TE-palvelut siirtyvät kuntiin vuonna 2025

Äänekoskella 2-vuotias työllisyyden kuntakokeilu on tuonut hyviä tuloksia

Eduskunta on hyväksynyt lain julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden järjestämisvastuun siirtämisestä kunnille 1.1.2025 alkaen. Äänekoskella on valmistauduttu uudistukseen Jyväskylän seudun työllisyyden kuntakokeilun kautta jo kahden vuoden ajan. TE-palvelut siirtyvät kunnille 1.1.2025.
Juhlakahvit

Äänekosken kuntakokeilun työntekijät juhlivat 2-vuotista kuntakokeilun taivalta kakkukahvein. Kuvassa vastaava valmentaja Anja Rein ja omavalmentaja Erkki Savela.  – Olemme tyytyväisiä onnistumisista, joita olemme työllisyyden hoidossa saavuttaneet. Meillä on halu auttaa kuntalaisiamme, se on meidän kantava voima, työllisyyspäällikkö Riikka Hytönen iloitsee.

Se, mitä muutos tarkoittaa käytännössä Äänekoskella, riippuu Keski-Suomeen muodostettavista työllisyyden yhteistoiminta-alueista. Työllisyyden tehtävät vastaanottavalla alueella tulee olla vähintään 20 000 henkilön työvoimapohja eli yksin Äänekoski ei voi toimia. Keski-Suomen kunnat neuvottelevat parhaillaan yhteistoiminta-alueiden muodostamisesta ja päätökset tehdään tämän vuoden aikana.

– Toivomme tietenkin, että tulevaisuudessa meidän Äänekosken hyvät työllisyyspalvelut säilyisivät ennallaan ja vielä kehittyisivät edelleen, työllisyyspäällikkö Riikka Hytönen sanoo.

Äänekoskella kuntakokeilusta hyviä tuloksia

Suurin osa äänekoskelaisista työnhakijoista saa tukea työnhakuun jo nyt Äänekosken kaupungin omavalmentajilta käynnissä olevan kuntakokeilun kautta. Äänekoski on ollut kuntakokeilussa mukana nyt kaksi vuotta ja kuntakokeilun ”syntymäpäiviä” juhlistettiin Äänekoskella työntekijöiden kesken kakkukahveilla.

– Olemme tyytyväisiä onnistumisista, joita olemme työllisyyden hoidossa Äänekoskella saavuttaneet. Olemme pystyneet vastaamaan myös meidän työnantajien tarpeisiin, Riikka Hytönen iloitsee.

Äänekosken onnistumisesta kertoo mm. kuntakokeilun aikana jatkuvasti alentunut työllisyysprosentti sekä pienentynyt työmarkkinatuen maksuosuus, mikä on tuonut Äänekosken kaupungille säästöjä. Viimeisimmät työllisyystilastot ovat tammikuulta, jolloin Äänekosken työttömyysprosentti oli 12,7. Työmarkkinatukea on maksettu enimmillään 138 000 euroa vuodessa, kun viime vuonna se oli alimmillaan 88 000 euroa.

– Tammikuussa Äänekoskella työttömiä työnhakijoita oli 1 032 ja parhaimmillaan viime vuonna 857, eli olemme menneet alle tuhannenkin. Pahin tilanne oli vuonna 2015, kun meillä työttömiä työnhakijoita oli jopa yli 1 900. Nyt työttömyysprosentti alkaa meillä usein 10:llä, kun vuonna 2020 se oli peräti 19 prosenttia. Nyt olemme olleet tilaistoissa pitkään lähellä Keski-Suomen keskiarvoa, Hytönen kuvailee.

Myös nuorten työttömyyttä on saatu Äänekoskella kitkettyä voimakkaasti - ja lähes puolitettua. Kesäkuussa alle 25-vuotiaita työttömiä oli 192 ja nyt tammikuussa 133.

Omavalmentajan työssä kantaa auttamisenhalu

Äänekosken kaupungin kuntakokeilussa työskentelee 10 omavalmentajaa, ja heistä osa tekee myös kunnan tehtäviä. Äänekoskella omavalmentajat tavoittaa helposti ja apua saa matalalla kynnyksellä. Hyvästä palvelusta kertoo osin sekin, että Äänekosken kaupungintalon työllisyyden toimipiste on ilman ajanvarausta avoinna joka arkipäivä klo 9-15.

– Meidän henkilöstömme osaamis- ja koulutustaso on korkea. Olemme saaneet purettua aiemmin kertynyttä työjonoa valtavasti. Meillä on halu auttaa kuntalaisiamme, se on meidän kantava voima, Riikka Hytönen sanoo.

Hytösen kokemuksen mukaan uusi asiakaspalvelumalli on osoittautunut toimivaksi: kun ihmiset aktivoituvat työnhakuun, niin on niitä töitä saatukin.

– Asiakkaamme ovat tosi ihania ja mukavia, töitä on haettu ja saatu, tai heitä on voitu auttaa muuten. Alueellamme on paljon hyviä työnantajia ja yrityksiä, joihin halutaan lähteä töihin. Varsinkin meidän nuorten pitäisi saada mahdollisimman nopeasti työelämään kiinni. Yksi tärkeä tavoite on myös saada kaikille työnhakijoille ammatillinen koulutus, Hytönen listaa.

Sotaa Suomeen paenneet ukrainalaiset siirtyivät työllisyyspalveluiden osalta kuntakokeilun asiakkaiksi maaliskuun alusta. Äänekoskella maahanmuuttajien työllisyyspalvelut ostetaan tällä hetkellä Jyväskylän kaupungilta.

Lisätietoa:

Työllisyyspäällikkö Riikka Hytönen, 040 194 6100, riikka.hytonen@aanekoski.fi

Työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilta https://tem.fi/te-palvelut-2024-uudistus

Uutinen julkaistu 10.3.2023, muokattu 24.4.2023 klo 11:29

Uutisia Äänekoskelta

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Äänekosken Vuoden Uusyrittäjä pääsi valtakunnalliseen finaaliin! – Äänestä suosikkisi voittoon!

Yrittäjänpäivänä julkaistu Äänekosken vuoden uusyrittäjä KX-Treeshears Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Tossavainen etenee valtakunnallisen kilpailun finaaliin. Suomen Uusyrityskeskukset ry palkitsee vuosittain valtakunnallisen Vuoden Uusyrittäjän. Raadin valitseman Vuoden Uusyrittäjän lisäksi palkitaan yleisön suosikki avoimella äänestyksellä. Omaa suosikkiaan voi äänestää netissä 26.9.-8.10.2023.

26.9.2023

Tervetuloa Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuuteen

Äänekosken ja Kauniaisten kaupunki julkaisevat yhteistyössä Positive Education Oy:n kanssa kehitetyn hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman, joka lahjoitetaan vapaasti kaikkien Suomen koulujen käyttöön. Äänekosken HYVÄÄ KASVUA -hyvinvointitaitojen opetussuunnitelman julkaisutilaisuus järjestetään ke 20.9.2023 klo 14-16 kaupungintalon valtuustosalissa. Julkaisutilaisuuteen ovat kaikki kiinnostuneet tervetulleita mukaan ja mukaan pääsee myös etäyhteyksin!

22.8.2023

Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan tarjoamat mahdollisuudet - Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian iltaan 5.9.2023

Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien ilta järjestetään tiistaina 5.9.2023 klo 18-20 Äänekosken lukion liikuntasalissa. Lukion aulassa on tarjolla kahvia ja pientä purtavaa klo 17.30 alkaen. Paikalle ovat tervetulleita äänekoskelaisten urheiluseurojen edustajat ja valmentajat sekä toisella asteella opiskelevien urheilevien nuorten vanhemmat. Illan tarkoituksena on tuoda esille Äänekosken lukion tarjoamat mahdollisuudet urheiluakatemiatoiminnan kautta tapahtuvaan tavoitteelliseen harjoitteluun ja käydä keskustelua urheiluvalmennukseen liittyvistä asioista.

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” on retrospektiivi ja kunnianosoitus edesmenneelle taiteilija, professori Antero Salmiselle

Äänekosken taidemuseon kesänäyttely ”Antero Salminen - katoamispistettä etsimässä” avataan 14.6.2023. Muistonäyttely arvostetusta taiteilijasta ja professorista Antero Salmisesta (1939-2003) peilaa hänen merkittävää tieteellistä ja taiteellista uraansa. Näyttelyssä - kuten Salmisen elämässäkin - kohtaavat tiede ja taide.

12.6.2023

Nuorten kesä Äänekoskella 2023 - Tule mukaan toimintaan!

Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut järjestää kivaa tekemistä nuorille kesällä 2023! Luvassa on mm. nuorten leiri, yhdessä tekemistä ja pelaamista sekä lukuisia retkiä ja toimintapäiviä. Liikkuvan nuorisotyön Kesäkaara näkyy, kuuluu ja kulkee Äänekosken alueella arkisin, Etsivät nuorisotyö palvelee myös kesällä ja Suolahden nuorisotilat ovat avoinna myös kesällä. Ilmoittaudu ja tule mukaan kesätoimintaan!

31.5.2023