Kyläbussi

Kyläbussi on pakettiauto.
Äänekoskella liikennöi palveluliikenne-periaatteella toimiva bussivuoro nimeltä Kyläbussi. Kyläbussi palvelee Äänekosken kyliä mahdollistamalla asukkaiden pääsyn palveluiden ääreen. Kyläbussipalvelu on kaikille tarkoitettua, avointa asiointiliikennettä. 

Liikennöintipäivät ovat maanantaista perjantaihin. Viikonloppuisin ja arkipyhinä liikenne ei kulje. Kyläbussi on esteetön linja-auto, johon on helppo nousta kyytiin myös pyörätuolin tai rollaattorin kanssa. Aikataulut sallivat henkilökohtaisen palvelun. Kuljettaja avustaa tarvittaessa kyytiin nousussa ja kyydistä poistumisessa. 

Huomaathan, ettei Kyläbussi ole iso linja-auto, vaan pikemminkin pikkubussi, jonka tunnistaa Kyläbussiksi ikkunan merkinnästä. Linja-autopysäkillä odottaessa, asiakkaan tulee pysäyttää auto vaikkapa kättään heilauttamalla, koska Kyläbussi ei pysähdy kaikilla pysäkeillä automaattisesti.

Kyläbussikyyti maksaa  3,30 euroa suuntaansa. Maksuvälineenä toimii käteinen ja yleisimmät pankki- ja luottokortit. Vammaispalvelulain mukaisen kuljetusetuuden saava henkilö saa matkustaa Kyläbussi-vuoroilla ilman omavastuuta.

Kyläbussi ajaa kahdesti päivässä Äänekosken terveyskeskuksen ja Äänekosken linja-autoaseman kautta rengasmaisen vakioreitin palvellen Äänekosken kyliä. Kyytiin pääsee reitin varrelta olevilta linja-autopysäkeiltä (muista pysäyttää auto heilauttamalla kättä) ja pysäkeille voi myös jäädä.

Kyläbussi ei kulje viikonloppuisin tai arkipyhinä. Huom. kyläbussin matkustajatilaan ei voi ottaa mukaan polkupyörää.

Kyläbussin reitit

Aamupäiväreitti:

Suolahti linja-autoasema – Koivisto – ABC Hirvaskangas – Kartano Kievari – ÄKI terveyskeskus – ÄKI linja-autoasema – Suolahti linja-autoasema – Sumiainen – Konginkangas – Liimattala  – (Tarvittaessa Tokmanni) – ÄKI terveyskeskus – Äki linja-autoasema

Iltapäiväreitti:

Äki linja-autoasema – ÄKI terveyskeskus – (Tarvittaessa Tokmanni ) Liimattala – ÄKI Konginkangas – Sumiainen – Suolahti linja-autoasema – ÄKI TK – Kartano Kievari –  ABC Hirvaskangas – Koivisto – Suolahti linja-autoasema

Aikataulu kuvana.

Kyläbussin aikataulu (pdf)

Huom! Kyläbussi ei pysähdy enää Parantalassa.

Lisätietoja:

Äänekosken kaupungin kuljetussuunnittelija
Tommi Maanselkä
040 835 4720
tommi.maanselka@aanekoski.fi

Liikennöitsijä
Sisä-Suomen Aluetaksi Oy
Auton puhelinnumero 040 511 7153

Kaupunkiympäristö ja liikenne