Meillä huomataan hyvä - Äänekosken kaupungilla on lähes 50 positiivisen pedagogiikan opettajaa

– Olen saanut työhöni todellisia konkreettisia työkaluja, Koiviston koulun luokanopettaja Leila Hakkarainen kiittää. Hakkarainen on yksi 24:stä tänä keväänä Äänekoskelle valmistuneesta positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisten hyvinvointitaitojen opettajista. Äänekosken kaupungin opettajia suoritti lukuvuoden kestävät, 35 opintopisteen opinnot töidensä ohella.

Aiemmin Äänekoskella on lisäkoulutuksen suorittanut parikymmentä opettajaa, joten nyt Äänekoskella on lähes 50 positiivisen pedagogiikan ja laaja-alaisten hyvinvointitaitojen opettajaa. Määrä olisi upea saavutus missä tahansa isommassakin kaupungissa.

Pelkästään Koiviston koulusta koulutuksen on nyt käynyt neljä opettajaa.

– Positiivinen pedagogiikka on osa meidän koulun arkea, eikä se jää vain muodollisuudeksi. Meillä Koivistossa on hieno uusi hirsikoulu, mutta meillä koulun hyväksyvä ilmapiiri ja oppimisen ilo on tärkeintä, eivät komeat seinät, Leila Hakkarainen näkee.

Koulutuksen aikana eri koulujen ja päiväkotien opettajat tutustuivat toisiinsa ja näkivät muidenkin toimintatapoja. Hyviä käytäntöjä ja harjoituksia voi nyt viedä omaan työyhteisöön muillekin opettajille. Lisäksi opetussuunnitelmaan saadaan koulutuksesta hyvää sisältöä.

– Opit on nyt helppo viedä käytäntöön, kun niitä on yhdessä tehty. Myös muiden lopputyöt ovat jokaisen käytössä, Suolahden yläkoulun aineopettaja Katja Lahtinen kertoo.

– Tämä on myös avannut silmiä, millaisia asioita pienemmissä kouluissa tehdään, ennen kuin ne oppilaat tulevat vaikka meille yhtenäiskouluun.

Myönteisten tunteiden ja onnistumisten vahvistamista

– Vahvuuksia ei voi liikaa korostaa, varsinkin kun kyse on murrosikäisistä lapsista, Katja Lahtinen miettii.

Positiivisen pedagogiikassa tarjotaan sellaisia ympäristöjä, työkaluja ja läsnäoloa, joiden avulla lapsi oppii vahvistamaan omaa hyvinvointiaan. Opetuksen keskiössä on luonteenvahvuuksien ja myönteisten tunteiden tunnistaminen ja hyödyntäminen. Positiivisen pedagogiikan keinoin voidaan harjoitella kykyä havaita myönteisiä tunteita, ja myös tavoitteellisesti lisätä myönteisiä kokemuksia arkeen. Kun lapsi oppii huomaaman omat onnistumisensa, kokemukset muuttavat häntä pysyvästi vahvemmaksi ja toipumiskykyisemmäksi.

– Koulutus ei ollut niinkään teoreettinen, vaan hyvin käytännönläheinen. Koulutuksen alussa lähdimme ensin tutustumaan omaan itseen, mikä on ensiarvoisen tärkeää, jotta positiivista pedagogiikkaa voi toteuttaa ja viedä oppilaille, Hakkarainen kertoo.

Opettajan työ on hektistä, jolloin vuorovaikutus- ja tunnetaidot ovat tärkeitä. Pitää osata myös pysähtyä ja kuunnella.

Äänekosken kaupunki on satsannut opettajiensa lisäkoulutusmahdollisuuksiin.

– Koulutus on ollut meidän opettajillemme ilmainen ja siihen on saanut käyttää myös työaikaa, opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä kertoo. Härtsiä onkin ollut todella vaikuttunut, kuinka motivoituneita lisäkouluttautumiseen, vaativan työn ohella, opettajat ovat Äänekoskella olleet.

Kouluttaja Viivi Pentikäinen näkee, että koulutus on aidosti panostamista hyvinvointiin ja hyvinvoinnin edistämiseen kouluissa, eikä niin, että tavoite lukisi vain strategiassa.

– Pisteet Äänekoskelle siitä, että koulutukseen on voinut käyttää myös työaikaa. Yleensä muissa kaupungeissa opettajat osallistuvat koulutukseen täysin omalla ajallaan viikonloppuisin. Tämä on oikeaa ja vaikuttavaa hyvinvoinnin edistämistä, Pentikäinen sanoo.

– Koulutus täydentää hyvin olemassa olevia opettajaopintoja. Tämä on hieno satsaus kaupungilta, Lahtinen kiittää.

– Olen tosi kiitollinen, että tällaisen lahjan kaupunki on meille antanut, Koiviston esiopetuksen varhaiskasvatuksen opettaja Tarja Aho komppaa.

Lisätietoja:

Opetus- ja kasvatusjohtaja Ville Härtsiä, 020 632 300, ville.hartsia@aanekoski.fi

Erityisluokanopettaja, kouluttaja Sari Terävä, 0400 115 198, sari.terava@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 11.5.2022, muokattu 25.5.2023 klo 12:49

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Koulunmäen uusi C-rakennus on malliesimerkki modernista koulurakentamisesta

Vuonna 2025 valmistuu Äänekosken Koulunmäen koulun uusi C-rakennus, joka on monin tavoin malliesimerkki modernista koulurakentamisesta. 21 miljoonan euron investoinnissa huomioidaan laajasti ympäristöasiat ja energiatehokkuus. Kierrätyksen ja energiansäästön lisäksi rakennuksen monikäyttöisyys on tärkeässä roolissa. Rakennuksen ulkoasu on moderni ja tyylikäs ja käytössä on uusinta tekniikkaa, mutta luokkahuoneet itsessään ovat hyvin perinteiset.

24.10.2023

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat toivovat työllisyysalueen toteutumista ”Alueen perustamistyötä on tehty hyvässä yhteistyössä”

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta. Pohjoisen Keski-Suomen 13 kuntaa, Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski, ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki.

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023