Nimistön suunnittelu

Päätöksenteko

Kaavoitukseen liittyvästä nimistöstä päättää kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus kaavojen hyväksymisen yhteydessä. Erillisellä kaupunginhallituksen päätöksellä (MRL 55 §) nimettävien katujenkohdalla käytetään erityistä harkintaa. Valtuustokausittain toimivan nimistötoimikunnan nimeää kaupunginhallitus. Asemakaava‐alueiden ulkopuolisten teiden nimet sekä nimenmuutokset käsitellään nimistötoimikunnassa, ja päätös nimestä tehdään maankäyttöpalveluissa. Kiinteistönomistajalle tiedottamisesta vastaa maanmittausinsinööri. Kaupunginhallitus on vahvistanut nimistönsuunnittelun periaatteet Äänekoskella.

Valmistelu

Asemakaavoissa esitettävän nimistön ja erillisellä päätöksellä muutettavan nimistön valmistelusta vastaa nimistötoimikunta. Haja‐asutusalueen nimistö syntyy kylätoimikuntien ja alueen asukkaiden ehdotusten perusteella. Nimistötoimikunta laatii nimistönsuunnittelun periaatteet kaupunginhallituksen hyväksyttäväksi. Osoitejärjestelmän täydentäminen ei ole mahdollista ilman nimistönsuunnittelua, jolla varmistetaan, että uudet nimet ovat hyväksyttyjen periaatteiden mukaisia ja sopivat yhteen aiemman osoitenimistön kanssa.

Nimistö on osa paikallista omaleimaisuutta

Nimet kantavat mukanaan kaupungin historiaa. Lähtökohtaisesti nimistön suunnittelussa katujen, teiden ja yleisten alueiden nimeämisessä pyritään käyttämään alueen historiallisia paikannimiä, alueella vaikuttaneiden henkilöiden nimiä tai esim. alueen historialliseen toimintaan liittyviä nimiä. Suunnittelunpohjaksi tulee ottaa selville olemassa olevat perinteiset paikannimet ja käyttää ensisijaisesti jo vakiintuneita, käytössä olevia oman alueen paikannimiä. Myös arkikäytöstä hävinneitä, esimerkiksi vain vanhoista kartoista, asiakirjoista tai kirjallisuudesta löytyviä nimiä voidaan elvyttää käyttöön, jos ne pystytään paikantamaan suunniteltavalle alueelle. Uusilla alueilla nimistö kehitetään yleensä jonkin aihepiirin ympärille, mikä helpottaa hahmottamaan nimen kuuluvan tietylle alueelle.

Hyvä nimi ottaa huomioon kulttuuriarvot ja ihmisten tarpeet, vahvistaa kotipaikkatunnetta ja lisää viihtyisyyttä. Ihanteellisimmillaan nimi on myös helppo muistaa, ääntää ja kirjoittaa.

Katua, aukiota, puistoa tai muuta kohdetta ei nimetä toimivan liikelaitoksen, yrityksen tai julkisoikeudellisen yhteisön mukaan. Yrityksen tai yhteisön nimeä voidaan kuitenkin harkita käytettäväksi kaavanimessä, mikäli se on samannimisenä toiminut usean sukupolven ajan samalla paikalla ja sillä on suuri paikallinen merkitys.

Haja-asutusalue

Haja‐asutusalueen tiennimeämisen periaatteena on, että tien varrella tulee olla kolme käytössä olevaa omakotitaloa tai vapaa‐ajan asuntoa. Liian lyhyttä tietä ei nimetä, vaikka olisikin kolme käytössä olevaa kohdetta. Kiinteistöille menevän tien on oltava ajettavassa kunnossa huomioiden isot pelastusajoneuvot.Tiennimiehdotuksia pyydetään ko. tien varrella olevilta kiinteistöjen omistajilta. On eduksi, jos osoitenimi liittyy ympäröivään nimistöön, paikkaan tai alueeseen tai se voidaan tunnistaa tietylle alueelle kuuluvaksi.Tiennimi hyväksytään Nimistötoimikunnan mielipiteen ja Äänekosken kaupungin päätöksen mukaisesti.

Nimistön suunnittelussa huomioidaan Kuntaliiton ohjeet.

Muistonimet

Muistonimillä tarkoitetaan nimistönsuunnittelussa nimiä, jotka on tietoisesti annettu henkilön, tapahtuman tai muun seikan muistoksi. Sovellamme Äänekosken kaavoituksessa Kotimaisten kielten keskuksen ohjetta,kun harkitsemme katujen ym. julkisten paikkojen nimeämistä henkilön, tapatuman tai muun seikan muistoksi. Haluamme tuoda esiin, että henkilöitä voi muistaa muutenkin. Arvokkaita henkilöiden muistamisen tapoja ovat myös muistomerkit, ‐kilvet ja –laatat, muistojulkaisut, –näyttelyt ja muut tapahtumat jne.

Katu, aukio, puisto tai muu kohde voidaan nimetä henkilön mukaan tai muistoksi, mikäli henkilö ja hänen toimintansa on yleisesti tunnustettu muistamisen arvoiseksi ja henkilö liittyy merkittävällä ja positiivisella tavalla paikkaan, tai edustaa sen historiallista kerrostuneisuutta, tai henkilö on syntynyt tai asunut merkittävän osan elämästään tai tehnyt merkittävän elämäntyön paikkakunnalla, tai henkilö on kansallisesti tai kansainvälisesti merkittävän elämäntyön tehnyt suomalainen. Henkilön tulee nauttia kunnioitusta ja arvonantoa myös oman alansa, poliittisen viiteryhmänsä ja aikakautensa ulkopuolella. YK:n paikannimikonferenssi (1965, 2002) suosittaa, että muistonimiä ei anneta elossa olevien henkilöiden mukaan ja muistonimiä annetaan hyvin harkiten. Jos kadunnimistö on täynnä muistonimiä, ei se enää täytä opastavaa tehtäväänsä eikä auta muistamaan muistonimen saaneitakaan.

Anna palautetta nimistönsuunnittelusta

Palautetta nimistä, uusia nimiehdotuksia, ilmoituksia virheellisistä nimistä tai tarinoita paikannimistä voit antaa Äänekosken kaupungin palautejärjestelmän kautta osiossa Asuminen ja ympäristö.

Palautejärjestelmään

Kaavoitus