”Nöyrimmät kiitokset pyyteettömästä toiminnasta kaupunkilaisten hyväksi”

LC Äänekoski & Kotakennäs lahjoitti perhekeskukselle lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen 13 500 euroa

Lions Club Äänekoski & Kotakennäs lahjoitti 50-vuotisjuhlissaan 13 500 euroa Äänekosken kaupungin Perhekeskus Kerkälle lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseksi. Lahjoitusta vastaanottivat kaupunginjohtaja Matti Tuononen ja perhekeskuskoordinaattori Petri Oinonen.

– Nöyrimmät kiitokset pyyteettömästä toiminnasta kaupunkilaisten hyväksi. Äänekoskelta löytyy varmasti harrastajia, joille raha tulee tarpeeseen, Matti Tuononen sanoo.

Kuva lahjoituskortista

– Tästä avokätisestä lahjoituksesta riittää iloa ja apua todella monelle ja pitkäksi aikaa. Lahjoituksesta pääsee osalliseksi moni äänekoskelainen lapsi ja nuori. Tukea tarvitsevilla perheillä on mahdollisuus hakea rahallista tukea lasten ja nuorten harrastuksiin perhekeskuksesta, Petri Oinonen sanoo.

Juhlassa jaettiin yhteensä 17 000 euroa vähävaraisten lapsiperheiden harrastustoimintaa tukemaan. Osa lahjoituksista osoitettiin seitsemälle järjestölle ja yhteisölle, ja suurin potti Äänekosken kaupungin perhekeskukselle, joka jakaa tukea sitä tarvitseville lapsille ja nuorille.

Lahjoitusidean isä on Lions Clubin Pekka Häyhä. Juhlassa puhujina olivat Clubin presidentti Hannu Tohola, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sekä piirikuvernööri Markku Kauppinen. Musiikista vastasi nuori Veeti Tarvainen harmonikkoineen.

Lions Club Äänekoski ja Kotakennäs on aikaisemmin lahjoittanut Äänekosken kaupungille muun muassa stipendejä koulujen ja lukion oppilaille, polkuautoja Huuhalle, sähköpianon terveyskeskukseen sekä geriatrisen ja tavallisen pyörätuolin Piilolan seniorikeskukselle.

Kuvassa LC sihteeri Timo Hiltunen, piirikuvernööri Markku Kauppinen, LC presidentti Hannu Tohola ja kaupunginjohtaja Matti Tuononen.
Juhlan musiikista vastasi Veeti Tarvainen harmonikkoineen. Tarvaisen kanssa kuvassa Äänekosken kaupungin perhekeskuskoordinaattori Petri Oinonen.

Lisätietoja:

Perhekeskuskoordinaattori Petri Oinonen, 0400 115 190, petri.oinonen@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 4.10.2022

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023

Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta 19.4.2023

Osana Koskelan 80-vuotisjuhlaviikkoa kaupungintalolla vietettiin 19.4.2023 ”Äänekoskella ilmastotekojen äärellä – Tietoa ja taidetta” -tapahtumaa! Ympäristötoimen väki esitteli Äänekosken kaupungin tekemää kunnianhimoista ja strategista ilmastotyötä. Tavoitteena on 80 prosentin päästövähennykset vuoteen 2030 mennessä, mikä on viisi vuotta edellä kansallisista tavoitteista. Ympäristö- ja ilmastovahtisivustolle on koottu kaikki konkreettiset toimenpiteet, mitä ilmaston eteen on tehty, mitä on suunniteltu ja mitkä ovat kesken.

24.4.2023

Keski-Suomen hyvinvointialueen Äänekosken kouluterveydenhuollon tiedot (15.2.2023)

Kouluterveydenhoitaja on terveyden edistämisen asiantuntija koulussa. Hän vastaa hoitotyön asiantuntijuudesta opiskeluhuollossa. Terveydenhoitajan tehtävät liittyvät kouluyhteisöön ja ympäristöön, yksittäiseen oppilaaseen ja perheeseen sekä monialaiseen yhteistyöhön. Kouluterveydenhoitaja osallistuu opiskeluhuoltoryhmiin, opiskeluhuoltosuunnitelman laatimiseen sekä kouluyhteisön terveellisyyden ja turvallisuuden edistämiseen ja seurantaan.

15.2.2023

Asukkaat olivat yksimielisiä kaavoittamisen iltapäivässä Suolahdessa: Kukkulanmäen alue on oikea helmi

Äänekosken kaupungin kaavoittamisen iltapäivän 8.2.2023 työpajan aiheena oli Suolahden Kukkulan ja lähiympäristön asemakaavan muutos. Tavoitteena on saada tämän vuoden aikana alueesta kaavaluonnokset ja vanhat kaavamääräykset päivitetään ajantasaisiksi. Äänekosken kaupunki halusi hyvissä ajoin jo ennen luonnosten laatimista osallistaa asukkaita ja kuulla heidän toiveitaan, joita alueen kaavoittamisessa otetaan huomioon.

10.2.2023

Äänekoski-lisän myöntämisen perusteita yhdenmukaistettiin muiden kuntakokeilukuntien kanssa: ”Näemme pienissä yrityksissämme kasvupotentiaalin”

Jyväskylän työllisyyden kuntakokeilun kunnat, eli Äänekoski, Jyväskylä, Laukaa ja Muurame, yhdenmukaistivat työllistämisen kuntalisän myöntämisen periaatteensa. Äänekoskella muutokset astuvat voimaan 1.3.2023 alkaen. Muutokset aiempaan ovat kuntakokeilun kunnissa melko pieniä. Merkittävin muutos on kuitenkin se, että jatkossa yksinyrittäjien on helpompi palkata yrityksensä ensimmäinen työntekijä.

9.2.2023