Työ- ja loma-ajat
Esi- ja perusopetuksen työ- ja loma-ajat löydät täältä.
Esi- ja perusopetuksen työ- ja loma-ajat löydät täältä.
Äänekoskelta muualle opiskelemaan muuttanut 18-29-vuotias nuori on oikeutettu vuosittaiseen opiskelustipendiin, mikäli säilyttää kotikuntanaan Äänekosken. Kevään 2025 hakua varten opiskelijan kotikunta on oltava Äänekoski jo ennen vuodenvaihdetta.
Äänekoskelaiset lapset ovat saaneet ainutlaatuisen mahdollisuuden oman lajin ja liikunnan ilon etsimiseen Jyväskylän ammattikorkeakoulun luotsaamassa ÄKSport - Nuorten polku liikkumiseen -hankkeessa. Toiminta on ollut hieno satsaus alueen lasten hyvinvointiin, ja loppuvuodesta päättyvän hankkeen tulokset puhuvat puolestaan. Reilun vuoden aikana lasten liikkuminen on lisääntynyt ja kunto on kasvanut kohisten. Äänekoskelta löytyi innokkaat ja sitoutuneet 11–13-vuotiaat lapset, huippuvalmentajat, eri lajien parhaat osaajat ja hyvät liikuntapaikat.
Äänekosken kaupunginjohtajan talousarvioesitys ensi vuodelle 2026 on valmistunut. Talousarvioesitys on tulokseltaan 3,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Aikaisempien vuosien kertyneet ylijäämät ovat noin 10,3 miljoonaa euroa, mutta kaupungin tulevaisuuden ja palveluiden turvaamiseksi talouden kurssia yritetään saada nousuun.
Valtakunnallisen Kilometrikisan ykköseksi Äänekoskella pyöräili Valtra 2025 -joukkue 22 845 kilometrillä!
Äänekosken kaikilla 1.-9. luokilla on käytössä Hyvää kasvua -niminen hyvinvointitaitojen opetussuunnitelma, jonka tarjoaa rakenteet ja perusteet sille, miten kouluissa voidaan systemaattisesti ja johdonmukaisesti vahvistaa lasten ja nuorten hyvinvointia. Samalla voidaan ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Suuri osa hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman materiaaleista on hyödynnettävissä myös varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa.
Äänekosken kaupunki on yrittäjyyskasvatuksen edelläkävijä Suomessa. Äänekoskella esiopetuksessa, kaikissa kouluissa ja lukiossa on käytössä Yrittäjyyskasvatuspolku -yrittäjyyskasvatuksen opetussuunnitelma. Paikalliset kummiyritykset ovat merkittävä voimavara ja yhteistyö paikallisen elinkeinoelämän kanssa on tiivistä.
Oppimisen ja koulunkäynnin tukitoimien lähtökohtana on oppilaiden tuen tarpeet.
Koulukuljetuksissa käytetään ensisijaisesti olemassa olevaa julkista liikennettä. Tarkemmat koulukuljetuksia koskevat tiedot löytyvät kouluasteiden omilta sivuilta.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk) ja Jyväskylän yliopiston avoin yliopisto tarjoavat yhteistyössä avointa korkeakouluopetusta Äänekoskella. Äänekosken kaupunki tukee kuntalaisten opiskelua myöntämällä avoimen korkeakoulun stipendejä. Lisäksi Äänekoskelta muualle opiskelemaan muuttanut 18–29-vuotias nuori on oikeutettu vuosittaiseen 350 euron opiskelustipendiin, mikäli säilyttää kotikuntanaan Äänekosken.