja erityisesti nuoria aikuisia ottamaan koronarokotteen. Rokotusaikoja on edelleen hyvin tarjolla.

Yleisötilaisuudet

Aluehallintoviraston 11.8.2021 antama määräys kokoontumisrajoituksista on päättynyt Äänekosken alueella 9.9.2021. Tartuntatautilain § 58 c on kuitenkin edelleen voimassa. Pykälä velvoittaa toimijoita mm. siten, että asiakkaille on tarjottava mahdollisuus käsien puhdistamiseen tai desinfiointiin, asiakaspaikat on järjestettävä mahdollisimman väljästi ja asiakkaita on ohjeistettava hyvistä käytännöistä, joilla terveysturvallisuutta parannetaan. Tietyn mittaisia turvavälejä ei kuitenkaan enää vaadita, mutta turvavälejä suositellaan vahvasti. 

Äänekosken kaupunki on linjannut, että se päivittää tapahtumien järjestämiseen liittyvää ohjeistustaan vastaamaan nykyistä koronatilannetta.

Päivitetyt ohjeet tapahtumien järjestämiseen löytyvät Äänekosken kaupungin nettisivuilta: https://www.aanekoski.fi/uutiset/voimassa-olevat-rajoitukset-ja-suositukset-aanekoskella

Lisätietoa:

Ylilääkäri

Keijo Lukkarinen

040 500 4313

vs.vapaa-aikajohtaja

Jukka-Pekka Pohjolainen

020 6323259

Muokattu 15.9.2021