Aikuisten liikunta
Uusien valtakunnallisten liikuntapoliittisten linjausten ja Liikkuva aikuinen -ohjelman myötä Äänekoskella on käynnistetty vuoden 2022 alussa varhaisaikuisille, työikäisille ja eläkkeelle siirtyville kohdennettu terveyden edistämisen kolumivuotinen (2022-2024) kehittämishanke. Kaupunki tarjoaa maksutonta liikuntaneuvontaa sitä tarvitseville ja käynnistää työikäisille kohdennettuja liikuntaryhmiä.
Aikuisille kunnan tarjoamaa yksilöllistä liikuntaneuvontaa
- Liikuntaneuvonnan tarkemmat kohderyhmät ovat kolmivuotisen hankkeen alussa esidiabetesta ja diabetesta sairastavat, painonhallinnan kanssa kamppailevat sekä erilaisista syistä mielenterveyden häiriöiden myötä liikkumistottumuksensa hylänneet ja uutta kipinää ja apua liikkeelle lähdössä kaipaavat. Neuvonnassa ei painotu pelkästään liikuntaneuvonta, vaan asiakkaan tilannetta tarkastellaan kokonaisuutena, tähtäimenä terveellinen elämäntapa.
- Kunnan liikuntaneuvontaan voi tulla Äänekosken terveysaseman liikuntalähetteellä joko diabetesneuvolasta, fysioterapiasta, sairaanhoidon vastaanotolta tai vaikka lääkärin vastaanotolta. Yhteistyökumppaninamme ovat myös Ilona ry ja Mehiläisen Äänekosken työterveysasema, joiden kautta kuntalainen voi saada lisää tietoa liikuntaneuvonnasta. Mutta myös oma yhteydenotto riittää, ja voi olla ensimmäinen askel terveellisempään elämäntapaan.
- Liikuntaa ja liikkeelle lähtöä rakennetaan yhdessä asiakkaan kanssa. Puolen vuoden ajan projektityöntekijä saattelee asiakkaan matkaa ja pikkuhiljaa löydetään kullekin sopiva tapa lisätä askeleita arkeen. Tapaamisia on liikunnnaohjaajan kanssa puolen vuoden aikana 5-7 riippuen asiakkaan yksilöllisistä tarpeista.
Mikäli koet, että liikuntaneuvonnasta voisi olla hyötyä juuri sinulle, ota yhteyttä liikunnanohjaajaan, niin jutellaan lisää.
Terve Päivä -digipalvelun avulla kohti parempia elintapoja
Kunnan tarjoamaa liikuntaneuvontaa on täydennetty TervePäivä -digipolulla, joka tuo asiakkaiden ulottuville useiden ammattilaisten asiantuntijuuden sekä mahdollistaa joustavan ja mielenkiintoisen tavan aloittaa riittävät 5 pientä muutosta elintavoissa!
Terve Päivä -palvelussa etenet digipolulla viikko kerrallaan, pienin askelin kohti parempia elintapoja. Kerran viikossa saat palvelussa tehtävän. Voit kysyä digipalvelun sairaanhoitaja-asiantuntijalta, kun sinulle herää kysymyksiä.
Monipuoliset motivoivat sisällöt ja audiovisuaaliset harjoitteet antavat keinoja muutokseen ja saat valtavasti tietoa tueksesi.
- Helppokäyttöinen palvelu, joka toimii kaikilla laitteilla (tietokone, tablet-laite ja älypuhelin).
- Palvelu edellyttää kuitenkin vahvaa tunnistautumista.
- Lisätietoa Terve Päivä elintapaohjauksesta
Heräsikö kiinnostus - ilmoittaudu mukaan liikuntaneuvojallemme.
Kuntopiiri-harjoittelu syksyllä 2024
- Tiistaisin klo 16-17 Liikuntatalon Hurrikaani-salissa Äänekoskella suosittu kuntopiiriryhmä.
- Ajalla 27.8. - 10.12.2024
- Hinta 35 € / lukukausi
- Ryhmä on tarkoitettu terveytensä kannalta liian vähän liikkuville työikäisille ja juuri eläköityneille henkilöille.
- Ilmoittautumiset ja tiedustelut liikuntaneuvojalta (yhteystiedot alempana).
Kuntosalistartti syksyllä 2024
- Torstaisin klo 16.15-17.15 Suolahden uimahallin kuntosalilla Kuntosalistartti-ryhmä.
- Ajalla 5.9. - 12.12.2025
- Hinta 35 € / lukukausi
- Ryhmä on tarkoitettu terveytensä kannalta liian vähän liikkuville työikäisille ja juuri eläköityneille henkilöille.
- Ilmoittautumiset ja tiedustelut liikuntaneuvojalta (yhteystiedot alempana).
XL-vesijumppa syksyllä 2024
Maanantaisin klo 12.30-13 Äänekosken uimahalli VesiVelhossa
Aloituskerta ma 26.8. aloitetaan Hydrohex-vesijumpalla ja siinä ohessa punnitukset ja tavoiteasettelut.
Hinta 3 euroa / vesijumppa
Ilmoittautumiset ja tiedustelut liikuntaneuvojalta (yhteystiedot alempana).
XL-kuntosaliryhmä
Keskiviikkoisin klo 15.15-16.30 Äänekosken Liikuntatalon Hurrikaani-kuntosalissa.
Ryhmä on tarkoitettu henkilöille joiden painoindeksi on yli 30.
Syyskausi 4.9.-11.12.2024. Vko 42 ei ryhmää.
Hinta 35€ / lukukausi.
Ohjaajina Liikuntapalveluiden Vertaisohjaajat.
Ilmoittautuminen ma 19.8. klo 8 alkaen p. 040 190 2748.
Aikuisten terveysluennot, terveyden teemaviikot ja testauspäivät
Edellä mainittuun liikuntaneuvontaprojektiin liittyen Äänekoskella käynnistetään myös liikunnallisen elämäntavan edistämisen hengessä työikäisille suunnattuja terveysluentoja, joita on tarkoitus pitää vuosittain. Luentoja voi tulla kuuntelemaan paikan päälle tai liittyä mukaan virtuaalisesti.
Joka syksy ja kevät järjestetään Äänekoski liikkeessä -teemapäivä, joissa on esimerkiksi erilaisia yhteisöjä esittelemässä omaa toimintaansa. Päivissä on mahdollisuus myös tehdä pienimuotoisia kuntotestauksia sekä tutustua erilaisiin liikuntalajeihin lyhyissä non stop -workshopeissa. Päivissä on myös aimo annos uusinta tietoa terveysliikunnan annostelusta ja kunnan sekä yhteisöjen meneillään olevasta toiminnasta terveyden edistämisen eteen.
Valtakunnalliset terveyden teemapäivät ja -viikot tullaan huomioimaan osana kunnan liikuntatoimintaa entistä järjestelmällisemmin vuosikellossa. Esimerkiksi huhtikuisesta opiskelijoiden mielenterveyspäivästä pyritään saamaan Äänekoskelle perinne ja eri terveysjärjestöjen teemaviikot ja -päivät, kuten valtakunnallinen diabetespäivä, halutaan saada näkyvämmäksi osaksi koko kunnan toimintaa
Luennoista ja muista tapahtumista tiedotetaan aina lisää aikataulujen tarkentuessa. Seuraa kaupungin tapahtumakalenteria.
Lisätietoja AIKUISTEN LIIKUNNASTA ja terveysliikuntaprojektista:
Äänekoski liikkeessä -terveysliikuntaprojekti
Liikuntaneuvoja
Anu Kaajalahti
040 190 2748
anu.kaajalahti@aanekoski.fi