Kaupunginvaltuuston päätöksiä 21.9.2026
Äänekosken kaupunginvaltuusto kokoontui 21.9.2026. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa vuoden 2026 talouden osavuosikatsausta ja strategian toteutumista, talouden tasapainottamista sekä hallintojohtajan viran täyttämistä.
Tasapainottamistoimista huolimatta vuoden tulos jää alijäämäiseksi
Osavuosikatsauksen mukaan kaupungin vuoden 2026 tilinpäätösennuste on 4,4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Vuosikatteen ennakoidaan olevan 3,8 miljoonaa euroa, ja kaupungille arvioidaan jäävän vuoden lopussa noin viisi miljoonaa euroa kertynyttä ylijäämää.
Ennusteessa on huomioitu talouden tasapainottamistoimien vaikutukset. Toimintamenoissa on saavutettu säästöjä useissa menoerissä, mutta verotulojen arvioidaan jäävän noin 0,5 miljoonaa euroa talousarviota pienemmiksi ja osa menoista ylittää talousarvion.
Kaupungin talouskehitykseen liittyy edelleen epävarmuutta, minkä vuoksi menokehityksen seuranta ja tasapainottamistoimien toteuttaminen ovat loppuvuonna keskeisessä roolissa.
Osavuosikatsauksen yhteydessä valtuusto käsitteli myös strategian toimeenpano-ohjelmien etenemistä. Toimialat raportoivat strategisten tavoitteiden toteutumisesta sekä niin sanotuista ilmiöteoista.
Henriikka Mäkelä valittiin hallintojohtajaksi
Valtuusto valitsi hallintojohtajaksi hallintotieteiden maisteri Henriikka Mäkelän kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti.
Mäkelä on hoitanut hallintojohtajan tehtäviä hallintopäällikön virassa viime vuoden marraskuusta lähtien. Aiemmin hän on työskennellyt kaupungin hankintatoimessa ja toiminut myös talousjohtajan sijaisena.
Talouden tasapainottamistoimet tuovat yli puolen miljoonan euron säästöt
Valtuusto hyväksyi talouden tasapainottamissuunnitelman toimeenpanon vuodelle 2026. Toimenpiteiden arvioidaan vähentävän vuoden 2026 käyttötalousarvion nettomenoja yhteensä 576 470 eurolla. Lasten, nuorten ja perheiden palveluista säästetään reilut 235 800 euroa, kulttuuri- ja liikuntapalveluista 15 100 euroa, kaupunkirakenne- ja ruokapalveluista 110 400 euroa sekä ympäristönvalvonnasta 4200 euroa.
Valtionosuuksiin tarkennus
Valtuusto hyväksyi valtionosuuksiin tehdyn tarkennuksen, jonka myötä vuoden 2026 talousarvion valtionosuuksiin lisätään 34 770 euroa.
Sote-kiinteistöjä ei yhtiöitetä
Valtuusto päätti selvitysten perusteella, ettei kaupungin sote-kiinteistöjä yhtiöitetä tässä vaiheessa. Mikäli olosuhteet muuttuvat olennaisesti, yhtiöittämistarve arvioidaan uudelleen.
Kiinteistöohjelma ja puistojen kunnossapito-ohjelma hyväksyttiin
Valtuusto hyväksyi kiinteistöohjelman sekä puistojen kunnossapito-ohjelman. Päätökseen lisättiin täsmennys, jonka mukaan Suolahden Wanhan aseman miljöö ja Äänekosken Klubinmäki huomioidaan ohjelmissa kulttuurihistoriallisesti arvokkaina alueina, joille laaditaan erilliset hoitosuunnitelmat.
Kiinteistöohjelma ohjaa kaupungin 144 kiinteistön pitkäjänteistä hallintaa ja kehittämistä. Puistojen kunnossapito-ohjelma puolestaan linjaa 81 viheralue-, leikkipuisto- sekä uimarantakohteen ylläpitoa ja kehittämistä eri puolilla kaupunkia.
Muut asiat
Valtuusto käsitteli myös kaavoitusasioita, valtuustoaloitteita sekä muita esityslistalla olleita asioita. Aloite yrittäjien osaamista hyödyntävän työryhmän perustamisesta palautettiin valmisteluun. Muut käsitellyt valtuustoaloitteet hyväksyttiin.
Kokouksessa jätettiin lisäksi uusi valtuustoaloite yleisten alueiden siisteyden parantamiseksi sekä Klubinmäen historiallisen alueen ympäristönhoidon käynnistämiseksi.
Lisätietoja kokouksen asioista löytyy esityslistasta. Pöytäkirja julkaistaan myöhemmin samassa osoitteessa. Kokoustallenne on nähtävillä kaupungin YouTube-kanavalla 14 vuorokauden ajan.
Lisätietoja:
Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, 0400 115 256, tapani.hamalainen@aanekoski.fi
Hallintopäällikkö Henriikka Mäkelä, 040 480 1074, henriikka.makela@aanekoski.fi
Uutinen julkaistu , muokattu 23.9.2026 klo 17:02
