Lintuinfluenssarokotukset ovat käynnissä – tarkista kuulutko riskiryhmään
Keski-Suomen hyvinvointialue kehottaa henkilöitä, jotka kuuluvat THL:n määrittämään lintuinfluenssan riskiryhmään, ottamaan puhelimitse yhteyttä maanantaista perjantaihin kello 12–14 numeroon 050 433 0732 rokotustarpeen arvioimiseksi.
Rokotteita annetaan heinä- ja elokuun aikana ennen syksyn influenssakauden alkua Kyllön hoitokeskuksessa Jyväskylässä osoitteessa Keskussairaalantie 20. Rokotteita saavat 18 vuotta täyttäneet henkilöt, joilla on kohonnut riski altistua taudille.
THL:n ohjeistuksen mukaan lintuinfluenssarokotteen ovat oikeutettuja saamaan:
- Henkilöt, jotka ovat kosketuksissa turkiseläimiin turkistarhoilla
- Siipikarjan parissa työskentelevät henkilöt, jotka ovat kosketuksissa siipikarjaan (ei kuitenkaan teurastamotyöntekijät), myös kotieläinpihojen ja lintutarhojen henkilöstö sekä harrastekanaloita pitävät
- Henkilöt, jotka osallistuvat sairaiden ja kuolleiden lintujen ja eläinten käsittelyyn ja hävittämiseen sekä tilojen puhdistamiseen, esimerkiksi eläinperäisten sivutuotteiden käsittelylaitoksissa työskentelevät henkilöt
- Lintujen rengastajat
- Henkilöt, jotka työskentelevät luonnonvaraisia lintuja hoitavissa lintuhoitoloissa
- Virkaeläinlääkärit
- Laboratoriotyöntekijät, jotka käsittelevät lintuinfluenssavirusta tai sitä mahdollisesti sisältäviä näytteitä
- Epäillyn tai varmistetun lintuinfluenssatapauksen lähikontaktit, jos ihmistapauksia ilmenisi.
Suomeen on hankittu EU:n yhteishankinnan kautta 20 000 annosta lintuinfluenssarokotetta. Lintuinfluenssarokotetta annetaan aina kaksi annosta kullekin rokotettavalle.
Lue lisää hyvinvointialueen verkkosivuilla: Aikuisten rokotukset
Lisätietoja:
- Tia Väisänen, erikoislääkäri, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 014 269 8077, tia.vaisanen(at)hyvaks.fi
- Anne Kirmanen, palvelupäällikkö, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 368 0241, anne-maarit.kirmanen(at)hyvaks.fi
Uutinen julkaistu , muokattu 29.7.2024 klo 09:55