Työttömän työnhakijan asiointi muuttuu toukokuusta 2022 alkaen

Uusi asiakaspalvelumalli otetaan käyttöön toukokuusta alkaen samanaikaisesti kaikissa TE-toimistoissa ja työllisyyden kuntakokeiluun kuuluvissa kunnissa. 

Muutoksen myötä työnhakijoille tarjotaan aiempaa yksilöllisempää ja henkilökohtaisempaa palvelua. Tämä vaikuttaa asiakkaan arkeen useammalla tavalla: kasvokkain tapaamiset oman vastuuasiantuntijan tai omavalmentajan kanssa lisääntyvät ja niitä järjestetään aiempaa useammin. Lisäksi työnhakijan työnhakuvelvollisuus uudistuu ja työttömyysturvan seuraamukset lievenevät. 

Toukokuussa tapahtuu myös asiakkaan palvelukanavissa muutoksia. Työmarkkinatori.fi käyttö laajentuu ja se tulee korvaamaan valtakunnallisen te-palvelut.fi -sivuston.  

Enemmän tukea työnhakijalle

Uudessa mallissa työnhakunsa aloittanut asiakas pääsee nopeammin keskustelemaan työllistymiseensä liittyvistä asioista TE-toimiston tai kuntakokeiluun kuuluvan kunnan asiantuntijan kanssa. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen tapaamisia järjestetään kahden viikon välein ja yksilöllisemmin henkilön omaan tilanteeseen liittyen. 

Ensimmäinen tapaaminen järjestetään kasvokkain TE-toimistossa tai kunnan tiloissa. Tämän jälkeen tapaamiset voi toteuttaa myös etäpalveluna tai puhelimitse. Tavoitteena kohtaamisissa on, että asiakas saisi riittävästi kaipaamaansa tukea. Asiakkaan oma TE-toimiston vastuuasiantuntija tai kunnan omavalmentaja neuvoo työnhaussa ja tarjoaa sopivia tukipalveluja ja miettii asiakkaan kanssa sopivimpia reittejä kohti työllistymistä.

Uusi työnhakuvelvollisuus tuo lisää omatoimisuutta työnhakuun 

Työnhakijalle asetetaan työnhakuvelvollisuus, joka tarkoittaa sitä, että hänen tulee hakea tilanteestaan riippuen kuukaudessa 0–4 työpaikkaa. Haettavien paikkojen minimimäärä (0–4) asetetaan kullekin työnhakijalle yksilöllisesti ja hän saa itse valita haettavat työpaikat. Työnhakuvelvoitteen täyttäminen korvaa osittain TE-toimiston tai kunnan tekemät työtarjoukset.

Tällä hetkellä velvollisuus hakea kokoaikatyötä tarkoittaa sekä omatoimista työnhakua että hakemista kaikkiin TE-toimiston tai kunnan tarjoamiin  työpaikkoihin riippumatta siitä, kuinka aktiivinen asiakas on itse työnhaussa.

Työttömyysturvaseuraamukset lievenevät

Uuden mallin periaatteiden mukaan  eli työttömyysturvan korvauksettomat määräajat lievenevät huomattavasti. Mallissa otetaan myös käyttöön muistutukset työnhakijalle, joiden avulla asiakkaan on helpompi noudattaa työnhakijan velvollisuuksia. 

Asiakkaita ohjeistetaan asiointiin tulevista muutoksista vielä tarkemmin ennen mallin käyttöönottoa.

Lisätietoja:

Työllisyyspäällikkö Riikka Hytönen, 040 194 6100, riikka.hytonen@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 16.2.2022

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023

Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta 19.4.2023

Osana Koskelan 80-vuotisjuhlaviikkoa kaupungintalolla vietettiin 19.4.2023 ”Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta” -tapahtumaa! Ympäristötoimen väki esitteli Äänekosken kaupungin tekemää kunnianhimoista ja strategista ilmastotyötä. Tavoitteena on 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä, mikä on viisi vuotta edellä kansallisista tavoitteista. Ympäristö- ja ilmastovahtisivustolle on koottu kaikki konkreettiset toimenpiteet, mitä ilmaston eteen on tehty, mitä on suunniteltu ja mitkä ovat kesken.

24.4.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen Äänekosken kouluterveydenhuollon tiedot (15.2.2023)

Kouluterveydenhoitaja on terveyden edistämisen asiantuntija koulussa. Hän vastaa hoitotyön asiantuntijuudesta opiskeluhuollossa. Terveydenhoitajan tehtävät liittyvät kouluyhteisöön ja ympäristöön, yksittäiseen oppilaaseen ja perheeseen sekä monialaiseen yhteistyöhön. Kouluterveydenhoitaja osallistuu opiskeluhuoltoryhmiin, opiskeluhuoltosuunnitelman laatimiseen sekä kouluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden edistämiseen ja seurantaan.

15.2.2023

Asukkaat olivat yksimielisiä kaavoittamisen iltapäivässä Suolahdessa: Kukkulanmäen alue on oikea helmi

Äänekosken kaupungin kaavoittamisen iltapäivän 8.2.2023 työpajan aiheena oli Suolahden Kukkulan ja lähiympäristön asemakaavan muutos. Tavoitteena on saada tämän vuoden aikana alueesta kaavaluonnokset ja vanhat kaavamääräykset päivitetään ajantasaisiksi. Äänekosken kaupunki halusi hyvissä ajoin jo ennen luonnosten laatimista osallistaa asukkaita ja kuulla heidän toiveitaan, joita alueen kaavoittamisessa otetaan huomioon.

10.2.2023

Äänekoski-lisän myöntämisen perusteita yhdenmukaistettiin muiden kuntakokeilukuntien kanssa: ”Näemme pienissä yrityksissämme kasvupotentiaalin”

Jyväskylän työllisyyden kuntakokeilun kunnat, eli Äänekoski, Jyväskylä, Laukaa ja Muurame, yhdenmukaistivat työllistämisen kuntalisän myöntämisen periaatteensa. Äänekoskella muutokset astuvat voimaan 1.3.2023 alkaen. Muutokset aiempaan ovat kuntakokeilun kunnissa melko pieniä. Merkittävin muutos on kuitenkin se, että jatkossa yksinyrittäjien on helpompi palkata yrityksensä ensimmäinen työntekijä.

9.2.2023