Terveyskeskus tiedottaa 18.9.2020

Äänekoskella on todettu viimeisen kahden viikon aikana 26 COVID-19-, eli koronavirustartuntaa.

Altistuneita on noin 200. Tapaukset liittyvät samaan, syyskuun alussa Äänekoskella todettuun tartuntaryppääseen. Altistuneet on asetettu terveysviranomaisten toimesta karanteeniin. Uutta tartuntarypästä ei ole todettu, joten uusiin rajoitustoimiin ei ole toistaiseksi syytä ryhtyä.

Hygieniaohjeet on syytä muistaa: pidä riittävät turvavälit, pese kädet riittävän usein ja vältä turhaa liikkumista ihmisjoukoissa. Hengityssuojainten käyttöä suositellaan käytettäväksi mahdollisuuksien mukaan. Flunssaoireisena pysy kotona, hakeudu koronatestaukseen soittamalla joko Äänekosken kaupungin terveyskeskukseen tai omaan työterveyshuoltoon.

Asiakkaita ja kuntalaisia pyydetään huomioimaan terveyskeskuksessa asioidessaan seuraavat ohjeet:

Flunssaoireisia potilaita hoidetaan tällä hetkellä ainoastaan ajanvarauksella epidemiavastaanotolla. Epidemiavastaanotto (pääovesta oikealle) palvelee joka päivä klo 8-16 erillään päivystyksestä ja päiväpolista. Infektio-oireissa on aina varattava aika etukäteen puh. 020 632 2470 (numero palvelee joka päivä klo 8-18). Älä jätä samana päivänä samasta asiasta useaa eri soittopyyntöä      - se aiheuttaa puhelujen ruuhkautumisen ja palvelunsaanti hidastuu. Epidemiavastaanotolle tullessasi, desinfioi kädet ja pue maski heti pääovella. 

Äänekosken terveyskeskuksen päivystys palvelee joka päivä klo 8-18. Äkillisten terveysongelmien arviointia ja hoitoa tarjotaan myös päiväpolilla arkisin klo 8-15. Korona-tilanteen vuoksi hengitystieinfektio-oireisia potilaita ei hoideta päiväpolilla tai päivystyksessä. Päiväpolin jonotustilanne kannattaa tarkastaa www-sivuilta ennen terveysasemalle lähtöä, jotta ei tarvitse odottaa isossa ihmisjoukossa.

Päiväpolin jonotustilanne

Päivystyksellisessä hoidon tarpeessa klo 18–08 välillä ota yhteyttä Keski-Suomen keskussairaalan Päivystysapuun, puh. 116 117.

Mikäli olet saanut positiivisen koronavastauksen tai tiedon altistumisesta koronalle ja sinulla on kahden viikon sisällä aiemmin sovittu vastaanottoaika missä tahansa Äänekosken terveyskeskuksen palveluissa: Ole yhteydessä kyseisen palvelun ajanvaraukseen ja kerro tilanteestasi. Kiireettömissä asioissa aikasi siirretään yhteisesti sopien myöhempään ajankohtaan. Mikäli sinulla on kiireellistä tutkimusta tai hoitoa vaativia oireita, saat toimintaohjeet puhelun yhteydessä. Tarjoamme soveltuvasti vastaanottoja ja neuvontaa myös etäyhteyksien avulla.

Terveyskeskussairaalassa voi vierailla vain terveenä ja oireettomana henkilökunnan kanssa etukäteen ajankohdasta sopien, puh. 020 632 2615. Yksittäisen potilaan luona vierailijoita saa olla kerrallaan 1-3. Sairaalaosastolle tultaessa hissien läheisyyteen on varattu vierailijoiden käsihygienian varmistamiseksi desinfektiohuuhdetta. Lisäksi vierailijoiden on käytettävä koko vierailun ajan suunenäsuojusta (ns. maskia). Vierailun aikana on pidettävä riittävä turvaväli (1-2 metriä) sekä henkilökuntaan että potilaisiin. Vieraat ohjataan suoraan kyseisen potilaan huoneeseen. Henkilökunta ohjeistaa vierailijaa soittamaan tarvittaessa apua potilaan hälytysrannekkeella tai seinähälyttimellä.

Äänekosken terveyskeskus 18.9.2020