Kykyä työelämään -hanke kehittää osatyökykyisten työllistymispolkuja

Äänekoskella alkaa keväällä 2020 työllisyyttä edistävä ESR-hanke. Kykyä työelämään -hanke toteutetaan yhteistyössä Laukaan ja Konneveden kuntien kanssa. Tällä hankkeella vastaamme valtakunnallisesti esillä olleeseen osatyökykyisten työllisyysasteen nostamiseen.

Kykyä työelämään -hankkeessa kehitetään työllistymispolkuja alueen osatyökykyisille työnhakijoille ryhmä- ja yksilövalmennuksen, koulutusten sekä työnantajayhteistyön keinoin. Hankkeen tavoitteena on luoda kuntien palveluohjausmalli osatyökykyisten työllistämiseen ja työelämässä pysymiseen. Hanketta hallinnoi Äänekosken kaupunki, ja se toteutetaan 1.4.2020 - 31.3.2023. Hankkeeseen palkataan 3 työntekijää.

Hankkeeseen on saatu mukaan jo suunnitteluvaiheessa yrityksiä kaikkien mukana olevien kuntien alueelta. Yritykset tuovat työnantajanäkökulman mukaan kehittämisyhteistyöhön, sekä tiedottavat hankkeen toiminnasta omissa verkostoissa. Lisäksi työnantajat voivat tarjota työpaikkoja hankkeen asiakkaille.

-Hankkeeseen etsitään edelleen yhteistyökumppaneita. Osatyökykyisten työntekijöiden työllistämisen mahdollisuuksista kiinnostuneet työnantajat voivat olla yhteydessä Äänekosken kaupungin työllisyyspalveluihin, kertoo työvalmennuspäällikkö Riikka Hytönen.

Hankkeeseen haetaan hankepäällikköä, sekä kahta hanketyöntekijää määräaikaisiin työsuhteisiin keväällä 2020 alkaen. Lisätietoja työpaikoista työvalmennuspäällikkö Riikka Hytöseltä.

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/hankepaallikko-267886-1/

https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/hanketyontekija-267892-1/