Kulttuuri- ja liikuntatoimi valitsi Vuoden urheilijaksi 2022 Joni Pitkäsen
Vuoden urheilijaksi 2022 valittiin painija Joni Pitkänen. Joni Pitkänen (Urho) saavutti kreikkalais-roomalaisessa painissa 55 kg:n painoluokassa sekä aikuisten sarjan että nuorten U20-sarjan SM-kullan. Onnittelut!

Valitaan Vuoden nuoreksi urheilijaksi 2022 valittiin painonnostaja Iita Kononen. Iita Kononen (Huima) on vuoden 2022 aikana saavuttanut kultaa niin painonnoston nuorten kuin aikuisten sarjoissa. Hän on myös edistänyt paikallista painonnostokulttuuria toimien nuorten painonnostokurssien ohjaajana kauden aikana. Lisäksi hän oli ohjaajana Äänekosken ensimmäisessä urheilurippikoulussa.
Vuoden veteraaniurheilijaksi 2022 valittiin voimannostaja Teijo Hytönen.Teijo Hytönen (Huima) on ikä- ja painoluokassaan maailman parhaita voimannostajia. Hän on saavuttanut neljän viimeisen vuoden aikana 2 MM-kultaa, 3 EM-hopeaa ja 4 SM-kultaa. Vuoden 2022 paras saavutus oli EM-hopea sekä SM-kulta. Vaikka voimannosto on kilpailulajina eri kuin kuntoilijoiden perusvoimaharjoittelu, voimannostossa on elementtejä, joilla on merkitystä ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitämisessä, sillä se kehittää voimaa, liikkuvuutta, koordinaatiota ja tasapainoa.
Vuoden seuratoimihenkilöksi 2022 valittiin Jorma Kiviranta. Jorma Kiviranta (ÄU) on tuttu näky monelle Äänemäen kävijälle. Monet muualle muuttaneet laskijat muistelevat edelleen hyviä Äänemäen laskuvuosia ja Jorman omistautumista toiminnalle. Jorma on työskennellyt vapaaehtoisena Äänemäessä tuhansia tunteja ja varmistanut omalla toiminnallaan laskettelurinteen ja laskettelukulttuurin säilymistä Äänekoskella. Hän on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä Äänemäen aluetta kokonaisvaltaiseksi ulkoilualueeksi.
Vuoden reilun pelin joukkueeksi 2022 valittiin Urhon jääkiekon U13-juniorijoukkue. Sitkeän treenaamisen ja superjoukkuehengen myötä joukkue saavutti kauden huipennuksena Keskimaan aluemestaruuden. Lisäksi U13-joukkue on ottanut esimerkillisesti mukaan uusia harrastajia. Joukkueena korkealle asetetut tavoitteet ovat näkyneet korkeana treenaamismotivaationa, kehittymisenä sekä joukkuehengen kasvuna. Joukkueen pelaajat ovat nyt vaativassa nuoruuden iässä, jossa joukkueen itsessään kasvattava ja kannatteleva merkitys korostuu. Lisäksi joukkueen juniorit ovat olleet mukana yhteistyökumppaneiden tapahtumissa, joissa he ovat oppineet uusia ja tärkeitä sosiaalisia taitoja.
Vuoden urheiluteoksi 2022 valittiin Huiman koripallon WU19-joukkueen valtakunnallisen 1-divisioonan voitto. WU19-joukkue on tehnyt nuoresta alkaen työtä yhdessä. Tehty työ on ollut esimerkillistä niin joukkueen kuin valmennuksenkin puolelta. Joukkueen pelaajien käydessä vähiin, yhteistyötä on tehty muiden koripalloseurojen kanssa. Vaikka joukkue on ollut vuodesta toiseen alkukauden karsintojen rankingissa viimeisillä sijoilla, viimeisenä juniorivuonna joukkue uskalsi unelmoida valtakunnan sarjan voitosta, joka tuntui erityisen makealta koronavuosien jälkeen. Huikealla yhteishengellä varustettu joukko on ollut osa sitä yhteisöllisyyttä, jota myös kannustus pelikentän laidalla on edistänyt. Tämä hyvä pössis on huomattu myös vieraskentillä ja hyvän yhteishengen näkymisestä ulos päin on tultu kehumaan. Joukkue pitää edelleen tiiviisti yhteyttä, vaikka kevään jälkeen aikuisuuden askeleet ovat kuljettaneet joukkueen jäseniä eri puolille Suomea. Sydän sykkii edelleen kotiseura Huimalle ja äänekoskelaisuutta on nostettu esiin pitkin Suomea etelästä pohjoiseen. Arvoitukseksi jää, minkälaisia urheilutekoja joukkue olisi saanut aikaan, jos se olisi siirtynyt naisten pääsarjaan.
Vuoden stipendiurheilijat 2022 ovat: Huima M16 viestihiihtojoukkue, Huima M16 pari-sprinttihiihdon joukkue, Kononen Iita, Kuukkanen Mari, Kuukkanen Ville, Pitkänen Joni, Poikonen Verneri, Puro Paavo, Rautiainen Satu, Romppanen Elli-Noora, Toropainen Tessa, Toropainen Tuukka, Vihavainen Marja-Liisa ja Yliskoski Emma.
Lisätietoja:
Vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen, 020 632 3259, jupe.pohjolainen@aanekoski.fi
Uutinen julkaistu 16.9.2023, muokattu 24.4.2023 klo 11:30