Kodiksi Äänekoski

Keskustaajamien Älykkäät kylät -hanke
Keskustaajamien Älykkäät kylät -hankkeella vastataanmaallemuuton haasteisiin suunnittelemalla Äänekosken ja Saarijärvenkeskustaajamaan uudenlaisia asumisratkaisuja ja palveluita. Tavoitteena onluoda nykyaikaisia alueita, jotka vastaavat asukkaiden, yritysten jamahdollisten muuttajien tarpeisiin, tukien samalla yhteisöllisyyttä jaelinvoimaisuutta.
Hankkeen keskiössä ovat asiakaslähtöisetkehittämissuunnitelmat pilottialueille Äänekoskella ja Saarijärvellä. Hankkeessatoteutetaan neljä aluepilotointia havainnekuviin saakka. Pilotoitavat alueetovat Äänekoskella Kotakennäs II sekä monitoimiaukio ja Saarijärvelläydinkeskustan alue sekä Mannilassa Matosalmen ranta-alue. Aluepilotointienlisäksi hankkeessa kehitetään muuttopolkua Keski-Suomeen esimerkiksiparantamalla digitaalista saavutettavuutta ja näkyvyyttä potentiaalistenalueelle muuttavien keskuudessa.
Hanketta toteutetaan vahvasti osallistavalla otteella, jaideointiin toivotaan mukaan sekä asukkaita, yrittäjiä että alueiden kolmannensektorin toimijoita. Osallistumismahdollisuuksista kuten erilaisistakyselyistä, tilaisuuksista ja tapahtumista tiedotetaan myöhemmin lisää tälläsivulla. Hankkeen aluepilotointien ostopalvelut kilpailutetaan alkuvuodesta2026.
Keskustaajamien Älykkäät kylät -hanke on EU:n osarahoittama.ELY-keskuksen Euroopan maaseuturahasto myönsi hankkeelle elokuussa 270 000euron rahoituksen. Hanketta hallinnoi Äänekosken kaupunki yhteistyössäosatoteuttajana toimivan Saarijärven kaupungin kanssa. Hanketta vetääprojektipäällikkö Mari Saarinen (tradenomi YAMK).
Lisätietoja:
Mari Saarinen
Projektipäällikkö
Keskustaajamien Älykkäät kylät -hanke
Äänekosken kaupunki
040 584 0822
mari.saarinen@aanekoski.fi