Keskustaajamien Älykkäät kylät -hanke
Keskustaajamien Älykkäät kylät -hankkeella vastataan maallemuuton haasteisiin suunnittelemalla Äänekosken ja Saarijärven keskustaajamaan uudenlaisia asumisratkaisuja ja palveluita.
Hankkeen keskiössä ovat asiakaslähtöiset kehittämissuunnitelmat pilottialueille Äänekoskella ja Saarijärvellä. Hankkeessa toteutetaan neljä aluepilotointia havainnekuviin saakka. Pilotoitavat alueetovat Äänekoskella Kotakennäs II sekä monitoimiaukio ja Saarijärvelläydinkeskustan alue sekä Mannilassa Matosalmen ranta-alue. Aluepilotointien lisäksi hankkeessa kehitetään muuttopolkua Keski-Suomeen esimerkiksi parantamalla digitaalista saavutettavuutta ja näkyvyyttä potentiaalisten alueelle muuttavien keskuudessa.
Hanketta toteutetaan vahvasti osallistavalla otteella, ja ideointiin toivotaan mukaan sekä asukkaita, yrittäjiä että alueiden kolmannen sektorin toimijoita. Osallistumismahdollisuuksista kuten erilaisista kyselyistä, tilaisuuksista ja tapahtumista tiedotetaan myöhemmin lisää tällä sivulla. Hankkeen aluepilotointien ostopalvelut kilpailutetaan alkuvuodesta 2026.
Keskustaajamien Älykkäät kylät -hanke on EU:n osarahoittama.ELY-keskuksen Euroopan maaseuturahasto myönsi hankkeelle elokuussa 270 000 euron rahoituksen. Hanketta hallinnoi Äänekosken kaupunki yhteistyössä osatoteuttajana toimivan Saarijärven kaupungin kanssa. Hanketta vetää projektipäällikkö Mari Saarinen (tradenomi YAMK).
Lisätietoja:
Mari Saarinen
Projektipäällikkö
Keskustaajamien Älykkäät kylät -hanke
Äänekosken kaupunki
040 584 0822
mari.saarinen@aanekoski.fi