Vuoden 2026 kaupunginjohtajan talousarvioesitys on 3,5 miljoonaa euroa alijäämäinen

Äänekosken kaupunginjohtajan talousarvioesitys ensi vuodelle 2026 on valmistunut. Talousarvioesitys on tulokseltaan 3,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Aikaisempien vuosien kertyneet ylijäämät ovat noin 10,3 miljoonaa euroa, mutta kaupungin tulevaisuuden ja palveluiden turvaamiseksi talouden kurssia yritetään saada nousuun.

Kaupunginjohtajan talousarvioehdotus pohjautuu pitkälti lautakuntien esityksiin sekä valtuuston talousarvioseminaarien keskusteluihin. Veroprosentit vuodelle 2026 päätettiin kaupunginvaltuustossa 10.11.2025, eikä Äänekosken tulovero- ja kiinteistöveroprosentteihin tullut muutoksia. Äänekosken tuloveroprosentti on 9,4 ja sitä on korotettu viimeksi vuodelle 2024.

”Yhdessä me tulemme onnistumaan”

– Äänekosken kaupunki perustaa vielä kuluvan vuoden aikana työryhmän talouden vakauttamiseksi, jotta talouden kurssi saataisiin käännettyä nousujohteiseksi. Pysyviä vuosittaisia säästöjä tulisi saada vähintään 1,5 miljoonaa euroa vuodesta 2027 alkaen. Kaupungin palvelut pitää sopeuttaa vastaamaan väestön määrää. Säästöjä pyritään kuitenkin hakemaan niin, että asukkaiden palveluihin tulee mahdollisimman vähän näkyviä muutoksia, toteavat kaupunginjohtaja Matti Tuononen ja talousjohtaja Tapani Hämäläinen.

– Maailmanpolitiikan ja talouden synkistä ennusteista huolimatta meillä pyyhkii hyvin. Meillä on vielä kertynyttä ylijäämää puskurina. Suhdannevaihtelussa on seuraavana odotettavissa taloudellisen kasvun aika. Milloin se toteutuu, riippuu paljolti Ukrainan sodan kestosta ja Yhdysvaltojen sekä Kiinan harjoittamasta kauppapolitiikasta. Aloittamalla taloudelliset sopeutustoimet varmistamme, että kaupungin palvelutaso säilyy hyvänä jatkossakin ja niin asukkaat kuin yrityksetkin viihtyvät Äänekoskella. Yhdessä me tulemme onnistumaan, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.

Äänekosken kaupungin talouskehitys korreloi vahvasti Suomen vientitalouden kanssa. Vientiteollisuuden tämän hetken huonohko tilanne näkyy myös kaupungin taloudessa. Irtisanomiset, tehtaiden alasajot ja lomautukset heikentävät myös kaupungin verotulokehitystä ja korkea työttömyys puolestaan näkyy suurina työttömyyskustannuksina.

– Vuoden 2025 talousarvio oli 2,2 miljoona euroa alijäämäinen ja sellaisena se suurin piirtein toteutuukin. Sinänsä talousarviossa on kutakuinkin pysytty. Työttömyysprosentti on ollut korkea koko vuoden, mutta mitään suurta romahdusta työllisyydessä ei onneksi kuitenkaan ole tapahtunut. Positiivisina huomioina kaupungin taloudesta voidaan nostaa säästöt energiakustannuksista ja strategisen kumppanuuden tuomat säästöt kiinteistönhoitokustannuksissa, Tuononen kertoo.

Vuonna 2026 Äänekosken kaupunki investoi 10,8 miljoonalla eurolla asukkaiden palveluihin ja hyvinvointiin. Merkittävimmät investoinnit tulevalle taloussuunnitelmakaudelle ovat Suolahden uimahallin peruskorjauksen valmiiksi saattaminen. Myös uuden museon peruskorjaus jatkuu. Lisäksi investoidaan Likolahdenkadun peruskorjaukseen, Henttalan alueen liikennejärjestelyihin sekä Palomäenkadun ja Äänenimentien liittymäjärjestelyihin ja vanhojen katujen päällystekorjauksiin.

– Äänekoski on investoinut merkittävästi viime vuosina päiväkoti-, koulu- ja vapaa-ajan rakentamiseen. Vuosikatteen tulisi olla pysyvästi suurempi kuin poistojen, jotta kaupunki ei velkaantuisi lisää. Investointitasoa tulisi madaltaa, jotta poistopohja saataisiin siedettävälle tasolle, Tuononen toteaa.

Kaupunginvaltuusto käsittelee talousarvion kokouksessaan 8.12.2025.

Talousarvioesityksen keskeisiä tunnuslukuja vuodelle 2026:

  • Toimintamenot ovat 78,1 miljoonaa euroa ja toimintatulot 23,5 miljoonaa euroa. Toimintakate on -54,6 miljoonaa euroa.
  • Talousarvio 2026 on 3,5 miljoonaa euroa alijäämäinen.
  • Kaupungin taseessa ylijäämäkertymää arvioidaan olevan vuoden 2025 lopussa noin 8 miljoonaa euroa, joka antaa puskuria talouden sopeuttamisen vaiheistamiseen vuoteen 2027 mennessä.
  • Tuloveroprosentti on 9,4 %, joka on sama kuin vuonna 2025.
  • Kiinteistöveroprosentit säilyvät nykytasolla.
  • Nettoinvestoinnit ovat yhteensä 10,8 miljoonaa euroa.
  • Lainaa yhteensä 73,7 miljoonaa euroa vuoden 2026 lopussa (4 213 euroa/asukas).

Lisätietoja:

Kaupunginjohtaja Matti Tuononen, 040 572 3239, matti.tuononen@aanekoski.fi 

Talousjohtaja Tapani Hämäläinen, 0400 115 256, tapani.hamalainen@aanekoski.fi

Äänekosken kaupungin talousarvio 2026 (pdf)

Uutinen julkaistu , muokattu 13.11.2025 klo 09:15

Uutiset

  • Kaikki
  • Asuminen ja ympäristö
  • Hallinto ja päätökset
  • Hyvinvointi ja tuki
  • Ikääntyneet
  • Kasvatus ja koulutus
  • Kulttuuri ja liikunta
  • Lapsiperheet
  • Nuoret
  • Työ ja yrittäminen
  • Uudet asukkaat

Kolme kertaa viikossa treenit ja yli 23 eri lajikokeilua!

Äänekoskelaiset lapset ovat saaneet ainutlaatuisen mahdollisuuden oman lajin ja liikunnan ilon etsimiseen Jyväskylän ammattikorkeakoulun luotsaamassa ÄKSport - Nuorten polku liikkumiseen -hankkeessa. Toiminta on ollut hieno satsaus alueen lasten hyvinvointiin, ja loppuvuodesta päättyvän hankkeen tulokset puhuvat puolestaan. Reilun vuoden aikana lasten liikkuminen on lisääntynyt ja kunto on kasvanut kohisten. Äänekoskelta löytyi innokkaat ja sitoutuneet 11–13-vuotiaat lapset, huippuvalmentajat, eri lajien parhaat osaajat ja hyvät liikuntapaikat.

Äänekosken kaupunki sai Keski-Suomen kiertotalousteko -palkinnon

Äänekosken kaupunki rakensi viime kesänä valmiiksi Mustaniemen sataman läheisyyteen uuden traileriparkin läheiseltä Äänekosken Energian vesihuoltotyömaalta toimitetuilla kaivumailla. Hanke edustaa kiertotaloutta parhaimmillaan: rakentamisen kustannukset olivat vain kolmasosan tavanomaisesta, toteutustavan päästöt olivat pienet ja sataman palvelut ja viihtyisyys paranivat. Rakennushanke palkittiin Vuoden kiertotalousteko Keski-Suomessa -palkinnolla kuntien sarjassa 30.10.2025 Keski-Suomen kiertotalousmessuilla Jyväskylässä. Kilpailun voittajat ovat kiertotalouden edelläkävijöitä.

Koulunmäen yhtenäiskoulun uuden C-rakennuksen avajaisia vietettiin ilolla ja ylpeydellä

– Tämä Koulunmäen uusi koulu on muutakin kuin koulu. Tämä on meidän keskusta-alueen noin 300 oppilaan uusi yläkoulu, tulevaisuuden oppimisympäristö ja henkilöstömme uusi työpaikka. Täällä toimii myös Ala-Keiteleen musiikkiopisto sekä uusi nuorisotila. Tämä on yhteisöllinen ja eri yhteisöjen tila, jossa eri toimijat tiivistävät yhdessä tekemistä ja tiloja käytetään joustavasti. Yhtenäiskoulun tavoitteena on yhteisöllisyyden lisääminen ja täällä jos missä se varmasti onnistuu, kaupunginjohtaja Matti Tuononen totesi juhlapuheessan avajaisissa 23.10.2025.

Tervetuloa Äänekosken lukion ja Jyväskylän urheiluakatemian valmentajien ja vanhempien iltaan

Tervetuloa äänekoskelaisten urheiluseurojen valmentajille ja toisen asteen urheiluakatemian nuorten vanhemmille suunnattuun iltaan ke 29.10.2025 klo 18-20 lukiolle kuulemaan Äänekosken lukion urheiluakatemiatoiminnan mahdollisuuksista! Teemana KIHU:n Kohtaava valmentaja -hanke, jonka tarkoituksena on kannustaa valmentajia ja urheiluseuroja lasten ja nuorten mielen hyvinvoinnin edistämiseen. Asiantuntijavieraana Anna Saarela.

Äänekosken kaupunki on tehnyt miljoonasäästöt energiansäästössä

Äänekosken kaupunki on saavuttanut viime vuosien aikana miljoonien eurojen säästöt energiansäästössä. Kaikki energiansäästö tarkoittaa sitä, että hiilidioksidipäästöjä tulee vähemmän – rahaa säästyy ja luonto säästyy. Olemme mukana valtakunnallisessa Energiansäästöviikossa, jota vietetään parhaillaan 6.-12.10.2025. Teemaviikko kannustaa parantamaan energiatehokkuutta ja jakamaan energiansäästövinkkejä. Haastamme kaikki mukaan talkoisiin!

Pankkarilla kokoonnuttiin työhyvinvoinnin äärelle

Työterveyslaitoksen Turvallista työpäivää -kiertueen ensimmäinen pysähdys oli tänään Äänekoskella! Kiitos kaikille osallistujille! Työhyvinvointiasiat kiinnostavat laajasti Äänekoskella ja saimme ennätysmäärän, 40 työhyvinvoinnista kiinnostunutta mukaan kuulolle. Tilaisuus keräsi kiitosta ja tarjosi paljon hyvää asiaa ja käytännön työkaluja ja kättä pidempää työnantajille ja muille työhyvinvoinnin kanssa työtä tekeville.

Äänekosken kulttuuritoimen syksyn kausiohjelmaa värittävät kansainväliset vierailut

Äänekosken kulttuuritoimen syksyn kausiohjelma käynnistyy Kulttuurikeskus Painotalolla lauantaina 27.9.2025 ranskalaisen Séverine Morfin Mad Maple -yhtyeen, sekä laulaja Selma Savolaisen ja kontrabasisti Eero Tikkasen muodostaman duon esiintymisillä. Kyseessä on Suomen Jazzliiton ja Vapaat äänet -agentuurin toteuttama poikkeuksellisen kiertuekokonaisuus, jonka kautta yleisö pääsee tutustumaan korkeatasoiseen ja omaperäiseen musiikilliseen kokonaisuuteen.

Äänekosken kaupungin työntekijöiden ja asukkaiden yhteiset Ilmiökahvit tulevat taas

Kaikille avoimet Ilmiökahvit on katettuna taas tänä vuonna 2025 perjantaisin 7.3., 16.5., 26.9. ja 12.12. klo 13-14.30 kaupungintalon valtuustosalissa. Luvassa on rentoa yhdessäoloa ja kohtaamisia ilman virallista agendaa. Tänä vuonna Ilmiökahvien yhteydessä järjestetään myös Äänekosken kesäasukkaiden kahvitus 16.5. ja uusien asukkaiden tervetulotilaisuus pidetään 12.12. Ilmiökahvien yhteydessä. Saamme useimmiten Ilmiökahveille esiintyjiä Ala-Keiteleen musiikkiopistosta ja Koskela-opistosta. Tervetuloa mukaan!

Äänekoskella torjuttiin yli 19 000 neliömetriä vieraslajeja mobiilipelillä

Kesän 2025 vieraskasvilajitorjunta on saatu päätökseen Äänekoskella – ja torjuntakampanja onnistui yli odotusten. Pelin tavoitteena oli etsiä ja tuhota vieraslajiesiintymiä. Crowdsorsa-pelaajat kitkivät Äänekoskella kesän aikana yhteensä yli 19 000 neliömetriä haitallisia lupiineja ja jättipalsameja ja 32 henkilöä tai tiimiä osallistui talkoisiin. Tehokkain vieraslajiraivaaja tienasi yli 880 euroa. Lämmin kiitos kaikille torjuntaan osallistujille!

Upeassa Koulunmäen koulun C-rakennuksessa arki rullaa – ”Tyypit viihtyy”

Äänekoskelle juuri valmistunut Koulunmäen koulun C-rakennus on rakennettu nuoria ja parempaa arkea varten. Noin 20 miljoonan euron investointi onnistui erittäin hyvin. Saman katon alla toimii nyt 300 oppilaan yläkoulu, Ala-Keiteleen musiikkiopisto sekä nuorisotilat. Tavoitteena on uudenlainen yhteistyö eri toimijoiden kesken ja että uuden koulurakennuksen käyttöaste on korkea, koska se sopii koulupäivien lisäksi monenlaiseen iltakäyttöön. Koulunmäen koulun C-rakennus on myös monin tavoin malliesimerkki modernista koulurakentamisesta ja mm. ympäristöasiat ja energiatehokkuus on huomioitu.

Äänekosken Kiinteistönhoidon ja kaupungin tiivis yhteistyö on tuonut edelleen lisäsäästöjä

Äänekosken kaupunki ja Äänekosken Kiinteistönhoito ovat tiivistäneet yhteistyötään edellisen valtuustokauden aikana. Strategisen kumppanuuden alullepanijana on ollut kaupunginjohtaja ja toimintaa on kehitetty nyt viiden vuoden ajan. Heinäkuun loppuun mennessä uudella strategisella kumppanuuskaudella on saavutettu yhteensä 1,4 miljoonan euron säästöt ja kumulatiivinen säästö on peräti kuusi miljoonaa euroa.

Elina Peränen kehittää lapsen ja nuoren oppimisen polkua Äänekoskella

Elina Peränen aloitti kesällä Äänekosken kaupungin opetuksen ja kasvatuksen palvelukoordinaattorina. Oppimisen ja koulutuksen tuen lainsäädäntö on uudistunut ja tällä hetkellä palvelukoordinaattorin tärkein tehtävä on sen jalkauttaminen esiopetukseen ja kouluihin. Palvelukoordinaattori tekee myös oppilaskohtaisen tuen viranhaltijapäätöksiä perusopetuksessa, kehittää toimintaa ja hoitaa hankkeita. Lisäksi hänellä on lakisääteinen asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuu, eli jos nuorella ei ole peruskoulun jälkeen opiskelupaikkaa, palvelukoordinaattori toimii viranomaisena siinä nivelvaiheessa.

Keski-Suomen Ely-keskus myönsi 270 000 euron rahoituksen Äänekosken ja Saarijärven yhteiselle Keskustaajamien Älykkäät kylät -hankkeelle

Äänekosken ja Saarijärven kaupungit aloittavat yhdessä merkittävän kehityshankkeen, joka tuo uudenlaista elinvoimaa, asumisratkaisuja ja palveluja maaseudulle. Ely-keskuksen Euroopan maaseuturahaston myöntämä 270 000 euron rahoitus käynnistää syksyllä 2025 Keskustaajamien Älykkäät kylät -hankkeen, joka tarjoaa myös asukkaille mahdollisuuden vaikuttaa kaupungin kehittämiseen.

Kotoutumisen tavoitteena saada Äänekoskesta uusi koti

Äänekosken kaupungin kotoutumisen palveluissa palvellaan maahanmuuttaneita ja vieraskielisiä asukkaita ja uusia kuntalaisia. Äänekoskella tarjotaan kotoutumispalveluja laajasti ja valtiolta saadaan toiminnalle rahoitus. Tavoitteena on, että tulijat pääsevät sisään suomalaiseen yhteiskuntaan ja jäävät asumaan Äänekoskelle. Kotoutumispalveluilla rakennetaan maahanmuuttaneiden tulevaisuutta ja tulevaisuudennäkymiä ja halutaan lisätä heidän osallisuutta. Varsinkin lapsiperheille Äänekoski on upea paikka asua.

Uudet sähköautojen latausasemat ovat nyt käytössä

Äänekosken kaupungin uudet sähköautojen latausasemat ovat valmistuneet ja käyttöönotettu. Plugitin latausasemat löytyvät nyt Äänekosken kaupungintalon parkkialueelta, Liikuntalon/Mikonpuiston päiväkodin parkkialueelta, lukion pihasta, Liikuntapuistosta, Suolahdesta jäähallin pihasta, Sumiaisista Taipaleentien alun parkkialueelta sekä Konginkankaalta Salen takana olevalta parkkialueelta. Haluamme tarjota asukkaille, kesäasukkaille, matkailijoille ja työntekijöillemme parempia palveluja joka taajamassa.

Vt 4 Konginkangas–Kalaniemi, Äänekoski: Konginkankaan bussiturman muistopaikka siirtynyt seurakuntakodille

Valtatie 4:n varrelle Konginkankaan kohdalle syntynyt bussiturman epävirallinen muistopaikka on ollut tärkeä hiljentymisen paikka monille. Nyt alueella tehdään liikenneturvallisuutta parantavia tietöitä, joiden vuoksi valtatien liikenne on siirretty kiertotielle. Paikalla sijainnut muistoristi on liikenneturvallisuussyistä jouduttu poistamaan. Uusi muistelupaikka on perustettu turvallisempaan paikkaan seurakuntakodin pihamaalle.

Vahingontekojen kustannukset ovat yli kolminkertaistuneet Äänekoskella

Vuonna 2022 Äänekosken kaupunki tiedotti, että vahingontekoihin ja niiden korjaamiseen menee yli 10 000 euroa vuodessa. Kustannukset ovat rajussa kasvussa ja ilkivaltaa tehdään entistä enemmän kaupungin kohteissa ja omaisuuteen. Pelkästään tänä vuonna 2025 huhtikuuhun mennessä ilkivallasta on koitunut kustannuksia Äänekosken kaupungille yli 30 000 euroa. Äänekosken kaupunki tekee aina rikosilmoituksen kaupungin omaisuuteen kohdistuvasta ilkivallasta.

Sini kehittää Äänekosken matkailua

Sini Kaapro-Lindenberg aloitti projektiasiantuntijana Äänekosken kaupungin matkailun kehittämishankkeessa Experience Lake Keitele. – Matkani matkailun parissa alkoi vuonna 2019, kun toimin Hidden Äänekoski -lähettiläänä ja aloitin vapaaehtoisena sisällöntuottajana Äänekoskella. Tuosta hetkestä lähtien olen saanut työskennellä erilaisissa matkailualan tehtävissä ja olen tutustunut alueen upeisiin kohteisiin ja useisiin yrittäjiin, Sini Kaapro-Lindenberg kertoo.

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen asiantuntijat jalkautuvat 13 kuntaan

Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalue palvelee 13 kunnan työnhakijoita ja työnantajia ja tavoitteena on edistää alueen työllisyyttä. Kevään aikana asiakkaan on mahdollista saada palvelua myös kasvokkain omassa kotikunnassa, mutta tapaamiset järjestetään aina yksilöllisesti lain vaatimusten ja palveluprosessin mukaisesti. Työllisyysasiantuntija sopii tapaamisen asiakkaan kanssa aina yksilöllisen tilanteen mukaan.

Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinnon kunniamaininta Alkulan päiväkodille ja Äänekoskelle

Uuraisten koulukeskus saa Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinto Kolkuttimen 2025 ja Alkulan päiväkoti ja Äänekosken kaavoitustoimi saavat yhteisen kunniamaininnan. Palkinnon teema oli tänä vuonna lasten luontoyhteyden vahvistaminen. Palkinnon myöntää Keski-Suomen kestävän elämäntavan yhteistyöryhmä KYKY. Palkinto ja kunniakirjat käydään luovuttamassa koululle ja päiväkodille tiistaiaamupäivällä 15.4.2025.

Äänekosken kaupunki satsaa kävelyn ja pyöräilyn kehittämiseen

Äänekosken kaupungin Kävelyn ja pyöräliikenteen edistämisohjelma vuosille 2025-2035 on valmis. Kävelyä ja pyöräilyä halutaan lisätä Äänekoskella. Kävelyn ja pyöräilyn avulla voidaan edistää kustannustehokkaasti asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä hillitä kaupungin liikenteen päästöjä. Ohjelman laatiminen on osa Äänekosken kaupungin aktiivista ilmasto- ja ympäristötyötä ja liikenneturvallisuuden edistämistä.

Äänekoskella nuorta ei jätetä yksin – Uudistunut nuorten työpajatoiminta tarjoaa rinnallakulkijan

Äänekosken kaupungin uudistunut alle 29-vuotiaiden nuorten työpajatoiminta on käynnistynyt Wahlmanin talolla. Nuorten työpaja tarjoaa tukea nuoren arkeen ja tulevaisuuden suunnitelmiin. Nuorten työpajalla harjoitellaan mm. arjen ja hyvinvoinnin taitoja, työelämän pelisääntöjä, kontaktien luomista ja luodaan yhdessä näkymiä tulevaisuuteen. Äänekoskella nuori saa rinnallakulkijan, kun sitä tarvitsee. Meillä kukaan ei jää yksin.

JAMKin hanke avasi äänekoskelaisille lapsille upean mahdollisuuden oman lajin etsimiseen

Äänekoskella 11–13-vuotiaat tytöt ja pojat pääsevät kokeilemaan huippuvalmennuksessa kaikkia mahdollisia urheilulajeja. Kyseessä on JAMKin ÄKSport -hanke, jossa 17 lasta valmentaa Heikki Nurmi ja Tommi Koskinen sekä Äänekosken eri lajien huippuosaajat ja valmentajat. Hankkeen tavoitteena on saada lapset liikkumaan, löytämään liikunnan ilo, itselle mieleinen tapa liikkua sekä saada uusia harrastajia urheiluseuroihin. Äänekoskelta löytyvät parhaat osaajat ja puitteet lasten liikkumiselle!

Äänekosken 200 000 euron rakennemuutosrahalla rakennetaan elinkeinoelämän kasvun mahdollisuuksia

Keski-Suomen liitto on myöntänyt Äänekosken kaupungille tukea 160 000 euroa. Rahoitusta myönnettiin Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE)-rahoituksesta Äänekosken rakennemuutoksen helpottamiseksi. Rahoitus on kohdennettu Äänekosken paikallisen rakennemuutostilanteen hoitamiseen, koordinaatioon ja toimintaympäristön kehittämiseen uuden yritystoiminnan ja työpaikkojen luomiseksi.

Äänekosken Muhluniemen uudet omakotitontit tulevat myyntiin Jyväskylän Rakennusmessuille

Äänekosken kaupunki on panostanut Koivisto-Hirvaskangas -alueeseen rakentamalla Koiviston hirsikoulun yhteyteen uuden päiväkodin sekä kaavoittamalla Muhluniemeen uuden asuinalueen rantatontteineen. Olemme mukana Jyväskylän rakennusmessuilla 21.-23.3.2025 osastolla B-315! Muhluniemen omakotitontit myydään tonttihuutokaupassa messujen jälkeen 24.3.-6.4.2025. Myynnissä on kymmenen omakotitonttia, joista kaksi on varattavissa heti Jyväskylän Rakennusmessuilla. Koko perheen tonttiesittelypäivä ohjelmineen järjestetään Muhluniemessä sunnuntaina 30.3.2025 klo 12-14.

Kaupungin kuljetussuunnittelijana aloitti Anne Paananen

Äänekosken kaupungin kuljetussuunnittelijana aloitti helmikuussa Anne Paananen, 30. Kuljetussuunnittelijan vastuulle kuuluvat kaikki kaupungin kuljetuspalvelut ja niiden suunnittelu, hankinnat, ohjaus ja tiedottaminen. Kuljetussuunnittelija huolehtii mm. kuljetusten kilpailutuksista ja hankinnoista, sopimuksista, koulukuljetuksista, Kyläbussin ja palveluliikenteen toiminnasta sekä Linkki-liikenteen yhteistyöstä. Tärkein ja varmasti vastuullisin ja haasteellisin työ on kaupungin koulukuljetuksista huolehtiminen.

Valtiovarainministeri Riikka Purra oli aidosti kiinnostunut Äänekosken tilanteesta

Valtiovarainministeri Riikka Purra vieraili lauantaina 1.3.2025 Äänekoskella ja tapasi kaupungin ja Valtran johtoa. – Valtiovarainministeri Riikka Purra oli aidosti kiinnostunut Äänekosken tilanteesta. Keskustelimme Äänekosken teollisuutta tukevista tiehankkeista, työllisyysuudistuksen rahoituksesta sekä valtionosuuksista. Tapaaminen onnistui hyvin ja keskustelimme asioista rakentavassa hengessä, kaupunginjohtaja Matti Tuononen kertoo.

Keskimaan Ilo auttaa 2025 -lahjoituksella autetaan keskisuomalaisia nuoria toimimaan turvallisemmin verkossa

Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2025 Ilo auttaa -lahjoituksen tavoitteena on parantaa keskisuomalaisten nuorten hyvinvointia ja mielenterveyttä tarjoamalla heille tukea ja resursseja digitaalisessa maailmassa toimimiseen ja välillisesti myös siellä esiintyvien ilmiöiden (esim. kiusaaminen, yksinäisyys ja ulkopuolisuus) käsittelyyn. Lisäksi aiheen tiimoilta järjestetään koulutuksia nuorisotyöntekijöille ja vanhempainiltoja nuorten vanhemmille. Toteuttajakumppaneina toimivat Keski-Suomen kuntien nuorisopalvelut ja Mieli ry. Lahjoituksen kokonaissumma on 143 410 euroa. Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut koordinoi pohjoisen Keski-Suomen alueen saamaa lahjoitusta.

Päiväkotien ja koulujen henkilöstöä koulutetaan, jotta lapsilla olisi parhaat mahdollisuudet oppia ja kasvaa

Opetushallitus on myöntänyt Äänekosken kaupungille hankerahaa yli 42 000 euroa opetus- ja kasvatustoimen henkilöstön kouluttamiseen. Tavoitteena on, että Äänekoskella jokainen lapsi tai nuori kokee olevansa turvallisessa ympäristössä, jotta paras mahdollinen kasvu ja oppiminen toteutuvat. Oikealla tavalla, oikeaan aikaan -niminen hanke on alkanut vuoden 2025 alusta ja kestää vuoteen 2026.

Kaavoituskatsaus 2025: Uudet tontit tuovat rakentajia ja elinvoimaa Äänekoskelle

Äänekosken kaupunginhallitus hyväksyi kaavoituskatsauksen vuodelle 2025. Siinä esitellään seuraavien vuosien 2025-2027 kaavoitusohjelma; vireillä olevat ja lähiaikoina vireille tulevien kaavahankkeiden alustavat aikataulut sekä ensisijaiset tavoitteet. – Äänekosken kaupungin kaavoituksessa pyritään aktiivisesti edistämään kaupungin kehittämistä ja elinvoiman lisäämistä. Kaavoituskatsaukseen nostetaan vain ne hankkeet, joita pystymme edistämään aikataulun mukaan, kaavoituspäällikkö Nina Marjoniemi kertoo.