Maakuntahallitus asettaa maakuntakaavan nähtäville

Keski-Suomen maakuntahallitus hyväksyi Keski-Suomen maakuntakaavan 2040 ehdotusvaiheen aineiston ja päätti asettaa sen nähtäville 8.9.–9.10.2023 väliseksi ajaksi. Pohjaesityksestä poistettiin yksi seudullisesti merkittävä tuulivoimarakentamisen mahdollistava alue: Kinnulassa ja Kivijärvellä sijaitseva Kontuvuoren alue.

Maakuntakaavan päivityksellä muutetaan ja täydennetään voimassa olevaa maakuntakaavaa tuulivoiman tuotannon, liikenteen ja hyvinvoinnin aluerakenteen osalta. Tuulivoiman osalta tavoitteena on tunnistaa tuulivoimalle parhaiten soveltuvat, seudullisesti merkittävät alueet, joille tuulivoimarakentaminen on mahdollista pitkällä aikajänteellä. Kunnat päättävät tuulivoiman varsinaisesta rakentamisesta omalla kaavoituksellaan. Kaava-ehdotuksen johtoajatuksena on mahdollistavuuden periaate. 

Pohjaesitystä muutettiin Natura-lausunnon ohjaamana

Maakuntajohtaja Pekka Hokkanen teki muutetun päätösesityksen, että Kivijärven ja Kinnulan alueella sijaitseva Kontuvuoren tuulivoima-alue poistetaan pohjaesityksestä.  

– Päädyimme poistamaan alueen maakuntakaavan ehdotuksesta, sillä saimme juuri ennen kokousta Keski-Suomen ELY-keskukselta lausunnon Natura-arvioinnista. Sen mukaan tuulivoima aiheuttaisi merkittävää heikennystä Salamajärven Natura-alueen suojeluperusteena olevan metsäpeuran olosuhteisiin, avaa maakuntahallituksen puheenjohtaja Tahvo Anttila.

– Kaiken kaikkiaan maakuntahallitus kävi kokouksessa aktiivisen keskustelun tuulivoimarakentamisesta.  

Harri Oksanen (ps.) ehdotti keskustelun alussa Jyrki Niittymaan (ps.) kannattamana kaavaehdotuksen palauttamista valmisteluun. Asian käsittelyä jatkettiin äänin 11–2.  

Kahdesta tuulivoima-alueesta äänestettiin

Keskustelua herätti erityisesti kaksi seudullisesti merkittävän tuulivoimarakentamisen mahdollistavaa aluetta.  

Leila Linden (kesk.) ehdotti Äänekosken Liimattalan alueen poistamista kaavaehdotuksesta Leena Lyytisen (vihr.) kannattamana. Liimattalan alue säilyi kaavaehdotuksessa äänin 8–5.  

Lea-Elina Nikkilä (vihr.) esitti puolestaan Joutsassa sijaitsevan Höystöstensuon tuulivoima-alueen poistamista maakuntakaavasta niin ikään Leena Lyytisen (vihr.) kannattamana. Myös Höystösensuo säilyi kaavaehdotuksessa äänin 7–6. 

Palautetta voi antaa 8.9. alkaen

Maakuntakaavan nähtävilläolon aikana 8.9.–9.10.2023 kaikki osalliset voivat antaa kaavaehdotuksesta palautetta. Kaavaehdotusta esitellään myös Teams-etäyhteydellä järjestettävissä tilaisuuksissa 13.9. ja 27.9.2023.

Tutustu maakuntakaavaan Keski-Suomen liiton verkkosivuilla. 

Uutinen julkaistu , muokattu 15.9.2023 klo 14:31

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023