Aino muutti puolison perässä Äänekoskelle – nyt elämä on rakentunut tänne

Äänekoskelle puolisonsa Miikan perässä muuttanut Aino Remes (os. Valtonen) on vuosien aikana rakentanut kaupungista oman kodin. Nyt arkeen kuuluvat aviomies, kaksikuukautinen vauva, Bella-koira sekä monipuolinen harrastus- ja työelämä. Järvenranta, yhteisöllisyys ja sujuva arki ovat tehneet pienestä kaupungista paikan, jossa perheen on hyvä olla ja kasvaa.

Ainon ja hänen Äänekoskelle paluumuuttaneen aviomiehensä Miikan perheeseen kuuluvat kaksikuukautinen poikavauva ja Bella-koira. Tällä hetkellä Aino on vanhempainvapaalla markkinointityöstään, kun taas Miikka työskentelee pääasiassa etänä ja matkustaa työnsä puolesta jonkin verran.

Äänekoskelle Aino ei alun perin muuttanut pitkän harkinnan jälkeen, vaan elämä toi hänet tänne melko luontevasti. Miikka on asunut suurimman osan elämästään Äänekoskella ja myös silloin, kun pari tapasi noin neljä vuotta sitten, hänen kotinsa oli kaupungissa. Aino puolestaan asui tuolloin Jyväskylässä.

–Koska Miikka oli jo ehtinyt hankkia oman talon Äänekoskelta, oli luontevaa, että muutin vuokrakämpästäni hänen luokseen, kun työnikin onnistui etänä. Muutoin olisi ehkä käyty enemmänkin keskustelua siitä, minne asettuisimme, Aino kertoo.

Nyt koti on Äänekoskella ja elämä on asettunut tänne.

Kuvassa on nainen jonka sylissä vauva, sekä mies vierekkäin. Mies katsoo hymyillen vauvaa ja nainen katsoo hymyillen kameraan. He seisovat pensaan edessä.

Yhteisöllisyyttä löytyy harrastuksista

Aino viihtyy hyvin kotona, mutta arkeen mahtuu myös monenlaista tekemistä. Hän harrastaa käsitöitä, opettelee puutarhanhoitoa ja tekee huvin vuoksi erilaisia sisältöjä sosiaaliseen mediaan. Ennen vauvan syntymää aikaa löytyi myös lenkkeilyyn, salille, ryhmäliikuntaan, höntsäsählyyn ja uimiseen.

–Ainakin siis ennen lapsen tuloa, saa nähdä kuinka aika riittää jatkossa!

Yksi Äänekosken parhaista puolista on Ainon mielestä ollut se, miten helposti täältä on löytynyt yhteisöllisyyttä. Hän pelaa naisten höntsäsählyssä ja on löytänyt lenkkeilyseuraa viime vuonna perustamastaan juoksukerhosta. Myös käsityöharrastukselle on löytynyt oma porukkansa viikoittain kokoontuvasta Willen käsityöklubista.

Ainolle tärkeintä harrastusporukoissa on rentous.

–Kaiken tasoiset harrastajat ovat tervetulleita. Ei tarvitse kokea suorituspaineita, vaan voi ottaa rennosti ja pitää hauskaa!

Järven rannalla on lenkkeilty, uitu ja sanottu kyllä

Ainon lempipaikka Äänekoskella löytyy kodin lisäksi sataman ja lossin väliseltä rantaraitilta. Järven läheisyys on muutenkin tärkeä osa hänen arkeaan.

–Vartuin Saimaalla ja järvimaisema tuntuu kotoisalta.

Keitele-järven rannalla on ehtinyt tapahtua paljon: siellä on lenkkeilty, uitu, veneilty, leikitty koiran kanssa ja paistettu makkaraa. Talvisin järven jäillä on myös ulkoiltu.

Ja rannalla on tehty muutakin, nimittäin ”sanottu kyllä”, eli tehty päätös yhteisestä tulevaisuudesta kihloihin menon merkeissä.

Etätyö mahdollistaa arjen Äänekoskella

Sekä Aino että Miikka tekevät suurimmaksi osaksi etätöitä kotoa käsin. Toisinaan työ vie kuitenkin Jyväskylään, jonne Äänekoskelta ajaa Ainon mukaan mukavasti noin 45 minuutissa.

Työmatkoilla hän hyödyntää myös paikallisbussia. Joukkoliikenne voi olla paitsi helppo myös edullinen vaihtoehto.

–Edestakainen matka bussilla tulee halvemmaksi kuin oman auton parkkeeraus ja polttoaine.

Etätyön mahdollistama joustavuus on ollut yksi tärkeä osa sitä, että elämä Äänekoskella on tuntunut luontevalta. Perheen kasvaessa myös kodin toimistotilat ovat kuitenkin vähitellen vähenemässä. Siksi Aino kaipaisi Äänekoskelle helposti hyödynnettävää etätyötilaa, jossa voisi silloin tällöin työskennellä kodin ulkopuolella.

Pienen lapsen kanssa arki tuntuu sujuvalta

Aino on aina ajatellut, että lapsia olisi mukava kasvattaa mieluummin pienehköllä paikkakunnalla kuin kaupungissa. Äänekoski tuntuu tähän ajatukseen sopivalta: arki on rauhallista, mutta peruspalvelut ovat lähellä. Perheen perustaminen ja vauva-arki ovatkin lähteneet Ainon mukaan sujumaan hyvin.

–Täältä kuitenkin löytyy kaikki palvelut, mitä perusarjessa tarvitsee.

Erityisesti neuvolapalveluista Aino nostaa esiin sen, että perheellä on ollut sama terveydenhoitaja koko raskauden ajan ja myös vauvan syntymän jälkeen.

–Olen ymmärtänyt, että se ei ole itsestään selvää läheskään joka puolella Suomea.

Myös terveyskeskuksesta kokemukset ovat olleet positiivisia.

–Se on ehdottomasti toimivin ja nopein terveyskeskus, jossa olen koskaan asioinut.

Vauvan syntymän jälkeen perhe sai neuvolasta ja kaupungilta myös lahjan, joka sisälsi vauvalle tarvikkeita ja lahjakortin. Pieni huomionosoitus jäi Ainolle mieleen mukavana yllätyksenä.

Oma koti, vakiintunut arki ja tulevaisuus Äänekoskella

Tällä hetkellä Ainon elämässä parasta on yksinkertaista: oma perhe ja oma koti, jossa saa pesiä.

Tulevaisuudessa perhe aikoo hyödyntää Äänekosken palveluita ja harrastusmahdollisuuksia entistä enemmän. Myös kaupungin tapahtumat kiinnostavat, erityisesti lapsille ja perheille suunnatut tapahtumat.

–Odotan jo innolla sitä, että vauvan kasvaessa pääsee osallistumaan niihinkin.

Ajatus muualle muuttamisesta ei tällä hetkellä tunnu ajankohtaiselta.

–En usko, että olemme ihan heti harkitsemassa muuttoa muualle. Täällä meillä on vakiintunut arki, ihana koti ja tukiverkosto.

Ehkä juuri siinä on Ainon tarinan ydin. Äänekoskelle muutettiin alun perin puolison perässä, mutta ajan kuluessa kaupungista on tullut paikka, johon on rakentunut kotipesä. Oma koti, yhteisö ja nyt myös uudenlainen perhe-elämä ovat tällä hetkellä tärkeintä maailmassa.

Nainen, mies ja vauva keittiössä. Mies sekoittasa kattilassa olevaa ruokaa ja nainen ja vauva seuraavat vieressä.

Seuraa perheen arkea Äänekosken somessa!

Ainon perheen arkea pääsee jatkossa seuraamaan myös Äänekosken kaupungin sosiaalisen median kanavissa. Luvassa on aitoja hetkiä vauva-arjesta, asumisesta ja elämästä Äänekoskella nuoren perheen näkökulmasta.

Sisällöt toteutetaan osana Keskustaajamien Älykkäät kylät -hanketta, joka on saanut maaseuturahoitusta Keski-Suomen ELY-keskukselta (nykyiseltä Keski-Suomen elinvoimakeskukselta).

Seuraa Äänekosken kaupungin kanavia ja tule kurkistamaan Ainon perheen arkeen!