Puun pienpoltto

Jyväskylän seudun ympäristöterveys on koonnut hyvän tietoiskun puun pienpoltosta. Puun pienpoltto on yleistynyt ja sen merkitys ilmansaasteiden lähteenä on lisääntynyt. Puun pienpoltossa tulee ottaa huomioon monia asioita. Puunpoltto-ohjeita noudattamalla säästetään puuta ja energiaa, vähennetään ilmansaasteita sekä sisäilman pienhiukkaspitoisuuksia. 

Kuntien jätehuoltomääräykset kieltävät jätteiden polttamisen. Kiinteistön tulipesissä saa polttaa käsittelemätöntä puujätettä, risuja ja oksia, sekä vähäisiä määriä paperia, pahvia ja kartonkia esimerkiksi sytykkeenä.

Asemakaava-alueilla risujen ja oksien avopoltto on kokonaan kielletty. Asemakaavan ulkopuolisilla alueilla saa kuitenkin polttaa vähäisiä määriä esimerkiksi kuivia risuja ja oksia.

Puulämmittäjän muistilista

  • Varmista että tulisija ja hormit on nuohottu. Vakituisten asuntojen tulisijat on nuohottava kerran vuodessa, kesämökkien joka kolmas vuosi. Omalla alueellasi toimivien nuohoojien yhteystiedot. Nuohoojalta voit tiedustella lisätietoja mm. polttotavasta.  
  • Ole huomaavainen naapureitasi kohtaan. Vältä tulisijan käyttöä silloin, kun savu jää leijumaan maan lähelle. 
  • Polta vain kuivaa ja puhdasta puuta, ei roskia. Älä koskaan polta muovia tai maalattua tai kyllästettyä puuta. Vie pahvit ja paperit kartonki- ja paperinkeräykseen. 
  • Varastoi puut ilmavassa ja sateelta suojatussa paikassa, ja tuo ne sisään 1–2 päivää ennen polttamista.  
  • Poista tuhkat tulipesästä ja arinan alta. Varmista, että hormi vetää kunnolla. 
  • Lado puut väljästi tulipesään. Täytä pesä korkeintaan puolilleen. Käytä ensimmäiseen pesälliseen pieniä ja toiseen isompia puita. Varmista, että ilma pääsee kiertämään puiden ympärillä. 
  • Sijoita sytykkeet päällimmäisiksi. Pääsääntöisesti paras tapa sytyttämiseen on päältä sytyttäminen. Sytykkeeksi sopivat parhaiten tuohi ja puutikut. 
  • Tarkkaile piipusta tulevan savun väriä. Mitä vaaleampi väri, sitä puhtaammin puu palaa.  
  • Toimittaessa tarkoituksenmukaisesti savukaasujen lämpötila pysyy optimaalisella tasolla, polton hyötysuhde paranee, päästöt vähenevät ja energiaa säästyy. 
  • Sulje pelti vasta, kun hiillos on sammunut. 
  • Puunpolttovinkit saunan kiukaassa.

Lisätietoja ja ohjeita:

Vähäpäästöinen puunpoltto, HSY

Puunpoltto, THL

Tulisija- ja savupiippuyhdistys, TSY

Tulisijan valinta- ja käyttöopas, RIL ry

Ekosuunnitteludirektiivi (laitevaatimukset)

Tutkimuksia

Kiukaiden päästöt ja niiden vähentäminen, kiuastutkimus, Itä-Suomen yliopisto

Pienkattiloiden päästöt ja niihin vaikuttavat tekijät, Itä-Suomen yliopisto

Tehokas ja ympäristöä säästävä tulisijalämmitys, VTT

Terveen saunan tekijät, VTT

Uutinen julkaistu 27.10.2022

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023