Ilkivallasta aiheutuvan laskun maksaa viime kädessä Äänekosken asukkaat

Vahingontekoihin menee yli 10 000 euroa vuodessa

Äänekosken kaupunki käyttää joka vuosi arviolta vähintään 10 000 euroa sekä henkilöstön työaikaa ilkivallan aiheuttamien vahinkojen korjaamiseen. Viime kädessä asukkaat maksavat vahingot. Kaupunki tekee aina rikosilmoituksen kaupungin omaisuuteen kohdistuvasta ilkivallasta.
Kokoelma ilkivaltakuvia vuodelta 2022.

– Se on iso summa ja voitaisiin tietenkin käyttää muuhunkin asukkaiden iloksi, Äänekosken kaupunginjohtaja Matti Tuononen toteaa.

Poliisin mukaan vuonna 2022 tehtiin kymmenkunta rikosilmoitusta, joissa on asianomistajana ollut Äänekosken kaupunki.

– Suunnilleen saman verran vahingontekoja oli edellisenä vuonna 2021. Vaikka tekijä selviää, on hyvin epätodennäköistä, että tekijä pystyisi korvaamaan aiheuttamansa vahingon, arvioi rikosylikonstaapeli Jari Aronen Äänekosken poliisiasemalta.

– On luonnollista, että valvontakameroiden laittaminen ja siitä selkeästi ilmoittaminen voi sekä hillitä ilkivaltaa ja mahdollistaa tekijän tunnistamista ja nimeämistä, Aronen lisää.

Paljon siivoustyötä, ikkunoiden korjaamista ja graffitien putsaamista

Äänekoskella ilkivaltaa on ollut varsinkin ulkoliikuntapaikoilla sekä kouluilla ja koulujen pihoilla. Paikkoja on hajotettu, sotkettu ja yritetty polttaa.

– Ilkivalta on yleensä sotkemista ja tavaroiden rikkomista, ja myös muutama ikkuna on rikottu. Sotkeminen on ollut graffitien maalaamista luvattomille paikoille ja ihan roskaamista. Myös roskien polttamista on ollut, toimistoinsinööri Hanna Räsälä kuvailee. 

– Pienistäkin teoista voi aiheutua todellisia vaaratilanteita ja syntyä mittavia aineellisia vahinkoja.

Jopa Äänekosken ylipainehallia on rikottu puukolla ja kangasta on jouduttu korjaamaan. Alueen vartiointikierroksia on lisätty ja alkuvuoden aikana lisätään kameravalvontaa ja parannetaan ulkovalaistusta. Myös koko hallin aitaamista harkitaan.

– Esimerkiksi yhden rikotun ikkunan korjaaminen maksaa jopa 500 euroa. Graffitien poistosta tulee satojen eurojen kuluja riippuen graffitin koosta. Pienen noin neliön kokoisen graffitin poisto erään päiväkodin seinästä maksoi 150 euroa. Ikkunoita on jouduttu myös vaneroimaan ilkivallan estämiseksi ja rikottujen ikkunoiden korjaamiseksi. Esimerkiksi Asemakadun koululla ilkivallan takia kuluja on tullut yli tuhat euroa, Räsälä lisää.

– Usein ilkivalta kohdistuu laitteeseen tai paikkaan, jossa käyttäjien turvallisuus on uhattuna. Esimerkiksi joulun aikaan Suolahden luistelualueen pukusuojan katosta revitty valaisin roikkui vaarallisesti johtojen varassa. Myös tulitikkuleikit ja katoilla pomppimiset ovat viimeisen vuoden aikana johtaneet sekä palo- ja henkilövahinkoihin. Liikuntapuistossa on vesihanoja jätetty tahallaan vuotamaan yöksi, mistä voi koitua sopivalla kelillä todella suurta vahinkoa. Liikuntatalolla vessanpönttöjä on tukittu papereilla ja ikäihmisten suosimassa kohteessa saippuaa on pursutettu lattioille liukasteeksi, liikuntapalveluvastaava Jaana Kiiskinen luettelee.

Vs. kulttuuri- ja liikuntajohtaja Jukka-Pekka Pohjolainen muistuttaa, että Äänekosken kaupungilla on kaksi luvallista graffitien maalauspaikkaa. Toinen on Pankkarin läheisyydessä olevassa kevyenliikenteen alikulkutunnelissa ja toinen siirrettävä graffitikontti on Äänekosken keskusaukiolla.

Äänekosken poliisiasema. Äänekosken kaupunki tekee aina rikosilmoituksen kaupungin kiinteistöihin ja muuhun omaisuuteen kohdistuvasta ilkivallasta.

Lisätietoja:

Toimistoinsinööri Hanna Räsälä, 040 586 2943, hanna.rasala@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu 3.1.2022, muokattu 3.1.2023 klo 11:46

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken vastaanottokeskuksen toimija vaihtuu

Maahanmuuttovirasto on kilpailuttanut vastaanottotoimintaansa. Toimintansa päättävien vastaanottokeskusten sopimukset irtisanotaan ja suorahankittujen vastaanottokeskusten toimintaa siirretään osaksi jo aiemmin kilpailutettujen keskusten toimintaa. Maahanmuuttovirasto siirtää myös Äänekosken vastaanottokeskuksen toiminnan nykyiseltä Hemcare Oy:ltä kilpailutetulle toimijalle. Äänekosken vastaanottokeskuksen toimija vaihtuu viimeistään huhtikuun lopussa.

Äänekoskella on luvassa vilkas kaavoitusvuosi

Äänekoskella on luvassa seuraaville kolmelle vuodelle kaikkiaan 17 asemakaavahanketta, jotka ovat kaavoitusprosessin eri vaiheissa. Yleiskaavahankkeita kaavoituskatsauksessa esitetään yksi eli Mämmen osayleiskaava II, jota on tavoitteena valmistella eteenpäin vuoden 2024 aikana. Lähiaikoina vireille saatettavina uusina hankkeina kaavoitusohjelmassa esitetään neljä asemakaavahanketta: Asemakaavan muutos Viiskulmasta Äänekosken sillalle, Sirkkaharjun asemakaavan muutos ja laajennus, Hirvaskankaan länsipuolen asemakaavan muutos ja Honkalan Sörkänmäen asemakaavan muutos ja osittainen kumoaminen.

SM-hiihdot Äänekoskella 22.-23.3.2024: Huiman hiihtojaosto haluaa yrittäjiä mukaan yhteistyöhön

Vuonna 2019 Äänekoskella hiihdettiin SM-kisat, jotka olivat erittäin onnistuneet niin kilpailijoiden, yleisön, yhteistyökumppaneiden kuin järjestäjien näkökulmasta. Yleisöä paikalla oli lähes 11 000 henkeä. Hyvän edellisen kokemuksen ansiosta Äänekosken Huiman hiihtojaosto on saanut jälleen SM-hiihdot järjestettäväkseen. Kisat hiihdetään liikuntapuiston maisemissa 22.-23.3.2024. Huiman hiihtojaosto toivoo yrittäjiä mukaan yhteistyöhön.

Uudistettu laskettelukeskus Äänemäki on nyt auki!

Äänekosken kaupungin laskettelurinne Äänemäki avattiin 16.12.2023 ensimmäistä kertaa kolmen rinteen vahvuudella. Rinteessä riitti avajaispäivänä runsaasti kävijöitä koko aukiolon ajan. Äänekosken kaupunki on investoinut Äänemäkeen uuden rinteen ja hissin. Uusi rinne on reilusti pidempi kuin kaksi muuta rinnettä ja sopii entistä paremmin aloittaville laskijoille. Äänekosken Urheilijat vastaa kaupungin laskettelurinteen toiminnasta talvikaudella.

Äänekoskelle Keski-Suomen Vuoden yrittäjyyskasvattaja 2023 -palkinto

Vuoden 2023 parhaat yrittäjyyskasvattajat palkittiin ja Keski-Suomen palkinto tuli Äänekoskelle kaupungin yrittäjyyskasvatuksen vastuuopettaja Mika Matilaiselle! Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatustoimija YES-verkosto palkitsee vuosittain on suomalaisia toimijoita työstään yrittäjyyskasvatuksen edistämisessä. Palkitut Vuoden 2023 YES Agentit ovat tavoitteellisesti edistäneet yrittäjyyskasvatusta omissa verkostoissaan.

11.12.2023

Koulunmäen uusi C-rakennus on malliesimerkki modernista koulurakentamisesta

Vuonna 2025 valmistuu Äänekosken Koulunmäen koulun uusi C-rakennus, joka on monin tavoin malliesimerkki modernista koulurakentamisesta. 21 miljoonan euron investoinnissa huomioidaan laajasti ympäristöasiat ja energiatehokkuus. Kierrätyksen ja energiansäästön lisäksi rakennuksen monikäyttöisyys on tärkeässä roolissa. Rakennuksen ulkoasu on moderni ja tyylikäs ja käytössä on uusinta tekniikkaa, mutta luokkahuoneet itsessään ovat hyvin perinteiset.

24.10.2023

Pohjoisen Keski-Suomen kunnat toivovat työllisyysalueen toteutumista ”Alueen perustamistyötä on tehty hyvässä yhteistyössä”

Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille vuoden 2025 alusta. Pohjoisen Keski-Suomen 13 kuntaa, Hankasalmi, Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, Kyyjärvi, Laukaa, Pihtipudas, Saarijärvi, Uurainen, Viitasaari ja Äänekoski, ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki.

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023