Karhunlähteen päiväkoti täyttää 50 vuotta

”Tavoitteena on luoda hyvä arki lapselle, paras mahdollinen”

Soile Hassi ja Anu Talvilahti.
Karhunlähteen päiväkodilla vietettiin viime viikolla päiväkodin viisikymppisiä ja nykyinen rakennus täyttää 40 vuotta. Koko talon väki ja perheet ovat juhlineet monin tavoin. Henkilökunta kokosi jumppasaliin upean näyttelyn, joka on läpileikkaus päiväkodin eri vuosikymmeniltä 70-luvulta tähän päivään. Esillä on eri aikakausilta tuttuja leluja, kirjoja, lehtileikkeitä ja valokuvia sekä muuta päiväkodin esineistöä. Lapset vanhempineen saivat tutustua näyttelyyn jäätelötarjoilun kera.

Näyttelyn lisäksi esillä on päiväkodin aikajana sekä lastenhoitaja Kikka Raitasen muisteluita päiväkodin arjesta piirroksina. Piirustuksista todellakin huomaa muuttuneen maailman! Lasten perheet saivat osallistua myös nallenäyttelyyn, johon sai jokaisesta kodista tuoda nallen esille. Ja toki lasten omistakin töistä on tehty ryhmiin näyttelyt.

Juhlaviikkoon on kuulunut myös mm. nukketeatteriesitys ja kakkua ja perheille on ollut avoimet ovat koko viikon ajan. Moni vanhempi on itse ollut samassa päiväkodissa aikoinaan hoidossa.

– Meidän voimavaramme on, että meitä työntekijöitä on niin monta, niin yhteistyöllä tällainen näyttely oli mahdollista toteuttaa. Meillä on myös paljon pitkäaikaisia työntekijöitä, jotka muistavat vielä hyvin millaista toiminta oli 40-50 vuotta sitten, itsekin 40 vuotta Karhunlähteen päiväkodissa varhaiskasvatuksen opettajana toiminut Soile Hassi kertoo.

Näyttely ja työntekijät.

Piia Huuskonen ja 3-vuotias Hertta kävivät katsomassa päiväkodin näyttelyä yhdessä hoitopäivän jälkeen.

– Täällä on esillä myös omasta lapsuudesta tuttuja leluja, niin voi verrata millaisia leluja omalla lapsella nyt on, Piia Huuskonen sanoo.

Hertta tykkää leikkiä nyt poneilla ja barbeilla. Nallenäyttelyyn tuotiin perheen isän vanha nalle. Perhe on ollut tyytyväinen Karhunlähteen päiväkotiin.

– On ollut kiva seurata päiväkodin arkea myös Instagram-tilin kautta, Piia Huuskonen kiittää.

Äiti ja tytär näyttelyssä.

Leikkiä, syliä ja osallisuutta

50 vuotta sitten Karhunlähteen päiväkoti aloitti toimintansa kerrostalon alakerrassa, koko ajan toiminta on laajentunut ja uusi päiväkoti valmistui 40 vuotta sitten. Päiväkotia on remontoitu 2010-luvulla ajanmukaisemmaksi ja käytännöllisemmäksi. Esimerkiksi vanha uima-allas ja takka on purettu ja saatu lisätilaa.

Näyttelystäkin huomaa, että moni asia on muuttunut päiväkotien toiminnassa 50 vuodessa, mutta perusasiat ovat pysyneet samoina.

– Perusjuttu ei ole muuttunut. Edelleen on musiikkia, liikuntaa, kädentaitoja, luontoa ja retkiä. Leikki ja läsnäolo ovat tärkeintä. Tänä päivänä lasten osallisuus korostuu: vaikka aikuiset suunnittelevat toiminnan rungon, lasten toiveita kuunnellaan. Ja digitaitoja harjoitellaan jo päiväkodissa. Myös yhteistyö perheiden kanssa on tiivistynyt ihan jo varhaiskasvatussuunnitelmien myötä, varajohtaja Anu Talvilahti kertoo.

Leikki on pysynyt samana, mutta lelut ovat muuttuneet ja mikä on milloinkin muodissa. Toisaalta aina lapset ovat leikkineet vaikkapa kotileikkiä tai majaleikkiä ja ulkoilu on aina lapsille mieluisaa.

– Laadukas varhaiskasvatus on aikuisen läsnäoloa ja syliä. Tavoitteena on luoda hyvä arki lapselle, paras mahdollinen, Talvilahti sanoo.

Anu Talvilahti esittelee lehtileikettä.

Lisätietoja:

Päiväkodin johtaja
Mika Keljo
0400 768 255
mika.keljo@aanekoski.fi

Varajohtaja
Anu Talvilahti
0400 115697
anu.talvilahti@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu , muokattu 22.5.2024 klo 09:18

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken kaupunki tekee kaikkensa alueen elinkeinoelämän rajussa muutoksessa

Äänekosken synkät uutiset jatkuivat tänään 11.10.2024, kun Valtra ja ACGO kertoivat aloittavansa muutosneuvottelut, jotka koskevat teknologiateollisuuden toimihenkilöiden ja ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen piiriin kuuluvia henkilöitä. Neuvottelut koskevat yhteensä 100 työtehtävää Suomessa. Suolahden tehtaalla vähennys koskee noin 60 toimihenkilötyöpaikkaa. Valtralla työskentelee Suolahden traktoritehtaalla kaikkiaan noin 1 300 henkilöä. Syynä muutosneuvotteluille on markkinoiden muutos ja yhtiön uudet toimintatavat. Olemme äärimmäisen huolissamme asukkaittemme työpaikoista ja tulevaisuudesta, jos irtisanomiset toteutuvat.

Suolahden uimahallin peruskorjaus on merkittävä investointi Äänekosken liikuntapaikkoihin

Äänekosken kaupunki remontoi Suolahden uimahallin. Uimahalli peruskorjataan, jotta siitä saadaan käyttövarma uimahalli seuraavaksi 30 vuodeksi. Investointi on merkittävä satsaus Äänekosken liikuntapaikkoihin ja se täydentää Suolahden liikuntakeskittymää, johon kuuluu jäähalli, liikuntahalli, kuntosali, frisbeegolfrata, skeittiramppi, tekonurmi, monitoimiareena ja välituntipiha. Peruskorjaus on panostus yhteen lasten ja nuorten sekä ikääntyvän väestön tärkeimmistä liikkumispaikoista. Suolahden uimahalli suljetaan remontin vuoksi 25.11.2024.

Wahlmanin talossa tehdään nyt työtä nuoria varten - ”Rakennamme tätä kaupunkia nuorille”

Kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa Wahlmanin talossa tehdään nyt työtä tulevaisuutta eli Äänekosken nuoria varten. Taloon muutti alkuviikosta kaupungin omaa henkilöstöä. Samassa paikassa tekevät töitä nyt etsivän ja liikkuvan nuorisotyön, nuorten työpajatoiminnan sekä kotoutumista edistävien palveluiden väkeä. Opetus- ja kasvatustoimi on todella kiitollinen uusista, upeista tiloista, joissa tehdään nyt työtä Äänekosken nuorten eteen.

Äänekosken kaupungin hakkuualueiden liito-oravatilanne on selvitetty keväällä: ELY:n mukaan alueella ei todettu olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa

Mediasta saatujen tietojen mukaan Keskisen Suomen liito-oravayhdistys ry on tehnyt rikosilmoituksen metsäyhtiön hakkuista Äänekoskella. Poliisi on käynnistänyt esitutkinnan ja selvittää, hakkasiko Stora Enso metsää liito-oravien pesimäalueelta. Hakkuualueen omistaa Äänekosken kaupunki. Äänekosken kaupunki teki kyseisellä Sikopuron alueella Suolahdessa useita maastotarkastuksia keväällä 2024 ennen hakkuita, eikä merkkejä liito-oravasta löytynyt. Keski-Suomen ELY-keskus teki hakkuiden jälkeen kesällä 2024 maastokatselmuksia ja niiden mukaan alueella ei todettu olevan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkaa, joten luonnonsuojelulakia ei rikottu.

Murskaustyö aiheuttaa melu- ja pölyhaittaa Suolahden keskustassa

Äänekosken kaupunki purkaa parhaillaan entistä Suolahden Asemakadun koulua. Syksyn aikana Asemakadun koululla tullaan murskaamaan betonia ja tiiltä, mikä aiheuttaa melu- ja pölyhaittaa sekä tärinää. Pyrimme vähentämään kaikessa toiminnassamme asukkaille ja ympäristölle aiheutuvaa haittaa. Säästämme luonnonvaroja hyödyntämällä myöhemmin infrarakentamisessa koulurakennuksen purettua ja murskattua betonia ja tiiltä.

Laaja-alainen johtaja Niina Rautanen tuli taloon

Filosofian maisteri Niina Rautanen, 34, aloitti elokuun alusta opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiän jäädessä eläkkeelle. Rautanen toimi ennen valintaansa hetken aikaa Koskelan toiminnanjohtajana ja rehtorina, ja sitä ennen mm. kahden kunnan yhteisen Wiitaunionin sivistystoimen toimialajohtajana. Rautanen on koulutukseltaan musiikkipedagogi ja musiikkitieteilijä. Hänellä on vankka kokemus erilaisista hallinnon töistä ja yliopisto-opinnoissaan hän on suuntautunut koulutusjohtamiseen.

Äänekosken kaupungin ja Kiinteistönhoidon yhteinen ponnistus on tuonut miljoonasäästöt

– Kuluvan valtuustokauden alussa Äänekosken luottamushenkilöt tekivät rohkean päätöksen, kun strateginen kumppanuus -toimintamalli otettiin käyttöön kaupungin ja Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n yhteistyössä. Kumppanuuden tavoitteena oli säästää miljoona euroa valtuustokauden aikana, mutta jo tähän mennessä säästöä on saatu 1,36 miljoonaa euroa ja enemmänkin. Työn laatu on parantunut, luottamus on kasvanut ja työn tekeminen tehostunut. Ja ennen kaikkea paremmalla yhteistyöllä tuotamme asukkaillemme parempaa palvelua, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Tahtotilaa vähäpäästöisyyteen on, mutta siihen tarvitaan yhteistyötä

Ympäristöministeriön ja Äänekosken kaupungin rahoittama Resurssiviisas Äänekoski - Vähäpäästöinen tieliikenne -hankkeen tulokset ovat valmiit. Selvityksen tavoitteena on saada liikenteen päästöjä vähennettyä. Alueen toimijoilla on tahtotila saada liiketoimintansa hiilineutraaliksi ja tankkausinfrastruktuuria tarvitaan lisää. Selvityksessä lisättiin alueen toimijoiden eli yritysten, joilla on raskasta liikennettä, sekä vähäpäästöisten polttoainejakelijoiden vuoropuhelua, sekä selvitettiin kaupungin vaikutusmahdollisuuksia.

Arviointikertomus: Äänekosken kaupungin toiminta ja talous ovat hyvässä kunnossa

Äänekosken kaupunginvaltuusto hyväksyi 10.6.2024 tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2023. Arviointikertomus osoittaa, että Äänekosken kaupungin toiminta on sujunut hyvin, vaikka kunnissa ja valtakunnallisesti on eletty haastavien olosuhteiden keskellä. Raportti tuo esiin kaupungin onnistumisia, mutta myös joitakin kehitettäviä osa-alueita ja tunnistettuja riskejä. Erityisen positiivista on, että tarkastuslautakunta on kuunnellut myös nuorten arvokkaita näkemyksiä kaupungin yhteiseen päätöksentekoon.

Vuoden 2025 alusta työnantajat saavat palvelua Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueelta - Tervetuloa infotilaisuuteen!

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy valtiolta kunnille 1.1.2025 alkaen. TE-palveluiden siirtyminen kunnille on merkittävä ja uusi lakisääteinen tehtävä. Tavoitteena on edistää tehokkaasti työnhakijoiden ja työnantajien kohtaamista! Järjestämme uudistuksesta kaikille avoimet, samansisältöiset infotilaisuudet ti 4.6. ja ke 5.6.2024 klo 10 etäyhteyksin. Myös alueen yrittäjät ovat lämpimästi tervetulleita mukaan!

Karhunlähteen päiväkoti täyttää 50 vuotta

Karhunlähteen päiväkodilla vietettiin viime viikolla päiväkodin viisikymppisiä ja nykyinen rakennus täyttää 40 vuotta. Koko talon väki ja perheet ovat juhlineet monin tavoin. Henkilökunta kokosi jumppasaliin upean näyttelyn, joka on läpileikkaus päiväkodin eri vuosikymmeniltä 70-luvulta tähän päivään. Esillä on eri aikakausilta tuttuja leluja, kirjoja, lehtileikkeitä ja valokuvia sekä muuta päiväkodin esineistöä. Lapset vanhempineen saivat tutustua näyttelyyn jäätelötarjoilun kera.

Äänekoski etenee kohti kestävämpää elämää

Suomen Ympäristökeskus julkaisu vuoden 2022 kasvihuonepäästöt. Tilastojen mukaan Äänekoskella kasvihuonepäästöt ovat laskeneet keskivertoa enemmän. Vuoden 2006 huippuvuodesta päästöt ovat laskeneet maanlaajuisesti 36% ja Hinku-kuntien keskimääräinen päästövähennys oli 40%, kun Äänekosken päästöjen vähennys on jopa 44%. Keski-Suomesta suurimpiin päästövähennyksiin ylsi Jämsä ja jaetulle kakkossijalle Äänekoski pääsi yhdessä Jyväskylän kaupungin kanssa.

Kouluruualle tunnustusta - Äänekoskella lapset syövät ”diplomiruokaa”!

Äänekosken kaikille seitsemälle peruskoululle on myönnetty Kouluruokadiplomit. Äänekoskella on hyvää yhteistyötä ruokapalveluiden, koulujen ja päiväkotien välillä. Tätä yhteistyötä halutaan kehittää edelleen ja on tärkeää, että kaikki aikuiset lasten ja nuorten ympärillä osallistuvat ruokakulttuurin kehittämiseen ja arvostamiseen. Äänekoskella on erittäin laadukas kouluruoka ja diplomi on myös kunnianosoitus pitkäjänteiselle ja arvokkaalle työlle. Ensi viikolla diplomeita juhlitaan jokaisessa peruskoulussa herkkujälkkärillä!

Asukaskyselyn mukaan Äänekoskella ollaan tyytyväisiä kaupungin peruspalveluihin

Äänekosken kaupungin uudistettu asukaskysely toteutettiin nyt toista kertaa. Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n ja kaupungin yhdessä tuottamiin palveluihin oltiin edellisvuotta tyytyväisempiä. Peruspalveluiden järjestämisessä ja jätteiden lajittelumahdollisuuksissa on onnistuttu hyvin. Lisäksi Äänekoskella ollaan tyytyväisiä kattaviin harrastusmahdollisuuksiin. Asukaskyselyllä kaupunki saa arvokkaita kehitysehdotuksia ja suuntaviivoja toimintaansa ja palvelujen kehittämiseen.

Julkinen turvallisuustiedote jaetaan kotitalouksiin Äänekoskella

Äänekosken tehdasalueen toimijoiden ja Keski-Suomen pelastuslaitoksen julkinen turvallisuustiedote jaetaan kotitalouksiin Äänekosken seudulla 8.5.2024. Kotitalouksiin jaetaan yhteensä lähes 11 000 turvallisuustiedotetta, minkä lisäksi tiedotteita jaetaan Äänekosken kouluihin, kauppoihin, hyvinvointialueen toimipisteisiin, kaupungintalolle sekä kaupungin infopisteisiin, kuten Äänekosken kirjastoille. Turvallisuustiedote sisältää tietopaketin suuronnettomuusvaroista, väestön varoittamisesta, turvallisuustoimenpiteistä sekä toimintaohjeet kansalaisille suuronnettomuustilanteessa.

Muutoksia apuvälinepalveluiden puhelinnumeroihin ja palveluaikoihin

Keski-Suomen hyvinvointialueen apuvälinepalveluiden toiminnan kehittämisen johdosta maanantaina 6.5. pohjoiseen Keski-Suomeen tulee apuvälinepalveluille uusi puhelinnumero, Kyllön ja Palokan terveysasemien apuvälinepalveluiden puhelinnumerot yhdistyvät sekä Keuruun apuvälinepalveluiden palveluajat muuttuvat. Kehitystyön tavoitteena on pala palalta yhdenmukaistaa ja parantaa hyvinvointialueen apuvälinepalveluiden toimintaa, saavutettavuutta ja laatua.