Terveyspalvelut tiedottaa koronaviruksesta

18.3.2020

Terveyskeskuksen päivitetty tiedote asiakkaille koronaviruksesta ja 19.3.2020 avattavasta erillisestä epidemiavastaanotosta.

Valtakunnallisen linjauksen mukaisesti kiireettömät vastaanottoajat Äänekosken terveyskeskuksessa perutaan toistaiseksi kaikilta yli 70-vuotiailta. Peruutukset koskevat lääkäreiden ja hoitajien, suun terveydenhuollon sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen kiireettömiä ajanvarausvastaanottoja.

Kaikkia koronavirusepäilyjä ei enää testata eikä kansalaisten tarvitse lievissä oireissa enää soittaa omalle terveysasemalleen tai Päivystysapuun. Terveysasemien ja Päivystysapu –palvelun turhaa kuormittamista tulee välttää, jotta kiireellistä hoitoa tarvitsevat henkilöt saavat apua nopeasti.

  • Jos sinulla on LIEVÄN hengitystieinfektion oireita (nuha, yskä, kurkkukipu, lihassärky tai kuume), lepää ja sairasta rauhassa kotona (vaikka olisit palannut ulkomailta lähiaikoina). Pysy kotona, kunnes kuume, kurkkukipu ja lihassärky ovat lieventyneet.
  • Mikäli sinulla on muun syyn vuoksi varattu aika kiireettömälle vastaanotolle, peru aikasi, jos sinulla on edes lieviä oireita tai olet ollut lähikontaktissa koronaviruksen saaneeseen.
  • Ota yhteyttä puhelimitse terveydenhuoltoon, jos sinulle tulee VAKAVIA oireita, kuten hengenahdistusta, korkea kuume tai yleistilasi laskee.

Hengitystieinfektiossa, johon liittyy vakavia oireita (hengenahdistus, korkea kuume, yleistilan lasku), SOITA aina ensin omalle terveysasemalle. Hoitaja tekee puhelimessa arvion tilanteestasi ja antaa lisäohjeita. Tarvittaessa hän antaa sinulle ajan Äänekosken terveysaseman epidemiavastaanotolle (tarkempi info vastaanotosta tiedotteen lopussa).

Äänekosken terveyskeskuksen päivystys palvelee joka päivä klo 8-18, puh 020 632 2470

Klo 18–08 välillä ota yhteyttä Keski-Suomen keskussairaalan Päivystysapuun, puh. 116 117.

Sairaanhoitopiiri on linjannut näytteenoton keskittämisen ryhmiin, joiden kohdalla tartuntojen selvittäminen on kriittisintä. Tällaisia ryhmiä ovat sairaalahoitoa vaativaa hengitystieinfektiota sairastavat sekä terveyden- ja sosiaalihuollon henkilöstöön kuuluvat sovituin kriteerein. Koronavirusinfektionäytteitä otetaan tällä hetkellä vain Keski-Suomen keskussairaalassa infektiolääkärin määräyksestä.

Yleistä koronavirustietoa kansalaiset saavat THL:N verkkosivuilta

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

sekä valtakunnallisesta puhelinneuvontanumerosta 0295 535 535 (numero palvelee ma-pe klo 8-21 ja la 9-15)

Voit myös arvioida hoidon tai palvelun tarvettasi digitaalisen sote-palvelun, Omaolon kautta: https://www.omaolo.fi/  

Huomioithan, että voit tehdä linkissä arvion hoidon tai palvelun tarpeestasi, mutta et voi varata k.o. järjestelmän kautta aikaa Äänekosken vastaanotoille. Vastaanoton epidemia-asioissa voit varata puh. 020 632 2470!

Äänekosken terveyskeskus käynnistää erillisen epidemiavastaanoton vakaviin hengitystieoireisiinsairastuneille 19.3.2020 alkaen

Erillinen epidemiavastaanotto on avoinna ma-pe klo 8-16. Vastaanotto palvelee ajanvarauksella. Aika varataan puhelimitse Äänekosken terveysasemalta epidemiavastaanoton aukioloaikana numerosta 020 632 2470. Saat puhelimitse tarkemmat ohjeet vastaanotolle saapumisesta.

Epidemiavastaanotto toimii pääovesta tullessa oikealla, opiskeluterveydenhuollon tiloissa. Älä ilmoittaudu erikseen palvelupisteellä tai itseilmoittautumispisteellä! Aulaneuvoja ohjaa sinut tarvittaessa oikeaan paikkaan. Odota rauhassa, kunnes sinut pyydetään vastaanottohuoneeseen. Mikäli vointisi heikkenee äkillisesti vuoroa odottaessasi, ilmoita siitä aulaneuvojalle.

18.3.2020       Äänekosken terveyskeskus


12.3.2020

Huomio! Koronavirustartuntojen leviämisen estämiseksi Äänekosken kaupungin terveyskeskussairaalassa ja vanhusten ympärivuorokautisissa yksiköissä on vierailut toistaiseksi kielletty 13.3.2020 alkaen!

Vierailukiellon peruste:Uuden koronaviruksen (COVID-19) riskit vanhuksille ja riskiryhmiin kuuluville ovat muita suuremmat. Virus aiheuttaa useammin vakavia oireita ikääntyneille ja niille, joilla on jo jokin todettu perussairaus, kuten diabetes, sydän- tai keuhkosairaus.

Koronavirus tarttuu pisara- ja kosketustartuntana, kun ihminen yskii tai aivastaa. Virus voi tarttua myös tahrautuneiden käsien ja pintojen välityksellä.

Äänekosken terveyskeskus, 12.3.2020 Ylilääkäri Keijo Lukkarinen


5.3.2020

Julkisuudessa on nyt paljon kirjoittelua kausi-influenssasta ja koronaviruksesta. Kirjoittelut voivat herättää huolta, mutta terveysviranomaiset seuraavat tilanteen kehittymistä tarkasti ja antavat ohjeita. Äänekosken terveydenhuollon ammattilaiset tekevät yhteistyötä Keski-Suomen keskussairaalan infektiosairauksien asiantuntijoiden kanssa.

Suomessa on tällä hetkellä varmistettu kaksitoista koronavirustapausta. Näistä seitsemän liittyy suoraan matkailuun ja viisi ovat jatkotartuntoja. Kaikki Suomessa todetut tapaukset ovat olleet oireiltaan lieviä. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos (THL) seuraa kansainvälistä koronavirustilannetta ja päivittää sivuillensa ohjeistusta sekä ajantasaista tietoa esim. epidemia-alueiksi luettavista alueista, joita tällä hetkellä ovat Manner-Kiina, Etelä-Korea, Iran ja Italia. Tilannetta tarkastellaan jatkuvasti ja sivuille päivittyy myös ajantasainen tieto Suomessa todetuista koronavirustartunnoista. Lisätietoa saat sivulta:https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

Koronavirus aiheuttaa äkillisen hengitystieinfektion. Oireet ovat hyvin samanlaisia kuin muissakin hengitystieinfektioissa: kuume, yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, lihaskivut ja päänsärky.

Sairastumistapauksissa soita aina ensin omalle terveysasemalle. On syytä välttää lähtemistä päivystyksen odotustiloihin, jotta muiden tartuntariskiä ei tarpeettomasti lisätä. Hoitaja tekee puhelimessa arvion tilanteestasi ja antaa lisäohjeita.

Äänekosken terveyskeskuksen puhelinnumero 020 632 2470 palvelee joka päivä klo 8-18.

Klo 18–08 välillä ota yhteyttä Keski-Suomen keskussairaalaan puhelimitse numeroon 116 117.

Terveysviranomaisten julkaisemat kriteerit koronavirusepäilyn jatkotutkimuksille ovat: 

Näytteitä otetaan jatkossa (13.3.2020):

  • Päivystyspotilaista, joilla on sairaalahoitoa vaativa hengitystieinfektio, ja joilla epäillään keuhkokuumetta.
  • Oireilevalta terveyden- ja sosiaalihuollon työntekijältä.
  • Erikoissairaanhoidon potilaalta tai pitkäaikaishoidon asiakkaalta, jonka akuutin hengitystieinfektion oireille ei löydy selitystä.
  • Yli 65-vuotiailta tai perussairailta, joilla on hengitystieinfektion oireita.
  • Kotikaranteenissa olevilta, jotka saavat hengitystieoireita.
  • Lisäksi näytteitä voidaan ottaa oireilevilta opettajilta ja oppilaitosten työntekijöiltä, jos henkilö on ollut ulkomailla 14 vuorokauden sisällä ennen oireiden alkua. Nämä näytteet otetaan mikäli resurssit sen sallivat.

Enää ei siis testata kaikkia koronavirusepäilyjä.

Epäily koronavirustartunnasta ei ole syy soittaa päivystykseen tai terveysasemille.

Jos henkilö epäilee koronavirustartuntaa tai influenssaa, tulee hänen pysyä kotona vähintään viikon ajan oireiden alkamisesta.

Päivystykseen tulee olla yhteydessä ainoastaan, jos vointi huononee niin, ettei kotihoito-ohjeilla pärjää.

Parhaat keinot suojautua kausi-influenssalta ja muilta hengitystieinfektioilta sekä korona- tai vatsatautiviruksilta ovat hyvä käsi- ja yskimishygienia. 

Pese kätesi aina, kun tulet ulkoa sisälle, ennen ruokailua ja ruuan laittoa, wc-käynnin ja vaipan vaihdon jälkeen sekä niistämisen, yskimisen tai aivastamisen jälkeen ja kun olet koskenut samoja pintoja kuin flunssainen henkilö. Kädet pestään saippualla ja vedellä ainakin 20 sekunnin ajan.  Pesun jälkeen kuivaa kädet yleisissä tiloissa mieluiten kertakäyttöpyyhkeisiin ja vältä mahdollisuuksien mukaan kestokäyttöisien käsipyyherullien käyttöä. 

Yski niin, ettet levitä mikrobeja. Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi. Laita käytetty nenäliina välittömästi roskiin. 

Ohjeita käsienpesuun ja yskimiseen löytyy THL:n sivuilta:https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/infektioiden-ehkaisy-ja-torjuntaohjeita/kasienpesu-ja-yskiminen