Upeassa Koulunmäen koulun C-rakennuksessa arki rullaa – ”Tyypit viihtyy”

Mandi Pasanen ja Kerttu Pasanen.
Juuri valmistunut Koulunmäen koulun C-rakennus on rakennettu nuoria ja parempaa arkea varten. Noin 20 miljoonan euron investointi onnistui erittäin hyvin. Saman katon alla toimii nyt 300 oppilaan yläkoulu, Ala-Keiteleen musiikkiopisto sekä nuorisotilat. Tavoitteena on uudenlainen yhteistyö eri toimijoiden kesken ja että uuden koulurakennuksen käyttöaste on korkea, koska se sopii koulupäivien lisäksi monenlaiseen iltakäyttöön.

– Äänekosken kaupunki on tehnyt huikeaa työtä ja tässä on tosissaan satsattu kouluihin, lapsiin ja nuoriin, vs. rehtori Seija Hinkkanen ja vs. virka-apulaisrehtori Johanna Aitto-oja toteavat.

– Suunnitelmissa on ollut tiiviimpi yhteistyö eri toimijoiden kesken uusien tilojen myötä, sekä jouhevaa tilojen yhteiskäyttöä, kunhan arki saadaan rullaamaan. Olemme miettineet mm. miten musiikkiopisto voisi näkyä koulun juhlissa, koulun ja nuorisotoimen välillä linkkinä toimii jo nyt yhteisöohjaaja, pitkillä välitunneilla voisi nuorisotila olla käytössä, nuorisotoimi taas voi käyttää liikuntasalia ja kotitalousluokkaa. Ajan kanssa nähdään, miten nämä suunnitelmat kehittyvät, Seija Hinkkanen kertoo.

Vs. rehtori Seija Hinkkanen ja vs. virka-apulaisrehtori Johanna Aitto-oja.

Nuoret arvostavat mukavuutta

Myös 8. luokkalaiset Mandi Pasanen ja Kerttu Pasanen iloitsevat uudesta koulusta. Teken väistötilojen jälkeen muutos on nuorten arjessa suuri.

– Tänne oli mukava tulla kouluun. Varsinkin hiljainen tila on kiva ja istutaan siellä useimmiten välitunnilla. Myös opinportaissa ollaan paljon, Mandi Pasanen kertoo.

– Tunnelma on sellainen, että tyypit viihtyy. On hyvin tilaa, rauhallisempaa ja väljyyttä. Ja lokerot on isoja ja tilavia, Kerttu Pasanen kehuu.

Sisätilat ovatkin niin viihtyisät, etteivät yläkoululaiset malta mennä välitunnilla ulos. On paljon pehmeitä sohvia ja tuolia ja olohuonemainen tunnelma.

Pianotunneilla musiikkiopiston tilat ja uusi hieno piano ovat tulleet nuorille tutuiksi. Mandi ja Kerttu kertovat, että nuorisotiloillakin on tullut jo käytyä ja nekin ovat mukavat.

– Tosi kiva, että nuorisotilat ovat samassa rakennuksessa koulun kanssa, Kerttu Pasanen sanoo.

Yhteisöllisyyden rakentaminen on kaiken keskiössä

Yhtenäiskoulun uusi rakennus saatiin käyttöön elokuussa. Uuden rakennuksen käyttöönoton jälkeen kaikki alkaa pikkuhiljaa asettumaan ja kouluvuosi on lähtenyt leppoisasti liikkeelle. Uudessa koulussa on levollinen, rauhallinen ja seesteinen yleistunnelma sekä erinomainen akustiikka.

– Yhtenäiskoulun suurimpia tavoitteita on yhteisöllisyyden rakentaminen ja kehittäminen, ja se on nyt ehdottomasti helpompaa toteuttaa näissä uusissa tiloissa. Myös hyviä juttuja kyläkouluista voi siirtää isompiin yhtenäiskouluihin, Seija Hinkkanen kertoo.

– Nuorille Teke-vuodet väistötiloissa ovat olleet myös raskaita. Nuorilla on nyt hyvä pöhinä ja he ovat lähteneet tähän kouluvuoteen hyvällä asenteella. Täällä uusissa tiloissa on rauhallista ja täältä jokainen löytää varmasti itselle mieleisen paikkansa, Johanna Aitto-oja sanoo.

Nuoret ovat saaneet ehdottaa nimeä opinportaille ja muille eri tiloille nimiä, ja niistä äänestetään syksyn aikana.

Pääsääntöisesti uusi koulu on sellainen kuin henkilöstö toivoi ja toiveita on kuultu myös mm. värimaailmaan. Uudessa koulussa on rauhalliset opiskelutilat ja tavalliset luokkatilat. Myös erityisopetukselle ja erityisopettajille omat tilansa, ja niissä on huomioitu pienryhmien ja opetuksen tarpeet.

Koulunmäen tiloissa ja pihassa porhaltaa sulassa sovussa kaikenikäiset lapset ja nuoret, aina viskareista ja eskareista ysiluokkalaisiin. Säännöt ovat vähän erilaiset lasten ja nuorten iän mukaan. Yläkoulu hyödyntää myös muita Koulunmäen rakennuksia, esimerkiksi kielten ja musiikin oppitunneilla. Ja alakoulun väki pääsee käyttämään uutta C-rakennusta ja uutta liikuntasalia. Koko yhtenäiskoulun yhteinen ruokala on A-rakennuksessa.

Ainakin liikuntasali, teknisen työn tilat ja taideaineiden luokat ovat käytössä myös Äänekosken harrastusryhmille ilta-aikaan.

Musiikkiopiston arki paranee uusissa tiloissa

Rakennuksessa on upeat, räätälöidyt tilat Ala-Keiteleen musiikkiopistolle. Oppilaat ja vanhemmat ovat ihastelleet erityisesti opinportaiden isoa ja kaunista aulatilaa sekä uusia opetustiloja. AKMO:n toiminnan kannalta arkea helpottaa huomattavasti, kun kaikki päätoimipisteen toiminnat ja kalusto ovat saman katon alla. Myös opettajat näkevät nyt enemmän toisiaan.

– Musiikkiopiston luokkien koko on optimaalinen kaluston ja soittimien suhteen. Nyt meillä on akustisesti toimivat, puhtaat, siistit ja selkeät tilat. Ja kiva kun on kunnolliset odotustilat, musiikkiopiston rehtori Sari Savolainen kertoo.

– Yhteistyö koulun kanssa on mielestämme lähtenyt hyvin käyntiin jo ensimmäisten viikkojen aikana ja on kiva, kun myös alakoululaiset ovat samalla kampuksella. On hienoa alkaa jatkossa miettimään ja suunnittelemaan erilaisia yhteisiä juttuja ja teemapäiviä koulun väen kanssa, kunhan vaan saadaan arki pyörimään jouheasti uusissa tiloissa, Sari Savolainen sanoo.

Nuoret ovat löytäneet hyvin uusiin nuorisotiloihin

Uudet hulppeat nuorisotilat korvaavat Nuorisokeskus Spotin. Puhdas sisäilma ja parempi akustiikka ilahduttavat sekä työntekijöitä että nuoria. Aiemmin Nuorisokeskus Spottia käyttäneet eri-ikäiset nuoret ovat löytäneet uuteen paikkaan ja myös uusia kävijöitä on riittänyt joka illalle.

– Uusi nuorisotila on otettu ahkeraan käyttöön heti avaamisesta lähtien. Nuoret nauttivat siitä, että tutut lempipuuhat on saatu uuteen tilaan: biljardi, pelikoneet, Playstation ja kioski ovat ahkerassa käytössä. Myöhemmin syksyllä starttaavat nuorisotilan omat liikuntasalivuorot. Vanhoihin tiloihin verrattuna on kivaa myös se, että voimme hyödyntää toiminnassa myös piha-aluetta, nuorisotyöntekijä Elina Huuskola kertoo.

– Saman katon alla oleminen useiden toimijoiden kanssa mahdollistaa uudet yhteistyön tavat ja niitä kehitellään jatkossa, kun saadaan ensin oma toiminta kunnolla siirrettyä Spotista uuteen nuorisotilaan, Huuskola sanoo.

Ympäristöasiat ja energiatehokkuus on huomioitu

Koulunmäen koulun C-rakennus monin tavoin malliesimerkki modernista koulurakentamisesta. Hanke onnistui taloudellisesti erittäin hyvin, eikä 21 miljoonan euron budjetti ylittynyt. Käyttäjien toiveita on kuultu projektin alusta asti laajasti ja koulun, musiikkiopiston ja nuorisotoimen väki on saanut osallistua rakennuksen suunnitteluun.

Rakennuksen sisustus, moderni ulkoasu ja värivalinnat tekevät vaikutuksen. Näyttävin elementti on opinportaiden päällä olevat suuret ympyrävalaisimet, jotka on tehty huovasta. Käytössä on uusinta tekniikkaa, mutta luokkahuoneet itsessään ovat hyvin perinteiset. Kokolattiamatot tuovat oleskelu- ja käytävätiloihin kotoisuutta ja pehmentävät akustiikkaa.

Rakentamisessa on huomioitu laajasti ympäristöasiat ja energiatehokkuus. Kierrätyksen ja energiansäästön lisäksi rakennuksen monikäyttöisyys on tärkeässä roolissa. Koulunmäen koulun C-rakennus on Äänekoskella ensimmäinen kohde, jolle haetaan Rakennustiedon ympäristöluokitus. Ympäristön huomioiva rakennus säästää vettä ja energiaa, tuottaa vähemmän hiilidioksidipäästöjä ja säästää rahaa elinkaarensa aikana.

Äänekosken kaupunki järjestää avajaistilaisuuden ja avoimet ovet asukkaille myöhemmin syksyllä. Koulun väki, musiikkiopisto ja nuorisopalvelut ovat pitäneet jo omia avajaistilaisuuksiaan myös yhdessä. Syyskuussa oppilaiden vanhemmille pidetään uudessa koulussa vanhempainilta. Henkilöstö muistakin Äänekosken kouluista ja varhaiskasvatuksesta pääsee tutustumaan tiloihin syksyn yhteisessä Veso-päivässä.

Lisätietoja:

Koulunmäen yhtenäiskoulun vs. rehtori Seija Hinkkanen, 040 729 1211, seija.hinkkanen@aanekoski.fi

Uutinen julkaistu , muokattu 12.9.2025 klo 11:12

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Upeassa Koulunmäen koulun C-rakennuksessa arki rullaa – ”Tyypit viihtyy”

Juuri valmistunut Koulunmäen koulun C-rakennus on rakennettu nuoria ja parempaa arkea varten. Noin 20 miljoonan euron investointi onnistui erittäin hyvin. Saman katon alla toimii nyt 300 oppilaan yläkoulu, Ala-Keiteleen musiikkiopisto sekä nuorisotilat. Tavoitteena on uudenlainen yhteistyö eri toimijoiden kesken ja että uuden koulurakennuksen käyttöaste on korkea, koska se sopii koulupäivien lisäksi monenlaiseen iltakäyttöön.

Äänekosken Kiinteistönhoidon ja kaupungin tiivis yhteistyö on tuonut edelleen lisäsäästöjä

Äänekosken kaupunki ja Äänekosken Kiinteistönhoito ovat tiivistäneet yhteistyötään edellisen valtuustokauden aikana. Strategisen kumppanuuden alullepanijana on ollut kaupunginjohtaja ja toimintaa on kehitetty nyt viiden vuoden ajan. Heinäkuun loppuun mennessä uudella strategisella kumppanuuskaudella on saavutettu yhteensä 1,4 miljoonan euron säästöt ja kumulatiivinen säästö on peräti kuusi miljoonaa euroa.

Vesiturvallisuus – Olenko minä siinä taitava? Vesiturvallisuuspäivä Vesivelhossa tänään 11.9.2025

Osaatko kellua tai haluaisitko oppia kellumaan? Mitä vesipelastusvälineitä teillä on omalla mökillä, rannalle mennessä tai veneessä mukana? Äänekosken liikuntapalvelut järjestää yhdessä Taulumäen kauppakamarin ja pelastustoimen kanssa tuhdin tietopaketti-illan vesiturvallisuudesta uimahalli Vesivelhossa torstaina 11.9.2025 klo 17-19. Toimintaa on Vesivelhon aulassa ja allasalueella. Tilaisuus on maksuton.

Elina Peränen kehittää lapsen ja nuoren oppimisen polkua Äänekoskella

Elina Peränen aloitti kesällä Äänekosken kaupungin opetuksen ja kasvatuksen palvelukoordinaattorina. Oppimisen ja koulutuksen tuen lainsäädäntö on uudistunut ja tällä hetkellä palvelukoordinaattorin tärkein tehtävä on sen jalkauttaminen esiopetukseen ja kouluihin. Palvelukoordinaattori tekee myös oppilaskohtaisen tuen viranhaltijapäätöksiä perusopetuksessa, kehittää toimintaa ja hoitaa hankkeita. Lisäksi hänellä on lakisääteinen asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuu, eli jos nuorella ei ole peruskoulun jälkeen opiskelupaikkaa, palvelukoordinaattori toimii viranomaisena siinä nivelvaiheessa.

Äänekosken kaupungin työntekijöiden ja asukkaiden yhteiset Ilmiökahvit tulevat taas

Kaikille avoimet Ilmiökahvit on katettuna taas tänä vuonna 2025 perjantaisin 7.3., 16.5., 26.9. ja 12.12. klo 13-14.30 kaupungintalon valtuustosalissa. Luvassa on rentoa yhdessäoloa ja kohtaamisia ilman virallista agendaa. Tänä vuonna Ilmiökahvien yhteydessä järjestetään myös Äänekosken kesäasukkaiden kahvitus 16.5. ja uusien asukkaiden tervetulotilaisuus pidetään 12.12. Ilmiökahvien yhteydessä. Saamme useimmiten Ilmiökahveille esiintyjiä Ala-Keiteleen musiikkiopistosta ja Koskela-opistosta. Tervetuloa mukaan!

Karhunpalveluksia vai perälautoja? – Miten teemme yhdessä Äänekoskesta turvallisemman paikan kasvaa lapsesta aikuiseksi? 

Tervetuloa Äänekosken kaupungin opetus- ja kasvatustoimen järjestämään Lapset, nuoret ja perheet -foorumiin to 2.10.2025 klo 12.30-16 Pankkarille. Teemana on mielen hyvinvointi ja osallisuus, ja miten teemme yhdessä Äänekoskesta turvallisemman paikan kasvaa lapsesta aikuiseksi. Tervetuloa mukaan kaikki aiheesta kiinnostuneet ammattilaiset, asukkaat ja muut paikalliset toimijat! 

Äänekosken 4H-yhdistys täyttää 70 vuotta - Tule mukaan juhlimaan yrittäjyyden hengessä!

Äänekosken 4H-yhdistys järjestää 70-vuotisen taipaleensa kunniaksi 4H-Yritysareenan keskiviikkona 1.10.2025 klo 13–15 Pankkarin ravintolatilassa (os. Vanha Vaasantie 246, 2. kerros). Yritysareenassa Suomen 4H-liiton toimitusjohtaja Tomi Alakoski esittelee tämän päivän 4H-yrittäjyyskasvatusta, Lut-yliopiston tutkija Anu Raappana kertoo nuorten yrittäjyyttä koskevan tutkimuksen tuloksista ja 4H-yrittäjyydestä luomassa elinvoimaa kuntiin, kuulemme nuorten 4H-yrittäjien kokemuksia ja pääsemme tutustumaan yritystorilla 4H-yrittäjiin. Äänekosken kaupungin tervehdyksen tapahtumaan tuo kaupunginjohtaja Matti Tuononen.

Keski-Suomen Ely-keskus myönsi 270 000 euron rahoituksen Äänekosken ja Saarijärven yhteiselle Keskustaajamien Älykkäät kylät -hankkeelle

Äänekosken ja Saarijärven kaupungit aloittavat yhdessä merkittävän kehityshankkeen, joka tuo uudenlaista elinvoimaa, asumisratkaisuja ja palveluja maaseudulle. Ely-keskuksen Euroopan maaseuturahaston myöntämä 270 000 euron rahoitus käynnistää syksyllä 2025 Keskustaajamien Älykkäät kylät -hankkeen, joka tarjoaa myös asukkaille mahdollisuuden vaikuttaa kaupungin kehittämiseen.

Lisää läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja joustavuutta! – Yhteistyössä yrittäjien kanssa laaditut hankintakriteerit ovat nyt kommentoitavana

Äänekosken kaupunki on uudistanut talonrakennusurakoiden kilpailutustensa vaatimuksia yrityksille. Tarjoavalta yritykseltä edellytetään esimerkiksi riittävää taloudellista vakautta ja kokemusta urakointialasta. Yhteistyötä hankintakriteeristön uudistuksessa on tehty paikallisten rakennusalan yrittäjien kanssa ja yhteistyön tuloksena laadittu kriteeristö on nyt kommentoitavana.

Kotoutumisen tavoitteena saada Äänekoskesta uusi koti

Äänekosken kaupungin kotoutumisen palveluissa palvellaan maahanmuuttaneita ja vieraskielisiä asukkaita ja uusia kuntalaisia. Äänekoskella tarjotaan kotoutumispalveluja laajasti ja valtiolta saadaan toiminnalle rahoitus. Tavoitteena on, että tulijat pääsevät sisään suomalaiseen yhteiskuntaan ja jäävät asumaan Äänekoskelle. Kotoutumispalveluilla rakennetaan maahanmuuttaneiden tulevaisuutta ja tulevaisuudennäkymiä ja halutaan lisätä heidän osallisuutta. Varsinkin lapsiperheille Äänekoski on upea paikka asua.

Uudet sähköautojen latausasemat ovat nyt käytössä

Äänekosken kaupungin uudet sähköautojen latausasemat ovat valmistuneet ja käyttöönotettu. Plugitin latausasemat löytyvät nyt Äänekosken kaupungintalon parkkialueelta, Liikuntalon/Mikonpuiston päiväkodin parkkialueelta, lukion pihasta, Liikuntapuistosta, Suolahdesta jäähallin pihasta, Sumiaisista Taipaleentien alun parkkialueelta sekä Konginkankaalta Salen takana olevalta parkkialueelta. Haluamme tarjota asukkaille, kesäasukkaille, matkailijoille ja työntekijöillemme parempia palveluja joka taajamassa.

Vt 4 Konginkangas–Kalaniemi, Äänekoski: Konginkankaan bussiturman muistopaikka siirtynyt seurakuntakodille

Valtatie 4:n varrelle Konginkankaan kohdalle syntynyt bussiturman epävirallinen muistopaikka on ollut tärkeä hiljentymisen paikka monille. Nyt alueella tehdään liikenneturvallisuutta parantavia tietöitä, joiden vuoksi valtatien liikenne on siirretty kiertotielle. Paikalla sijainnut muistoristi on liikenneturvallisuussyistä jouduttu poistamaan. Uusi muistelupaikka on perustettu turvallisempaan paikkaan seurakuntakodin pihamaalle.

Vahingontekojen kustannukset ovat yli kolminkertaistuneet Äänekoskella

Vuonna 2022 Äänekosken kaupunki tiedotti, että vahingontekoihin ja niiden korjaamiseen menee yli 10 000 euroa vuodessa. Kustannukset ovat rajussa kasvussa ja ilkivaltaa tehdään entistä enemmän kaupungin kohteissa ja omaisuuteen. Pelkästään tänä vuonna 2025 huhtikuuhun mennessä ilkivallasta on koitunut kustannuksia Äänekosken kaupungille yli 30 000 euroa. Äänekosken kaupunki tekee aina rikosilmoituksen kaupungin omaisuuteen kohdistuvasta ilkivallasta.

Sini kehittää Äänekosken matkailua

Sini Kaapro-Lindenberg aloitti projektiasiantuntijana Äänekosken kaupungin matkailun kehittämishankkeessa Experience Lake Keitele. – Matkani matkailun parissa alkoi vuonna 2019, kun toimin Hidden Äänekoski -lähettiläänä ja aloitin vapaaehtoisena sisällöntuottajana Äänekoskella. Tuosta hetkestä lähtien olen saanut työskennellä erilaisissa matkailualan tehtävissä ja olen tutustunut alueen upeisiin kohteisiin ja useisiin yrittäjiin, Sini Kaapro-Lindenberg kertoo.

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen asiantuntijat jalkautuvat 13 kuntaan

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue palvelee 13 kunnan työnhakijoita ja työnantajia ja tavoitteena on edistää alueen työllisyyttä. Kevään aikana asiakkaan on mahdollista saada palvelua myös kasvokkain omassa kotikunnassa, mutta tapaamiset järjestetään aina yksilöllisesti lain vaatimusten ja palveluprosessin mukaisesti. Työllisyysasiantuntija sopii tapaamisen asiakkaan kanssa aina yksilöllisen tilanteen mukaan.

Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinnon kunniamaininta Alkulan päiväkodille ja Äänekoskelle

Uuraisten koulukeskus saa Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinto Kolkuttimen 2025 ja Alkulan päiväkoti ja Äänekosken kaavoitustoimi saavat yhteisen kunniamaininnan. Palkinnon teema oli tänä vuonna lasten luontoyhteyden vahvistaminen. Palkinnon myöntää Keski-Suomen kestävän elämäntavan yhteistyöryhmä KYKY. Palkinto ja kunniakirjat käydään luovuttamassa koululle ja päiväkodille tiistaiaamupäivällä 15.4.2025.

Äänekosken kaupunki satsaa kävelyn ja pyöräilyn kehittämiseen

Äänekosken kaupungin Kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelma vuosille 2025-2035 on valmis. Kävelyä ja pyöräilyä halutaan lisätä Äänekoskella. Kävelyn ja pyöräilyn avulla voidaan edistää kustannustehokkaasti asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä hillitä kaupungin liikenteen päästöjä. Ohjelman laatiminen on osa Äänekosken kaupungin aktiivista ilmasto- ja ympäristötyötä ja liikenneturvallisuuden edistämistä.

Äänekoskella nuorta ei jätetä yksin – Uudistunut nuorten työpajatoiminta tarjoaa rinnallakulkijan

Äänekosken kaupungin uudistunut alle 29-vuotiaiden nuorten työpajatoiminta on käynnistynyt Wahlmanin talolla. Nuorten työpaja tarjoaa tukea nuoren arkeen ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Nuorten työpajalla harjoitellaan mm. arjen ja hyvinvoinnin taitoja, työelämän pelisääntöjä, kontaktien luomista ja luodaan yhdessä näkymiä tulevaisuuteen. Äänekoskella nuori saa rinnallakulkijan, kun sitä tarvitsee. Meillä kukaan ei jää yksin.

Äänekosken kaupungin hankintoja kehitetään – Rakennusalan toimijoita kutsutaan yhteistyöhön

Äänekosken kaupungin hankintatoimen kehittämiseksi käynnistetään kehitysprojekti. Projektin aikana julkisia hankintoja koskevien tarjouskilpailujen ehtoja johdonmukaistetaan ja kehitetään paikallista elinvoimaa tukevaan suuntaan yhteistyössä yrittäjien kanssa. – Haluamme kuulla yrittäjien ideoita ja ajatuksia julkisista hankinnoista ja syventää näin yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Nyt yrittäjillä on aito mahdollisuus vaikuttaa tarjouskilpailuiden kriteereihin, hankintapäällikkö Henriikka Mäkelä sanoo.

JAMKin hanke avasi äänekoskelaisille lapsille upean mahdollisuuden oman lajin etsimiseen

Äänekoskella 11–13-vuotiaat tytöt ja pojat pääsevät kokeilemaan huippuvalmennuksessa kaikkia mahdollisia urheilulajeja. Kyseessä on JAMKin ÄKSport -hanke, jossa 17 lasta valmentaa Heikki Nurmi ja Tommi Koskinen sekä Äänekosken eri lajien huippuosaajat ja valmentajat. Hankkeen tavoitteena on saada lapset liikkumaan, löytämään liikunnan ilo, itselle mieleinen tapa liikkua sekä saada uusia harrastajia urheiluseuroihin. Äänekoskelta löytyvät parhaat osaajat ja puitteet lasten liikkumiselle!

Äänekosken 200 000 euron rakennemuutosrahalla rakennetaan elinkeinoelämän kasvun mahdollisuuksia

Keski-Suomen liitto on myöntänyt Äänekosken kaupungille tukea 160 000 euroa. Rahoitusta myönnettiin Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE)-rahoituksesta Äänekosken rakennemuutoksen helpottamiseksi. Rahoitus on kohdennettu Äänekosken paikallisen rakennemuutostilanteen hoitamiseen, koordinaatioon ja toimintaympäristön kehittämiseen uuden yritystoiminnan ja työpaikkojen luomiseksi.

Äänekosken Muhluniemen uudet omakotitontit tulevat myyntiin Jyväskylän Rakennusmessuille

Äänekosken kaupunki on panostanut Koivisto-Hirvaskangas -alueeseen rakentamalla Koiviston hirsikoulun yhteyteen uuden päiväkodin sekä kaavoittamalla Muhluniemeen uuden asuinalueen rantatontteineen. Olemme mukana Jyväskylän rakennusmessuilla 21.-23.3.2025 osastolla B-315! Muhluniemen omakotitontit myydään tonttihuutokaupassa messujen jälkeen 24.3.-6.4.2025. Myynnissä on kymmenen omakotitonttia, joista kaksi on varattavissa heti Jyväskylän Rakennusmessuilla. Koko perheen tonttiesittelypäivä ohjelmineen järjestetään Muhluniemessä sunnuntaina 30.3.2025 klo 12-14.

Kaupungin kuljetussuunnittelijana aloitti Anne Paananen

Äänekosken kaupungin kuljetussuunnittelijana aloitti helmikuussa Anne Paananen, 30. Kuljetussuunnittelijan vastuulle kuuluvat kaikki kaupungin kuljetuspalvelut ja niiden suunnittelu, hankinnat, ohjaus ja tiedottaminen. Kuljetussuunnittelija huolehtii mm. kuljetusten kilpailutuksista ja hankinnoista, sopimuksista, koulukuljetuksista, Kyläbussin ja palveluliikenteen toiminnasta sekä Linkki-liikenteen yhteistyöstä. Tärkein ja varmasti vastuullisin ja haasteellisin työ on kaupungin koulukuljetuksista huolehtiminen.

Valtiovarainministeri Riikka Purra oli aidosti kiinnostunut Äänekosken tilanteesta

Valtiovarainministeri Riikka Purra vieraili lauantaina 1.3.2025 Äänekoskella ja tapasi kaupungin ja Valtran johtoa. – Valtiovarainministeri Riikka Purra oli aidosti kiinnostunut Äänekosken tilanteesta. Keskustelimme Äänekosken teollisuutta tukevista tiehankkeista, työllisyysuudistuksen rahoituksesta sekä valtionosuuksista. Tapaaminen onnistui hyvin ja keskustelimme asioista rakentavassa hengessä, kaupunginjohtaja Matti Tuononen kertoo.

Keskimaan Ilo auttaa 2025 -lahjoituksella autetaan keskisuomalaisia nuoria toimimaan turvallisemmin verkossa

Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2025 Ilo auttaa -lahjoituksen tavoitteena on parantaa keskisuomalaisten nuorten hyvinvointia ja mielenterveyttä tarjoamalla heille tukea ja resursseja digitaalisessa maailmassa toimimiseen ja välillisesti myös siellä esiintyvien ilmiöiden (esim. kiusaaminen, yksinäisyys ja ulkopuolisuus) käsittelyyn. Lisäksi aiheen tiimoilta järjestetään koulutuksia nuorisotyöntekijöille ja vanhempainiltoja nuorten vanhemmille. Toteuttajakumppaneina toimivat Keski-Suomen kuntien nuorisopalvelut ja Mieli ry. Lahjoituksen kokonaissumma on 143 410 euroa. Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut koordinoi pohjoisen Keski-Suomen alueen saamaa lahjoitusta.

Päiväkotien ja koulujen henkilöstöä koulutetaan, jotta lapsilla olisi parhaat mahdollisuudet oppia ja kasvaa

Opetushallitus on myöntänyt Äänekosken kaupungille hankerahaa yli 42 000 euroa opetus- ja kasvatustoimen henkilöstön kouluttamiseen. Tavoitteena on, että Äänekoskella jokainen lapsi tai nuori kokee olevansa turvallisessa ympäristössä, jotta paras mahdollinen kasvu ja oppiminen toteutuvat. Oikealla tavalla, oikeaan aikaan -niminen hanke on alkanut vuoden 2025 alusta ja kestää vuoteen 2026.

Kaavoituskatsaus 2025: Uudet tontit tuovat rakentajia ja elinvoimaa Äänekoskelle

Äänekosken kaupunginhallitus hyväksyi kaavoituskatsauksen vuodelle 2025. Siinä esitellään seuraavien vuosien 2025-2027 kaavoitusohjelma; vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevien kaavahankkeiden alustavat aikataulut sekä ensisijaiset tavoitteet. – Äänekosken kaupungin kaavoituksessa pyritään aktiivisesti edistämään kaupungin kehittämistä ja elinvoiman lisäämistä. Kaavoituskatsaukseen nostetaan vain ne hankkeet, joita pystymme edistämään aikataulun mukaan, kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi kertoo.

Sydän-Suomen jätelautakunta tiedottaa: Sako- ja umpikaivolietteiden käsittelylaskutus muuttuu vuonna 2025

Äänekosken Energia Oy hoitaa Äänekosken alueella asumisessa syntyvien lietteiden käsittelyä myös sako- ja umpikaivolietteiden osalta. Nykyisin jätelaki velvoittaa jätehuoltoviranomaista ylläpitämään jäterekisteriä, millä seurataan myös sako- ja umpikaivolietehuoltoa. Jäteviranomaisena toimii Sydän-Suomen jätelautakunta. Jätehuollon muu rekisteri on tällä hetkellä osana jätelautakunnan ja Sammakkokangas Oy:n yhteisesti käyttämää rekisteriä.

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueella valmistaudutaan TE-palvelujen siirtoon – Palveluissa voi olla vuoden alussa ruuhkaa

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue palvelee työnhakijoita ja työnantajia vuoden 2025 alusta. TE-toimistot sekä kuntakokeilut lakkaavat 31.12.2024. Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue tarjoaa lakisääteistä työvoimapalvelua työnhakijoille ja työnantajille Äänekoskella, Hankasalmella, Kannonkoskella, Karstulassa, Kinnulassa, Kivijärvellä, Konnevedellä, Kyyjärvellä, Laukaassa, Pihtiputaalla, Saarijärvellä, Uuraisilla, Viitasaarella ja 1.1.2025 alkaen. Vuoden alussa erilaiset häiriöt, käyttökatkokset ja viivästykset palvelussa ovat mahdollisia.

Yrittäjyyskasvatuksessa katsotaan jo kohti kevään Äänemessuja

Äänekosken yrittäjyyskasvatuksessa on nyt monenlaista meneillään. Äänekosken lukion Joulumaa -myyntitapahtuma pidettiin 12.12.2024 ja lukiolaisten tekemiä hyväntekeväisyysasetelmia on Kokon puutarhan Pop Up -myymälässä myytävänä jouluun saakka. Myös ensi kevään Äänemessuihin valmistaudutaan parhaillaan. Työministeri Arto Satoseen ja pääministeri Petteri Orpoon Äänekosken kaupungin yrittäjyyskasvatus teki vaikutuksen.

H-hetki lähestyy! TE-palvelut siirtyvät kuntiin vuoden alusta

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue palvelee työnhakijoita ja työnantajia vuoden 2025 alusta. TE-toimistot sekä kuntakokeilut lakkaavat 31.12.2024. Työllisyysalue tarjoaa lakisääteistä työvoimapalvelua Hankasalmella, Kannonkoskella, Karstulassa, Kinnulassa, Kivijärvellä, Konnevedellä, Kyyjärvellä, Laukaassa, Pihtiputaalla, Saarijärvellä, Uuraisilla, Viitasaarella ja Äänekoskella työnhakijoille ja työnantajille 1.1.2025 alkaen.

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue aloittaa toimintansa 1.1.2025

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue palvelee työnhakijoita ja työnantajia 1.1.2025 alkaen. TE-toimistot sekä kuntakokeilut lakkaavat 31.12.2024. Tarjoamme lakisääteistä työvoimapalvelua Hankasalmella, Kannonkoskella, Karstulassa, Kinnulassa, Kivijärvellä, Konnevedellä, Kyyjärvellä, Laukaassa, Pihtiputaalla, Saarijärvellä, Uuraisilla, Viitasaarella ja Äänekoskella työnhakijoille ja työnantajille 1.1.2025 alkaen. Työvoimapalveluilla sekä henkilö- että työnantaja-asiakkaat saavat neuvontaa ja ohjausta työnhakuun ja työntekijöiden rekrytointiin sekä osaamisen kehittämiseen.