Drooniuhka
Kuinka toimit, jos saat vaaratiedotteen mahdollisesti vaarallisesta droonista eli miehittämättömästä ilma-aluksesta?
Viranomaiset voivat antaa vaaratiedotteen, jos tilanne uhkaa henkeä, terveyttä tai merkittävää omaisuutta. Vaaratiedote drooniuhasta annetaan laajalle alueelle, koska droonien nopeaa liikkumista on vaikea ennakoida. Drooneja voi olla useita ja niitä voi olla laajalla alueella.
Viranomaiset tekevät jatkuvasti uhka-arviota saatavilla olevan tiedon perusteella. Vaaratiedote perustuu tähän uhka-arvioon. Vaara on silloin todellinen. Ennustamattomuuden vuoksi väestöä on varoitettava etukäteen, jotta jokainen ehtii siirtyä sisätiloihin.
Noudata viranomaisten ohjeita ja siirry sisätiloihin. Viranomaiset kehottavat drooniuhkatilanteissa suojautumaan rakennuksen sisätiloihin, koska ulkona liikkuminen ei ole välttämättä turvallista. Mahdolliset räjähteet voivat aiheuttaa paine- ja sirpalevaikutuksia, jolloin rakennukseen sisälle suojautuminen on erityisen tärkeää. Kyse on jokaisen omasta turvallisuudesta. Suojautumisaika on usein lyhyt, todennäköisesti vain muutamia tunteja. Viranomaiset voivat antaa lisää ohjeita ja tarkempia tietoja tilanteesta jonkin ajan kuluttua.
Jos saat vaaratiedotteen mahdollisesti vaarallisesta droonista
Toimi näin:
Siirry sisätiloihin.
Jos olet sisätiloissa,
- pysy sisätiloissa, poissa ikkunoiden ja ovien läheisyydestä.
- sisätiloissa on hyvä oleskella rakennuksen keskiosissa huoneessa, jossa on vahvat seinät.
Jos olet kulkuneuvossa,
- poistu kulkuneuvosta ja hakeudu sisätiloihin.
- kulkuvälineen kuljettaja vastaa siitä, ettei pysäköity kulkuväline haittaa hälytysajoneuvoja.
Jos et pääse sisätiloihin,
- etsi mahdollisimman suojainen paikka, jossa olet seinien tai muiden esteiden suojaama.
- jos olet maastossa ja havaitset droonin, suojaudu mahdollisuuksien mukaan maanpinnan alapuolelle, esimerkiksi ojaan tai kuoppaan.
Ulkona liikkuminen vaaratiedotteessa mainitulla alueella voi olla vaarallista, joten on tärkeää välttää ulkona liikkumista ja suojautua sisätiloihin. Vaaratiedote on voimassa mahdollisimman lyhyen aikaa, jotta siitä aiheutuvat haitat yhteiskunnalle pysyvät mahdollisimman pieninä.
Jos työskentelet yhteiskunnan kannalta kriittisessä tehtävässä ja sinun pitää siirtyä töihin, noudata työnantajasi ohjetta ja järjestelyjä. Selvitä työnantajaltasi, kuinka työpaikallasi toimitaan vaaratilanteessa.
Viranomainen tiedottaa vaaratiedotteella, kun vaara on ohi.
Kun vaara on ohi, siitä tiedotetaan samoissa kanavissa kuin vaaratiedote on aluksi annettu. Vaaratiedote julkaistaan 112 Suomi -sovelluksessa, radiossa, teksti-tv:n sivulla 112 sekä tarvittaessa televisiossa. Vaaratiedote julkaistaan lisäksi esimerkiksi Yle-sovelluksessa, verkkosivuilla 112.fi, pelastustoimi.fi, yle.fi ja Hätäkeskuslaitoksen Facebook-sivulla.
Jos vaarasta on ilmoitettu soittamalla väestöhälyttimillä yleinen vaaramerkki, annetaan vaaran ollessa ohi minuutin mittainen tasainen vaara ohi -äänimerkki.
Miten toimin, jos löydän pudonneen droonin?
Jos löydät maasta epäillyn droonin tai sen osia, toimi samoin kuin löytäisit mahdollisen räjähteen.
- Älä mene lähelle tai koske drooniin. Se voi olla vaurioitunut ja voi räjähtää helposti. Siirry turvallisen välimatkan (vähintään 150 metrin) päähän.
- Soita 112 ja ilmoita asiasta hätäkeskukseen. Vastaa hätäkeskuspäivystäjän kysymyksiin ja toimi saamiesi ohjeiden mukaan.
- Varoita mahdollisesti lähellä olevia. Pyri estämään, että kukaan ei pääse esineen lähelle.
- Älä jaa sijaintiasi tai kuvaa droonista sosiaalisessa mediassa.
Miten toimin, jos näen tai kuulen droonin?
- Vaikka virallista varoitusta ei olisi annettu, on hyvä arvioida tilanne ja noudattaa varovaisuutta.
- Älä lähesty droonia tai yritä selvittää sen alkuperää itse. Seuraa tilannetta turvallisen välimatkan (vähintään 150 metrin) päästä.
- Suojaudu sisätiloihin erityisesti silloin, jos havaitsemasi drooni vaikuttaa epävakaalta tai lentää matalalla.
- Vältä avoimia alueita droonin läheisyydessä. Suojaudu maastossa mahdollisuuksien mukaan maanpinnan alapuolelle.
- Kun olet turvallisessa paikassa, seuraa viranomaisten viestintää.
- Soita hätänumeroon 112, jos
- teet havainnon droonista alueilla, joilla lennättäminen on kielletty
- drooni lentää tärkeän kohteen lähellä, kuten: voimalaitos, lentokenttä, satama, vedenpuhdistamo, suuri tietoliikenne- tai viranomaisrakennus
- löydät maahan pudonneen droonin.
Älä soita hätänumeroon kysely- tai tiedustelutarkoituksessa.
Jos drooni, muu ilma-alus tai räjähde osuu rakennukseen tai putoaa maahan
Tee hätäilmoitus 112, eristä alue ja suojaa ihmiset!
- Pidä ihmiset poissa alueelta
- Estä pääsy rakennukseen ja sen välittömään läheisyyteen.
- Siirry turvallisen välimatkan päähän (vähintään 150 metriä).
- Varoita muita alueella liikkuvia.
- Älä koske droonin jäänteisiin
- Älä lähesty, koske tai siirtele droonia, sen osia tai tuntemattomia esineitä.
- Drooni voi sisältää räjähtämättömiä osia.
- Myös akut voivat syttyä tai vapauttaa myrkyllisiä kaasuja.
- Arvioi rakennuksen vakaus vain etäältä
- Rakenteet voivat olla heikentyneet (sortumavaara).
- Mahdollisia riskejä: tulipalo, kytevä palo, katkenneet sähköjohdot, kaasuvuodot.
- Poistu välittömästi, jos havaitset kaasun hajua tai savua.
- Anna ensiapua vain, jos se voidaan tehdä turvallisesti
- Loukkaantuneet autetaan pois vaaravyöhykkeeltä, jos se voidaan tehdä ilman kohtuutonta riskiä.
- Dokumentoi etäältä
- Valokuvat ja havainnot voivat auttaa viranomaisia myöhemmin.
- Älä siirtele esineitä dokumentointia varten.
- Odota poliisin, pelastuslaitoksen tai puolustusvoimien ohjeita Lomakkeen alareuna
- Odota poliisin, pelastuslaitoksen tai puolustusvoimien toimintaohjeita.
- Älä palaa alueelle ennen lupaa
Ohjeet droonihavaintojen varalle 112 Suomi -sovellukseen
Toimintaohjeet ilmasta uhkaavaan vaaraan löytyvät nyt 112 Suomi -sovelluksen palveluvalikoimasta. Myös vaaratiedotteet välitetään sovellukseen puhelimen sijaintitiedon perusteella.
Sisäministeriö on yhdessä turvallisuusviranomaisten kanssa laatinut ohjeet droonihavaintojen varalle, jotka on nyt lisätty Hätäkeskuslaitoksen 112 Suomi -sovellukseen. Ohjeiden avulla osaat toimia, jos
- saat vaaratiedotteen drooneista
- löydät pudonneen droonin tai
- havaitset droonin ilmassa.
On tärkeää, että kansalainen löytää ohjeet helposti eri turvallisuustilanteisiin. 112 Suomi -sovelluksen tarkoituksena on tarjota väestölle turvallisuuteen liittyviä palveluita ja ohjeita kootusti yhdestä paikasta.