Äänekosken kaupunki satsaa voimakkaasti nuorten monipuoliseen kesätyöllistämiseen

Vuosittain Äänekosken kaupunki panostaa nuorten kesätyöllistämiseen. Tänä vuonna nuorten kesätöihin on budjetoitu yli 150 000 euroa - edellisvuosien tapaan. Poikkeuksellista on, että Äänekoskella jokainen peruskoulunsa päättävä nuori saa halutessaan kaupungin kesätyöpaikan. Kesätyöpaikkoja on tarjolla lähes kaikissa kaupungin yksiköissä, mutta koronatilanteen vuoksi vanhustenhoitoyksiköihin ei kesätyöntekijöitä voida tänä kesänä ottaa.

Ensisijaisesti kaupunki kesätyöllistää peruskoulun päättäviä nuoria, mutta mahdollisuuksien mukaan myös vanhempia nuoria. Kaupungin nuorten kesätyöhaku Kuntarekryssä on voimassa 23.2.-13.3.2022.

Lisäksi äänekoskelainen yritys tai yhdistys voi hakea kesätyöseteliä oman paikkakunnan nuoren palkkakustannusten tueksi.

”Käytännönläheistä ja innostavaa yrittäjyyskasvatusta”

Äänekosken kaupunki haluaa kannustaa nuoria yrittäjyyden polulle. Nuoret voivat hakea 250 euron kesäyrittäjyysseteliä, jolla kannustetaan työllistämään itse itsensä.

– Äänekosken kaupunki auttaa ja tukee nuoria löytämään kesätyön ja kannustaa yrittäjyyteen. Kesäyrittäjyysseteli on erinomainen vaihtoehto, kun nuori halua juuri itselleen parhaiten sopivan homman. Kesäyrittäjyysseteli sopii myös niille nuorille, joille kaupungin tarjoamista kesätöistä ei löydy sopivaa tai kesätyön löytyminen muilla tavoin ei syystä tai toisesta onnistu, yrittäjyyskasvatuskoordinaattori Mika Matilainen kertoo.

– Kesätyön voi suunnitella ja toteuttaa yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Alkupääoma tulee kaupungilta ja tällä rahalla voi saada aikaa monenlaista yrittäjyyttä. Tämä on käytännönläheistä ja innostavaa yrittäjyyskasvatusta.

Kesäyrittäjyysseteliä varten nuorella pitää olla suoritettuna yrittäjyyskurssi, jonka voi tehdä joko koulun valinnaisena kurssina tai Äänekosken 4H-Yhdistyksen kautta. Seteliä varten nuoren pitää myös tehdä liiketoimintasuunnitelma ja kauden päätteeksi yritystoiminnan raportti.

– Kesäyrittäjyys on hyvä tapa kokeilla omaa kiinnostuksen kohdetta matalalla kynnyksellä. Yrittäjyyteen ei tarvita mitään suurta ja mahtavaa, vaan pienikin idea riittää hyvin. Voikin tehdä sitä työtä mistä tykkää ja milloin itselle sopii parhaiten. Yrittäjyys on hyvä vaihtoehto kesätyölle, Äänekosken 4H-Yhdistyksen kehityspäällikkö Sanni Mönttinen sanoo.

Hakuaikaa on 17.4.2022 asti ja hakulomake ohjeineen löytyy kaupungin kotisivuilta.

Kaupunginhallitus linjasi 21.2.2022, että jos nuorten kesätyöllistämiseen varattuja määrärahoja jää peruskoulun päättävien ja vanhempien nuorten jälkeen, voidaan tänä vuonna kesäyrittäjyysseteliä laajentaa myös 8. luokan päättäviin.

Hakuprosessin selkiyttämiseksi jatkossa kesätyöhön valinta tehdään jatkossa nuoren syntymävuoden, eikä iän mukaan.

Nuoria koulun pihalla.

Nuoret iloitsevat Äänekosken kaupungin tarjoamasta laajasta kesätyövalikoimasta sekä mahdollisuudesta kesäyrittäjyysseteliin. Heidän mielestään on mahtavaa, että nuorille annetaan mahdollisuus tienata omaa rahaa yrittämällä. 

Lisätietoja:

Kesätyöohjaaja Riikka Kapanen, 040 186 4293, riikka.kapanen@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 23.2.2022

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Koulunmäen uusi C-rakennus on malliesimerkki modernista koulurakentamisesta

Vuonna 2025 valmistuu Äänekosken Koulunmäen koulun uusi C-rakennus, joka on monin tavoin malliesimerkki modernista koulurakentamisesta. 21 miljoonan euron investoinnissa huomioidaan laajasti ympäristöasiat ja energiatehokkuus. Kierrätyksen ja energiansäästön lisäksi rakennuksen monikäyttöisyys on tärkeässä roolissa. Rakennuksen ulkoasu on moderni ja tyylikäs ja käytössä on uusinta tekniikkaa, mutta luokkahuoneet itsessään ovat hyvin perinteiset.

24.10.2023

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat toivovat työllisyysalueen toteutumista ”Alueen perustamistyötä on tehty hyvässä yhteistyössä”

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta. Pohjoisen Keski-Suomen 13 kuntaa, Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski, ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki.

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023