Äänekosken Monitoimiaukion, Koiviston uuden päiväkodin ja Koulunmäen koulun C-rakennuksen työmaat alkavat

Äänekosken keskustan Monitoimiaukion ja Koiviston päiväkodin rakentaminen alkaa tällä viikolla. Myös Koulunmäen koulun C-rakennuksen purkaminen aloitetaan.
Monitoimiaukion suunnitelmakuva

"Sahara" edustavammaksi

Monitoimiaukion (suunnitelmakuva yllä) työmaa-alue aidataan tämän viikon loppupuolella, jonka jälkeen varsinaiset kaivuutyöt voidaan aloittaa. Katuja ei tarvitse sulkea rakentamisen ajaksi, mahdollisia lyhyitä katkoja lukuun ottamatta. Työmaan läheisyydessä pyydetään noudattamaan varovaisuutta työmaaliikenteen vuoksi.

Tavoitteena on luoda Monitoimiaukion ja kaupungintalon edessä olevan Keskusaukion ympäristöön uusi jalankulkupainotteinen ydinkeskusta, joka houkuttelee asioimaan ja viettämään aikaa Äänekosken keskustassa. Kulkureitit, kiveykset ja valaisimet jatkavat Keskusaukion tyyliä. Aukiolle tulee myös mm. istutuksia, penkkejä, roskakoreja ja pyörätelineitä.

– Aukio rakennetaan yhtenäiseksi Keskusaukion kanssa, eli käytännössä reunakivet graniittia, pintarakenteet pääosin betonikiveystä roomalaisella ladonnalla. Lisäksi tulee koko alueelle valaistus ja istutusalueita.  Alueen kuivatusta varten rakennetaan sadevesikaivot. Kautonkadun puoleinen tontin osa rakennetaan väliaikaiseksi murskepintaiseksi pysäköintialueeksi, rakennuttajainsinööri Antti Hakkarainen kertoo.

– Aiemmin alueelle suunniteltua Toripaviljonki-rakennusta ei rakenneta. Samoin vesiaihe jää toteuttamatta kustannussyistä. Vanhat puut jätetään kaatamatta yhtä koivua lukuun ottamatta.

Urakoitsijana toimii Destia Oy ja rakennushankeen kustannusarvio on 640 000 euroa. Lempinimen ”Sahara” saanut aukio valmistuu edustavammaksi Äänekosken Monitoimiaukioksi marraskuun 2023 loppuun mennessä.

Päiväkotityömaa alkaa

Myös Koiviston uuden päiväkodin rakentaminen alkaa. Maanantaina 5.6. aloitetaan puiden poistolla tulevalla parkkipaikalla ja työmaa-alueen aitauksella. Viikon aikana maaurakoisija toimittaa kaivinkoneet ja aloittavat tekemään kyseistä pysäköintialuetta. 

Koiviston päiväkotityömaan suunnittelukuva

Töitä tehdään pääsääntöisesti arkisin klo 7-15.30 välisenä aikana pääosin koulun alueella, mutta myös vanhan puukoulurakennuksen ja päiväkodin alueella. Töistä kantautuu ajoittain viereisiin tiloihin normaalia rakentamisesta aiheutuvaa melua. Erityisen meluavista töistä, isommista käyttäjäliikennettä häiritsevistä toimituksista sekä mahdollisista sähkön, veden ja ilmanvaihdon katkoksista tiedotetaan aina erikseen mahdollisimman hyvissä ajoin etukäteen, ja pyritään järjestämään ne mahdollisuuksien mukaan sellaisina aikoina, jolloin häiriö olisi mahdollisimman pieni.

Lisäksi työmaasta aiheutuu ajoittain haittaa käyttäjä- ja asiakasliikenteelle. Työmaan tavaraliikenne kulkee Koivistonkyläntietä pitkin työmaalle, jonka vuoksi kulku koululle ja päiväkodille saattaa ajoittain tukkiutua muulta liikenteeltä muutosalueen kohdalla. Koulun liikenne ohjataan myöhemmin vanhan koulun takaa.

Pyydämme noudattamaan varovaisuutta työmaan läheisyydessä liikuttaessa ja käymään läpi lasten kanssa työmaahan ja työkoneisiin liittyvät vaarat. Työmaa ei ole leikkipaikka, eikä työmaa-aidan sisäpuolelle saa mennä ilman lupaa. Erityistä varovaisuutta pitää huomioida koulun leikkialueen ja koulun välillä liikkuvan työmaaliikenteen vuoksi.

Koiviston päiväkodin urakoitsijana toimii P2V Rakennus Oy ja kustannusarvio on 2 130 000 euroa. Uusi hirsinen päiväkoti valmistuu suunnitelmien mukaan 3.5.2024.

Koulun purkaminen aloitetaan

Koulunmäen yhtenäiskoulun C-rakennuksen purkaminen alkaa tällä viikolla. Työt aloitetaan aitaamalla työmaa-alue ja Koulunmäenkadun sekä Mikonraitin liikenteenohjaukseen tehdään järjestelyjä.

Koulunmäen purku-urakoitsija on Kasbitek Oy ja purku-urakka maksaa 215 000 euroa.

Lisätietoja:

Vs. rakennuttajapäällikkö Erika Räihä, 040 762 3811, erika.raiha@aanekoski.fi

Rakennuttajainsinööri Antti Hakkarainen, 040 687 3382, antti.hakkarainen@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 6.6.2023

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023