Kaupunginhallituksen päätöksiä 9.2.2026 ja 10.2.2026

Äänekosken kaupunginhallitus kokoontui 9.2.2026 sekä ylimääräiseen kokoukseen 10.2.2026. 

Äänekosken kaupungin työllistämisen kuntalisien myöntämisperusteita päivitettiin

Kaupunginhallitus päätti Äänekosken kaupungin kuntalisän myöntämisperusteiden muutoksista ajalla 1.2.2026 – 31.12.2026.

Vuoden 2026 alusta lähtien valtakunnallisten nuorille suunnattujen työllisyysetujen myöntämisperusteet muuttuivat. Nuorille alle 30-vuotiaille tuli käyttöön työllistämisen tueksi työnantajille myönnettävä työllisyysalueiden kautta jaettava nuorten työllistymisseteli. Tämän valtakunnallisen muutoksen takia on tarkasteltu Äänekosken kaupungin kuntalisän myöntämisperusteita vaikuttavuuden ja päällekkäisten etuuksien huomioimiseksi.

Yritysten tämänhetkisten työllistämismahdollisuuksien ollessa rajalliset, myönnetään tulevalla jaksolla kuntalisiä myös säätiöille ja yhdistyksille.

Äänekosken kaupunki myöntää harkinnanvaraista työllistämisen kuntalisää yrityksille ja työnantajille, jotka työllistävät äänekoskelaisia: alle 30-vuotiaita työttömiä nuoria, jotka eivät täytä palkkatukikriteerejä, pitkäaikaistyöttömiä yli 12 kk työttömyyden jälkeen, maahanmuuttajia, joiden kotoutumisajan alkamisesta on kulunut korkeintaan 5 vuotta, oppisopimukseen sopimuksen ajalle sekä yli 55-vuotiaita työttömiä, jotka eivät täytä palkkatukikriteerejä. Työllistettävän tulee olla työtön työnhakija. Työllistämisen kuntalisä on 800 euroa kuukaudessa ja sitä voidaan myöntää vähintään 3 kuukaudeksi ja enintään 12 kuukaudeksi ajalla 1.2.2026 – 31.12.2026.

Äänekosken kaupungin työllistämisen kuntalisälle laaditaan hakuohjeet ja ne päivitetään kaupungin verkkosivuille.

Kaupunginhallitus hyväksyi vuoden 2026 kaavoituskatsauksen

Äänekosken kaupunginhallitus hyväksyi kaavoituskatsauksen vuodelle 2026. Siinä esitellään seuraavien vuosien 2026 – 2028 kaavoitusohjelma: vireillä olevien ja lähiaikoina vireille tulevien kaavahankkeiden alustavat aikataulut sekä ensisijaiset tavoitteet.

Kaavoituskatsauksessa kaupunki tiedottaa kaupungissa ja Keski-Suomessa merkittävistä vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen.

Kolmen vuoden jaksolle 2026 – 2028 sijoittuu 20 asemakaavahanketta, jotka ovat kaavoitusprosessin eri vaiheissa. Yleiskaavahankkeita kaavoituskatsauksessa esitetään kolme: Mämmen osayleiskaava II, Kiuassuon tuulivoima-alueen osayleiskaava sekä Honkakankaan tuulivoimapuiston osayleiskaava.

Tässä vaiheessa on tiedossa lähiaikoina vireille saatettavana hankkeena Äänekosken sataman asemakaavan muutos.

Tutustu kaavoituskatsaukseen täällä. Tulosteena niitä tulee jaettavaksi kaupungintalon aulaan ja Äänekosken pääkirjastoon.

Maaseutuhallinnon viranomaispalveluiden järjestämistaho vaihtuu

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa valtuustolle, että kaupunki irtisanoo nykyisen yhteistoimintasopimuksen päättymään 31.12.2026 ja kaupunki aloittaa neuvottelut Laukaan kunnan kanssa maaseutupalveluiden järjestämisestä. Äänekoski liittyisi Laukaan yhteistoiminta-alueeseen 1.1.2027 alkaen.

Asiaa käsitellään seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina 16.2.2026 ja mahdollinen sopimus solmitaan myöhemmin tänä vuonna.

Muut päätökset ja kokousasiat

Lisätietoa päätöksenteosta saa kaupunginhallituksen kokouksen 9.2.2026 pöytäkirjasta täältä.

Ylimääräisessä kokouksessa käsiteltiin kaupungin yhtiöiden asioita

Kaupunginhallitus kokoontui ylimääräiseen kokoukseen 10.2.2026 ja käsitteli esityksensä kaupunginvaltuustolle omistajapolitiikan päivitykseen. Omistajapolitiikalla tarkoitetaan kaupungin linjauksia omistamisen periaatteista ja tavoitteista. Koko konsernia koskevien linjauksien lisäksi asetetaan yhtiökohtaiset tavoitteet ja kehittämistoimenpiteet Proavera Oy:lle, Äänekosken Energia Oy:lle, Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:lle, Ääneseudun Asunnot Oy:lle ja Äänekosken Kehitys Oy:lle.

Lisätietoa päätöksenteosta saa kaupunginhallituksen kokouksen 10.2.2026 pöytäkirjasta täältä.

Asiaa käsitellään seuraavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina 16.2.2026. Valtuuston kokouksen esityslista löytyy täältä. 

Lisätietoa:

Hallintopäällikkö Henriikka Mäkelä, 040 480 1074, henriikka.makela@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu , muokattu 11.2.2026 klo 13:38

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvoinnin edistäminen
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Yksityistieavustusten haku on käynnissä - Haku Tievahdin kautta

Äänekosken yksityisteiden kunnossapitoavustusten hakuaika on nyt käynnissä ja päättyy 31.8.2026 (aiemmin 31.5.2026, hakuaikaa jatkettu). Äänekosken kaupunki ottaa yksityistieavustusten käsittelyssä käyttöön Tievahti-järjestelmän. Tievahti mahdollistaa siirtymisen digitaalisiin palveluihin yksityistieasioissa ja tiekuntien ja kaupungin työ helpottuu. Vuoden 2026 yksityistieavustukset käsitellään uuden järjestelmän kautta.

Riikka Hytönen jatkaa työllisyysalueen johdossa

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueelle valittiin tuttu ja kokenut johtaja, kun valtuusto päätti yksimielisesti valita työllisyysaluejohtajan virkaan koulutuksen, työkokemuksen ja soveltuvuuden perusteella kasvatustieteen maisteri Riikka Hytösen. Hytönen toimii parhaillaan työllisyysaluejohtajan sijaisena Tiina Mäenpään lähdettyä työllisyysalueen johtoon Kuopioon. Äänekoskelle työllisyysaluejohtajan virkaa haki määräaikaan 15 henkilöä, joista kelpoisia oli 12 hakijaa.

Äänekosken tarkastuslautakunta luovutti arviointikertomuksensa vuodelta 2025

Äänekosken tarkastuslautakunta on luovuttanut vuodelta 2025 arviointikertomuksensa kaupunginvaltuustolle. Vuoden 2025 arvioinnissa nousi esiin paljon asioita, joista Äänekoskella voidaan olla ylpeitä. Kaupunki on onnistunut kehittämään palveluita, investoimaan lasten ja nuorten arkeen, vahvistamaan kulttuuri- ja liikuntapalveluja sekä edistämään kestävän kehityksen tavoitteita. Myös henkilöstön sitoutuminen ja kaupungin vahva teollinen perusta luovat hyvän pohjan tulevaisuudelle.

Kiertotalous tuo uusia ratkaisuja infrarakentamiseen Keski-Suomessa

Äänekoski on mukana edistämässä kiertotalouden käytännön ratkaisuja infrarakentamisessa. Kiertotaloustapahtuma toi yhteen keskisuomalaisia asiantuntijoita jakamaan kokemuksia erityisesti betonimurskeen hyödyntämisestä ja materiaalitehokkuudesta. Äänekosken kaupunki hyödyntää jo suunnitelmallisesti purkumateriaaleja infrarakentamisessa ja tavoitteena on toteuttaa tulevien rakennusten purkaminen suunnitelmallisesti siten, että syntyvät materiaalit voidaan hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti infrarakentamisessa.

Tiedolla johtaminen tukee työllisyysalueen johtamista ja päätöksentekoa

Työllisyysasiantuntija Niko Kajakulma vastaa työllisyysalueen tiedolla johtamisen sekä maksatuksen tehtävistä. Tiedolla johtaminen keskitettiin Kajakulmalle, jotta viestintäasiantuntija Elina Vepsäläinen voi keskittyä täysipainoisesti työllisyysalueen viestintään. Tiedolla johtaminen toimii johdon tukena ja tarjoaa tärkeää tietopohjaa päätöksenteolle. Sen avulla voidaan tunnistaa kehityssuuntia ja ennakoida tulevaa.

Huoltotyöt Mämmensalmentiellä aiheuttavat tilapäisiä liikennejärjestelyjä

Mämmensalmentiellä tehdään Äänekosken Energian verkoston huoltotöitä, jotka aiheuttavat tilapäisiä muutoksia liikennejärjestelyihin. Työmaa sijaitsee noin 50 metriä Mämmensalmentien ja Mäkikadun risteyksestä koilliseen. Työn aikana toinen ajokaista on poissa käytöstä. Huoltotöiden arvioitu kesto on 11.–27.5.2026. Työmaan läheisyydessä liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta.

Opas- ja avustajakoirat liikkuvat käyttäjänsä mukana kaikkialla

Avustaja- ja opaskoirat ovat monelle välttämätön apu arjessa. Ne tukevat käyttäjiensä itsenäistä liikkumista ja toimimista erilaisissa tilanteissa. Koira saa lain mukaan kulkea käyttäjänsä mukana myös esimerkiksi kauppoihin, ravintoloihin ja muihin julkisiin tiloihin. Työskentelevä koira tarvitsee kuitenkin ympärilleen työrauhan, ja jokaisen on tärkeää tietää, miten tällaisen koiran kohdatessa tulee toimia.

Toimeenpano-ohjelmat tekevät kaupunkistrategiasta arjen tekoja

Kaupunginhallitus käsittelee toimeenpano-ohjelmia kokouksessaan 27.4.2026. Käsittelyssä ovat elinkeino- ja kilpailukykyohjelma, henkilöstöohjelma, kaupunkirakenneohjelma, kulttuuri- ja liikuntaohjelma, opetus- ja kasvatustoimialan toimeenpano-ohjelma, ympäristö- ja ilmasto-ohjelma sekä uusi Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen toimenpideohjelma. Niissä kuvataan toimialojen kärkitavoitteet, toimenpiteet ja se, miten onnistumista seurataan.

Äänekosken kaupunginvaltuusto käsitteli talouden tasapainotuksen toimenpiteitä iltakoulussa – Päätökset tehdään myöhemmin

Äänekosken kaupungin talouden tasapainotustyöryhmän esitystä mahdollisista toimenpiteistä käsiteltiin luottamushenkilöiden kanssa valtuuston iltakoulussa maanantaina 20.4.2026. Iltakoulun tavoitteena oli antaa valtuustolle kokonaiskuva talouden tasapainottamistyöstä ja toimialojen ehdotuksista sekä mahdollistaa yhteinen keskustelu ennen jatkovalmistelua ja päätöksentekoa.

Tossut ja Tassut täyttää kolme vuotta – Ulkoiluystävät tekevät Äänekoskella arjesta parempaa

Äänekoskella on ollut koiraulkoiluystävätoimintaa jo kolmen vuoden ajan. Tossut ja Tassut -toiminta käynnistyi toukokuussa 2023 Ikäinstituutin koiraulkoiluystäväkoulutuksen myötä, jolloin mukaan lähti viisi koiraa ja viisi ihmistä. Tämän jälkeen toiminta on kasvanut ja vakiintunut osaksi Äänekosken kaupungin liikuntapalveluja. Nyt mukaan kaivataan lisää toimijoita, ja seuraava koulutus järjestetään huhtikuussa. Tervetuloa mukaan!

Yhteisöllinen nuorten työpaja täytti vuoden – Jatkossa nimi on Valmennuspaja Wapa

Viime viikolla 18.3.2026 juhlittiin Äänekosken kaupungin nuorten työpajan ensimmäistä toimintavuotta. Vuoden aikana pajalla on toteutettu monipuolista toimintaa ja 18–29-vuotiaille pajalaisille on rakennettu jatkopolkuja kohti opintoja, työtä ja muuta mielekästä arkea. Nuorten työpajatoiminta on vakiinnuttanut paikkansa ja sitä on kehitetty tiiviissä yhteistyössä nuorten kanssa, nuorten näköiseksi. Jatkossa toiminta tunnetaan nimellä Valmennuspaja Wapa.

Unelmien koti Muhluniemeen! Uudet tontit huutokaupassa 23.3.–5.4.2026

Äänekosken Muhluniemeen on saatu nyt myyntiin upeita, uusia omakotitontteja. Postimestarintien tonttihuutokauppa järjestetään ajalla 23.3.–5.4.2026. Myynnissä on seitsemän tonttia, joista kaksi on omarantaisia. Tällaisia hyviä tontteja on harvoin tarjolla, niemenkärjessä omassa rauhassa. Muhluniemessä on Niinivesi ihan vieressä ja ilmansuunnat asumiselle ihanteelliset. Rakentaminen tonteille on mahdollista aloittaa heti. Tervetuloa rakentamaan Äänekoskelle unelmien kotisi ja kenties rantasaunakin!

Äänekosken kaupungin tilinpäätös 2025 on huomattavasti ennakoitua parempi

Äänekosken kaupungin tilikauden 2025 tulos on 0,9 miljoonaa euroa alijäämäinen. Tilikauden jälkeen kaupungin taseessa on kertynyttä ylijäämää 9,4 miljoonaa euroa. Tulokseen vaikutti erityisesti kunnallisverotuottojen 2,7 miljoonan euron lasku. Tilinpäätös on 1,3 miljoonaa euroa ennakoitua parempi, sillä alkuperäisessä talousarviossa varauduttiin 2,2 miljoonan euron alijäämään. Äänekosken talous kestää, vaikka kuntatalous, työllisyys ja talousennusteet ovat valtakunnallisesti heikentyneet.

Äänekosken kaupungilta tukea palkkakustannuksiin jopa 10 100 euroa

– Äänekosken kaupunki on uudistanut työnantajille suunnattua kuntalisää. Työnantajille on tarjolla työllistämisen tueksi kuntalisää tänä vuonna kaikkiaan 200 000 euroa, elinvoimajohtaja Sari Åkerlund kertoo. Työnantaja voi saada kaupungilta tukea työllistämiseen enimmillään jopa 10 100 euroa 12 kuukauden ajalta. Työllistämisen tuki on 800 euroa kuukaudessa, eli yhteensä 9 600 euroa vuodessa. Mikäli työsuhde kestää yli 12 kuukautta, työnantaja saa lisäksi 500 euron bonuksen.

Kaupunginhallituksen kokouksen 16.3.2026 esityslista on julkaistu

Äänekosken kaupunginhallituksen kokouksen 16.3.2026 esityslista on julkaistu. Kaupunginhallitus päättää mm. kaupungin henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn aloittamisesta. Yhteistoimintamenettely kohdistuisi Äänekosken kaupungin koko henkilöstöön, pois lukien Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen henkilöstö. Yhteistoimintaneuvotteluissa tavoitellaan toiminnan uudelleen organisointia vastaamaan nykyistä toimintaympäristöä ja siinä tapahtuvia muutoksia. Tavoitteena on organisoida tehtäviä kustannustehokkaasti sekä asiakas- ja asukasystävällisesti niin, että toiminnan organisointi tukee talouden tasapainotusohjelman tavoitetta saavuttaa vuositasolla kokonaisuudessaan 1,5 miljoonan euron pysyvät säästöt.