Mämme

Järven syleilyssä kotoisasti 

Mämme on Äänekosken vanhimpia kyliä. Vuonna 1544 maisemiin asettui pälkäneläinen Niilo Mämmi ja Mämmenniemen talosta lohkaistiin vähitellen kaikki kylän talot. Kylän asutus on keskittynyt Kuhnamo- ja Keitele-järvien rantamille.

Nelostie halkoo kylän maisemaa. Kunnollinen suora tieyhteys kaupunkiin saatiin vasta vuonna 1956, kun lossiyhteys korvattiin sillalla. Matkaa keskustaan kertyy tänä päivänä reilut viisi kilometriä.

Mämmeläisiä on n. 520. Uusille tulijoille on tarjolla kauniita tontteja ja kunnallistekniikkaa turvaa oma vesiosuuskunta.

Huoltoasema palvelee sekä omia kyläläisiä että Nelostien ohikulkijoita upeiden vesistöjen äärellä. Asemalta löytyy esimerkiksi autohuolto ja aseseppä. Pienyritystoiminta antaa leivän monelle. Mämmellä arjessa auttavat mm. koneurakoitsijat, hieroja, jalkahoitaja, pitopalvelu, sementtivalimo, hevostalli, atk-huolto, parturi ja kalevalainen jäsenkorjaaja.

Järvialueet houkuttelevat kalastamaan ja metsäiset maastot metsästämään. Luontopolut ja ladut kutsuvat liikkujia. Historiallinen, kyläyhdistyksen hallinnassa oleva Mämmen Metsäpirtti on monen toiminnan keidas mukautuen arkeen, juhlaan ja tapahtumiin.

Kylän viihtyisä ilmapiiri tiivistyy esimerkiksi viikoittain kokoontuvassa kudontapiirissä. Kesäisin pidetään kudontamaraton kellon ympäri ja välillä valmistetaan käsitöitä hyväntekeväisyyteen. Perinteinen uudenvuoden ilotulitustapahtuma näkyy ja kuuluu kauas.

Insinööri Lasse Heikkilän suunnittelema Äänekosken seurakunnan Mämmen kesäkirkko on suosittu vihkikirkko, joka kokoaa hartaushetkiin mämmeläisten lisäksi väkeä kauempaakin.

Mämmen kesäkirkon näkymä

Kylät