Äänekosken vastaanottokeskus siirtyy Suolahdesta Äänekosken keskustaan

Äänekosken vastaanottokeskus siirtyy syksyn aikana Suolahdesta Äänekosken keskustaan. Suolahdesta siirtyvät sekä vastaanottopalvelut että kaikki asiakkaat kokonaan Äänekoskelle.

Vastaanottokeskus etsii parhaillaan toimistotiloja keskustasta toimintaansa varten. Asiakkaita varten Äänekosken kaupunki vuokraa lisää asuntoja. Suurin osa vastaanottokeskuksen asiakkaista asuu jo nyt Äänekosken keskustassa kaupungin omistaman Ääneseudun Asunnot Oy:n vuokra-asunnoissa. Äänekosken vastaanottokeskusta Maahanmuuttoviraston alaisena pyörittää Hemcare Oy.

Kunnat huolehtivat vastaanottokeskuksen lasten ja nuorten varhaiskasvatus- ja opetuspalveluista. Äänekoskella vastaanottokeskuksen lasten perusopetukseen valmistava opetus päästään aloittamaan jo 29.8.2022. Valmistavassa perusopetuksessa opetus painottuu suomen kieleen ja suomalaiseen kulttuuriin. Osa lapsista suorittaa edelleen oman maansa oppivelvollisuutta etäyhteyksin.

Äänekosken kaupunki on palkannut opetusryhmiin kolme suomalaista opettajaa ja kolme ukrainalaista koulunkäyntiavustajaa, jotka osaavat myös englannin kieltä. Opetus tapahtuu omissa ryhmissään Äänekosken Koulunmäen yhtenäiskoululla. Suolahdesta syksyn ajan kulkeville lapsille koulukyydit järjestyvät kaupungin kustantamana julkisilla linja-autovuoroilla.

Äänekosken kaupunki jatkaa vielä syksyn ajan ilmaista linja-autokuljetusta Suolahden ja Äänekosken välillä vastaanottokeskuksen asiakkaille. Ilmaiset vuorot ajetaan tiistaisin ja torstaisin. Myös ilmaisia uimahallilippuja annetaan heille edelleen tarpeen mukaan.

Äänekosken ja Suolahden katukuvasta voi bongata neulegraffiteja, joiden tarkoituksena on muistuttaa Ukrainan ahdingosta ja toivottaa ukrainalaiset sotapakolaiset tervetulleiksi Äänekoskelle.

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Matti, 020 632 2010, matti.tuononen@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 19.8.2022, muokattu 26.10.2022 klo 10:21

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023