Suolahden kuntosalit

Suolahden uimahallin kuntosali

Ajankohtaista 

Alkulan kuntosali siirtyy takaisin Suolahden uimahallille viikolla 24
- käyttökatko ma 8.6. - 12.6.2026

7.6.2026
Alkula on toiminut Suolahden uimahallin kuntosalin väistötilana hyvin. Nyt on kuitenkin tullut aika siirtää sali takaisin uimahallin tiloihin. Alkulassa kuntosali on viimeistä kertaa auki su 7.6.2026.

Siirron ajaksi käyttäjille muodostuu käyttökatko ajalla 8.6.-12.6. Perjantaina 12.6. kuntosali on tarkoitus saada taas käyttöön klo 13 alkaen. Aukioloajat säilyvät samoina ma-pe 6-21.30.

Uimahallin pääovella on ovilukija, johon Alkulan voimassaoleva koodinne toimii. Uuden kuntosalioikeuden voitte ostaa tutusta Asion verkkokaupasta. Mikäli haluatte hyödyntää maksuseteleitä (ePassi, Smartum, Edenred) tai ostaa alennusryhmiin kuuluvan kuntosalikortin kesäksi, asioittehan Vesivelhon uimahallin kassa ennen kesähuoltotaukoa. Kassa on viimeisen kerran auki to 17.6. 

Suolahden uimahalli avataan yleisölle ke 12.8. klo 14, jolloin myös kassa avautuu. VesiVelho avautuu yleisölle ma 17.8. klo 14.

Suolahden uimahallilla tehdään vielä kesän aikana jonkin verran viimeistelytöitä, etenkin ulkona ja aulassa, mutta niistä ei aiheudu käyttäjille haittaa.

Arvonlisäveron muutos 14 % > 13,5 %:iin astui voimaan 1.1.2026 alkaen

Arvonlisäverokannan muutos 1.1.2026 alkaen 14 prosentista 13,5 prosenttiin koske myös liikuntatilojen hintoja, uintimaksuja ja kuntosalimaksuja. Ääneksoken liikuntapalveluissa ja tiloissa hinnat säilyivät ennallaan, vain alv-muuttui. 

Kulkuoikeuden osto - HUOM! Uimahallikassat eivät palvele kesällä 18.6.-11.8.

Uimahalleille ei ole kassapalveluita kesällä 18.6.-11.8. välisenä aikana. Kulkuoikeus Suolahden uimahallin kuntosalille ja Suojarinteen Terapiatalon voimailusalille ostetaan verkosta. Kulku molempiin saleihin on ovikoodillinen.

  • Voit ostaa uuden kulkuoikeuden suoraan verkkopalvelustamme Asio-varausjärjestelmän 24/7 Online -palvelun kautta. Nettioston yhteydessä ei voi maksaa työnantajien maksuseteleillä, mutta uimakassalla voit maksaa myös niillä. Et voi myöskään ostaa alennusryhmien tuotteita verkosta.

Mikäli sinulla on ongelmia kulkukoodiisi liittyen, otathan yhteyttä VesiVelhon uimakassalle 0400 115 345.

Suolahden uimahallin kuntosali ja Terapiatalon voimailusali

Suolahden taajamassa on kunnan omistuksessa yksi kuntosali ja yksi voimailutila. Hyvin varusteltu Suolahden uimahallin kuntosali sijaitsee uimahallin yhteydessä, siirtyy takaisin sinne Alkulan väistötilosita viikolla 24/2026. Voimailusali toimii Suojarinteen Terapiatalolla. Molempiin voi ostaa kulkuoikeuden Asion 24/7 verkkokaupasta.
Suolahden uimahallin kuntosali 2

Aukiolo
Ma-su klo 6.00 - 21.30

Uimahallin kuntosali (Alkula)
HARJUSENKATU 15a, 44200 Suolahti
Terapiatalon voimailutila
Suoajrinne 8, 44200 Suolahti

Yhteystiedot
040 551 4016 (arkisin klo 9-15)

Suolahden uimahallin kuntosali takaisin uimahallille viikolla 24/2026

Kuntosalin kulkuoikeuden voi lunastaa Asion verkkokaupan ohella Äänekosken uimahallin kassalta. Kuntosalilla on nykyaikaiset painopakkalaitteet, voimaharjoitteluun tarkoitetut vapaat painot sekä kahvakuulia ja käsipainoja. Sali soveltuu kaiken ikäisille, tilassa on esteetön kulku ja hissi.

Voimassa olevalla seniorikortilla, juniorikortilla ja jumbokorteilla myös kuntosali käytettävissä. Kuntosalille tarvitaan kuitenkin ovikoodi.

Aukioloajat 

PÄIVÄKELLO
Maanantai06.00 - 21.30
Tiistai06.00 - 21.30
Keskiviikko06.00 - 21.30
Torstai06.00 - 21.30
Perjantai06.00 - 21.30
Lauantai06.00 - 21.30
Sunnuntai06.00 - 21.30
  • Ajantasaisen tilanteen näet Asion-tilavarauskalenterista.
  • Ma-pe klo 9-15 kuntosalia käyttävät ajoittain koulujen lukuvuoden aikana myös Suolahden yhtenäiskoulun yläkouluikäiset liikuntatuntiensa yhteydessä.
  • Myös kaupungin erityisryhmillä, terveysliikuntaryhmillä tai yhdistyksillä voi olla omat käyttövuorot salille. Ryhmät näkyvät Asion tilakalenterissa. 
  • Voimassa olevalla seniorikortilla ja juniorikortilla ovikoodi kuntosaliin kuuluu korttiin. Alaikäisille kuntosalioikeus ei tule luonnostaan, vaan siitä on sovittava huoltajan ja liikuntaneuvojan 040 190 2748 kanssa.

Terapiatalon voimailusali 

Terapiatalon voimailusali ikkunaseinältä

Suolahden pään voimailusali sijaitsee Suojarinteen Terapiatalolla osoitteessa Suojarinne 8, Suolahti. Käynti voimailutilaan sisäskeittihallin puoleisesta kulkukoodillisesta ovesta Suojarinteen vanhan hiekkakentän puolelta. Alueella on korkattu käyttöön uusi 30-väyläinen frisbeegolfrata 2.6.2026, joten paikoiuteattehan autot niille merkityille paikoille. Laitekanta vanhaa. Hyvä nostolava.

Voimailusalin kulkuoikeuden voit ostaa verkosta Asion 24/7 verkkokaupasta. Osto vaatii vahvan tunnistautumisen. Voit lunastaa kulkuoikeden myös VesiVelhon uimahallin kassalta kassan aukioloaikoina. Hinnastoon.

Aukioloajat

PÄIVÄKELLO
Maanantai06.00 - 21.30
Tiistai06.00 - 21.30
Keskiviikko06.00 - 21.30
Torstai06.00 - 21.30
Perjantai06.00 - 21.30
Lauantai06.00 - 21.30
Sunnuntai06.00 - 21.30

Lisätietoja:

Kulttuuri- ja liikuntatoimisto
liikunta.hallinto@aanekoski.fi
040 551 4016

Sisäliikunta