Äänekosken yhteisöpuutarha – Kasvatetaan yhdessä

Tiesitkö, että Äänekosken Piilolanniemessä sijaitsee kaikille kaupunkilaisille avoin kohtaamispaikka, yhteisöpuutarha? Äänekosken kaupungin yhteisöpuutarha sijaitsee Kuhnamojärven rannalla, osoitteessa Eerolankatu 12, Äänekoski. Kaikkien kaupunkilaisten yhteinen puutarha on tarkoitettu hyöty- ja virkistyskäyttöön.

Tiedote 16.5.2025: Äänekosken yhteisöpuutarhaan kutsutaan uusia viljelijöitä ja aktiivisia asukkaita mukaan!

Yhteisöpuutarhan tavoitteena on kasvien kasvattamisen ohellaihmisten kohtaaminen ja yhdessä tekeminen. Yhteisöpuutarhalla on paljonmahdollisuuksia - siellä voi järjestää tapahtumia, viljellä omia kasveja javiettää aikaa luonnon keskellä.

Keväällä 2025 yhteisöpuutarha on saanut Äänekoskenasukasyhdistyksen veturiksi organisoimaan puutarhalla toimivienasukasyhteisöjen toimintaa. Asukkaat voivat varata alueen omatoimiviljelyyn tarkoitettujakasvatuslaatikoita maksuttomasti asukasyhdistykseltä. Veturiyhdistyksen avullapuutarhasta huolehtimiseen saadaan jämäkkyyttä. Yhdessä muiden toimijoiden japuutarhan käyttäjien kanssa puutarhan viihtyisyydestä huolehditaankoordinoidusti ja suunnitelmallisesti. Asukkaiden omatoimisuuden avulla puutarhaja yhteisöllisyys voidaan todella saada kukoistamaan.

Vapaana olevia kasvatuslaatikoita voi tiedustella: Äänekoskenasukasyhdistys, puh. 040 726 0186

Yhteisöpuutarha on kaikille avoin paikka

Myös esteettömän liikkumisen tarpeet on otettusuunnittelussa huomioon. Puutarhaan merkitään Saa ottaa! -kyltillä mm.yrttikukkula, jonka kasvit ovat kaikkien asukkaiden vapaassa käytössä ja joistasatoa saa poimia. 

Osa alueista jätetään hoitamatta tarkoituksella luonnonkiertokulun vuosi, jotta puutarhaan saadaan lisää luonnonkasveja japölyttäjille töitä. Puutarha toimii ekologisella ajatuksella eli siellä eikäytetä lannoitteita ja kasvujäte hyödynnetään kompostien kautta takaisinkiertoon. 

Uusia toimijoita otetaan vastaan! Osallistujat saavatkäyttää puutarhavajan työvälineitä ja grilliä, muuten kaikki hoitavat kulunsaitse. 

Puutarhasta oppia ja hyvinvointia

Alun alkaen Äänekosken yhteisöpuutarha on ensimmäinenSuomessa toteutettu, laajamittainen ja kunnallinen Green Care -projekti. 

Puutarhan monipuoliset toiminnot tarjoavat käyttäjilleen mm.mahdollisuuksia oppia uusia taitoja. Yhdessä työskentely lisää yhteisöllisyyttäja vuorovaikutusta erilaisten asukkaiden kesken. Puutarha mahdollistaaluontolähtöisten menetelmien käyttämisen Äänekosken opetus- jakasvatuspalveluiden sekä nuorisopalveluiden osana. Kouluja ja kasvatustapuutarha palvelee esimerkiksi kestävän kehityksen, biologian, yhteiskuntaopin,matematiikan ja taito- ja taideaineiden opetuksessa. 

Se tukee myös yhdistystoimintaa, kotoutumista,resurssiviisautta ja yhteisöllistä ruokataloutta. Myös laitosympäristössäasuvalle lähellä oleva puutarhaympäristö voi luoda uudenlaista aktiivisuutta,osallisuutta sekä luonnonläheistä elämyksellisyyttä.

Puutarhan rakenne ja toiminnallisuus

Puutarhan pinta-ala on 1,2 hehtaaria ja se muodostuu kahdestatoiminnallisesti erilaisesta puutarhasta: hyöty- ja oppipuutarhasta sekä pörriäispuutarhasta.

Pörriäispuutarhassa kasvaa puita, pensaita ja perennoja.Siellä suositaan kotimaisia lajeja, jotka tukevat ekosysteemiä ja tuottavatmettä pölyttäjille ja siemeniä linnuille. Olemassa olevia puita täydentävättuohituomi, marjatuomipihlaja, purppuratuomi ja mongolianvaahtera. Ikivihreitähavupuita edustavat kapeat serbiankuuset.

Oppi- ja hyötypuutarha on jaettu vyöhykkeisiin, joidenrakentamisessa on noudatettu permakulttuurin periaatteita. Permakulttuuritarkoittaa maatalouden ja puutarhanhoidon ekosysteemien suunnitteluaekologisesti kestäviksi ja pyrkimystä omavaraiseen ruoantuotantoon. Siinäoptimoidaan energia, aurinko, vesi ja maankäyttö. Yhteiseen käyttöön siellä onpuucee ja tila kokoontumisille. 

Avomaaviljelmillä voidaan kasvattaa esimerkiksi perunaa,maissia, kurpitsaa ja hernettä. Alueet on reunustettu kestopuulla. Alue jatkuuhedelmäpuiden välistä paikkaan, jossa on marjapensaita. Niiden takana onmehiläispesiä.

Äänekosken kaupungilla on yhteisöpuutarha, jonka toimintaanovat kaikki tervetulleita mukaan! Piilolanniemessä (os. Eerolankatu12) sijaitseva yhteisöpuutarhan tavoitteena on ihmisten kohtaaminen jayhdessä tekeminen.

Kuhnamo-järven rannalla sijaitseva yhteisöpuutarha ontarkoitettu hyöty- ja virkistyskäyttöön. Puutarha sitouttaa asukkaitaasuinalueeseensa ja sen kehittämiseen ja tarjoaa vaikuttamisen kanavan. Muidenpuutarhojen tapaan yhteisöpuutarhakin muuttuu ja kehittyy koko ajan. 

Kuvassa ilmakuvaa Piilolanniemen yhteisöpuutarhan sijoittumisesta sekä piirretty luonnossuunnitelma.

Tervetuloa puutarhaan! Os. Eerolankatu 12, Äänekoski.

Lisätietoja: 

  • Ympäristöpäällikkö Hanna Ahonen, 0400 893 683, hanna.ahonen@aanekoski.fi
  • Hyvinvointikoordinaattori Päivi Kivelä, 040 557 7070, paivi.kivela@aanekoski.fi
  • Kehityspäällikkö Tanja Sulin, 050 440 0813, tanja.sulin@aanekoski.fi
  • Kaupunkipuutarhuri Tiina Nejlik, 040 528 5553, tiina.nejlik@aanekoski.fi

Kaupunkiympäristö ja liikenne